Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnolliset värit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnolliset värit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tomaattiporkkanasaippua 16.6.2012

Olin suunnitellut rauhallisen lauantain, jonka vuoksi teinkin emulsiovoiteet pariksi - kolmeksi viikoksi eteenpäin jo perjantaina. Lauantaina ohjelmassa oli kulmakarvojen muotoilu ja värjäys, muuttoapuna toimimista ja illalla pelkkää oleskelua. Iltapäivällä kuitenkin iski saippuapakkomielle. Olin tutkiskellut kaikenlaisia kuvia ja ohjeita huvikseni ja takaraivoon oli juurtunut ajatus värjäyksestä tomaatti- ja porkkanamehulla. Oli kertakaikkiaan pakko lähteä ihan erikseen kauppaan ostamaan mehua, koska tietenkään sitä ei valmiina kotona ollut. Tomaattimehua löysinkin, mutta porkkanamehu jäi saamatta. Onneksi keksin käyttää porkkanamehun sijaan karoteeniöljyä, jolla saisin värin lisäksi myös lisähoitoa. Porkkanasaippuan pitäisi muutenkin olla varsin hyväksi iholle, se kuulemma tasoittaa ihon väriä, puhdistaa ihohuokosia ja suojaa auringon aiheuttamilta vahingoilta. Näin väitetään, mutta toki on asia erikseen kuinka paljon saippua oikeasti voi ihoa suojata, se kun kuitenkin on pois pestävä tuote..

Mutta asiaan. Halusin siis tehdä porkkanalla ja tomaatilla värjätyn saippuan, kuitenkin niin että porkkanan tummempi oranssi ja porkkanan melko kirkas keltainen ovat erikseen. Tämän vuoksi jouduin tekemään kaksi eri saippuamassaa, koska tomaattisaippuassa liotin lipeän tomaattimehuun ja porkkanasaippuassa veteen, karoteeniöljyn lisäsin vasta kiisselivaiheessa. Tein molemmat kuitenkin samalla reseptillä yksinkertaisuuden vuoksi, massathan täytyi tehdä samaan aikaan, jotta saisin ne samaan muottiin. Jotta touhu ei olisi mennyt liian yksinkertaiseksi, päätin lisätä myös perunajauhoa mukaan. Lisäksi tomaattimehussa oli valmiina suolaa ja sokeria, joten ylikuumenemisriskikin oli olemassa. Tein ohjeen hieman korkeammalla ylirasvoituksella, jotta saan varmasti hellävaraista vartalosaippuaa. Perunajauho lisää saippuaan silkkistä, mukavasti liukuvaa tuntua, vaikutus vaahtoon jää nähtäväksi.

Tomaattisaippuamassa
Tomaattisaippua, ylirasvoitus 9 %
60 g kookosrasva
15 g risiiniöljy
15 g kaakaovoi
45 g rypsiöljy
150 g oliiviöljy
15 g manteliöljy
98 g tomaattimehu
20 g vesi
39 g lipeä

5 g jojobaöljy ja 1 rkl perunajauho
Litsean ja mandariinin eteerinen öljy, yht. 10 ml

Porkkana- ja tomaattisaippuamassa
Porkkanasaippua, ylirasvoitus 11 %
60 g kookosrasva
15 g risiiniöljy
15 g kaakaovoi
45 g rypsiöljy
150 g oliiviöljy
15 g manteliöljy
84 g vesi
39 g lipeä

7 g manteliöljy ja 1 rkl perunajauho
10 ml karoteeniöljy
Litsean ja mandariinin eteerinen öljy, yht. 10 ml

Laitoin tomaattimehun pakastimeen valitettavasti hieman liian pitkäksi aikaa. Sitä oli niin vähän, että sehän jäätyi varsin nopeasti ja jouduin sulattelemaan sitä hetken. Kiinteät rasvat olin jo sulattanut, juoksevat öljyt lisäsin viileänä niiden joukkoon, jotta lämpötila vähän laskisi. Lipeä ei meinannut liueta tomaattimehuun millään, vaan kovettui levyksi, joten jouduin lisäämään joukkoon hieman vettä. Siivilöin lipeätomaattimehun vielä pariin kertaan, jotta joukkoon ei varmasti jää yhtään liukenematonta lipeää. Porkkanasaippuan aloitin sekoittamalla perunajauhon veteen. En ollut varma, miten perunajauho tulisi lisätä ja maissitärkkelyksellekin löysin kaksi eri tapaa (kiisselivaiheessa tai lipeäveteen ennen lipeää), joten päätin kokeilla molempia. Tomaattisaippuaan halusin lisätä perunajauhon kiisselissä, joten porkkanasaippuassa päätin kokeilla lipeäveteen liuottamista. Kuka osaa arvata, kuinka tässä kävi? Kun lisäsin lipeän perunajauhoveteen, seos liisteröityis ja "paloi" kiinni kattilan pohjaan, joten minulla oli n. 1,5 dl lipeäperunajauholiisteriä. En uskaltanut käyttää tätä seosta ollenkaan, joten jouduin tekemään kokonaan uuden lipeäveden porkkanasaippualle. Jatkossa tiedän laittaa perunajauhon öljy- tai vesitilkkaan sekoitettuna kiisselivaiheessa. Karoteeniöljyn, perunajauho-öljyseoksen ja muut lisäaineet lisäsin kiisselivaiheessa.

Tomaattisaippuan perunajauhon sekoitin viiteen grammaan jojobaöljyä, joka sitten loppuikin joten porkkanasaippuaan lisäsin jauhon manteliöljyyn sekoitettuna. Käsi vähän lipsahti tässä kohtaa, joten manteliöljyä lurahti joukkoon vähän enemmän. En antanut sen häiritä, ylirasvoitus saippuassa on kokonaisuudessaa siltikin vain 10 %. Loppuaika saippuanteossa sujuikin varsin yllätyksettömästi, joten pääsin ottamaan hieman kuviakin. Tuoksuina käytin turvallisia, sitruksen tuoksuisia eteerisiä öljyjä, jotka myös sopivat saippuan väriin varsin hyvin. Kaadoin saippuamassat silikonikukkamuottiin ja kokeilin hieman erilaisia värjäystekniikoitakin. Muutamaan kukkaan laitoin eri värisiä terälehtiä, loput massasta pyöräytin In the pot swirl -tekniikalla ja kaadoin muotteihin. Muotit laitoin jääkaappiin pariksi tunniksi.

Jäätyneet saippuat
Väri oli alkuun yllättävän kirkas
Koska saippua ei vielä kahdessa vuorokaudessakaan ollut kovettunut tarpeeksi, jotta saisin palat ehjänä muoteista pois, päädyin laittamaan muotit pakkaseen muutaman tunnin ajaksi. Muotista poistaminen oli tarpeellista ihan senkin takia, että joskus muotti saattaa estää saippuan kovettumista, kun ilma ei pääse tarpeeksi hyvin massaan käsiksi. Jäätyneet saippuat olikin paljon helpompi poistaa muoteista ja siirtää hyllyyn kuivamaan. Näiden saippuoiden olen antanut kuivaa ihan olohuoneen kirjahyllyssä, jossa ne saavat reilusti ilmaa mutta auringonvalo ei kuitenkaan pääse niihin käsiksi. Tuoksu oli alkuun varsin huumaava, onhan sitä 600 gramman rasvamäärässä yhteensä 20 ml.

Saippuat nyt
Saippuat olivat pitkään varsin pehmeitä, mutta nyt parin viikon jälkeen ne ovat kovettuneet jo hyvin. Annan näiden silti kypsyä tavallista pidempään, jotta ne kovettuvat mahdollisimman koviksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut järkevää käyttää enemmän kiinteitä rasvoja, tässä reseptissä niitä on vain 25 %. Ylirasvoitusprosentti on kuitenkin 10 %, joten varmaan 40 % määrä kovia rasvoja olisi ollut varsin hyvä. Kuvista voi ehkä jonkin verran erottaa noita eri väreillä värjättyjä terälehtiä, mutta in the pot swirl ei näin lähellä toisiaan olevilla väreillä oikein onnistu. Tai onnistuuhan se, mutta lopputuloksessa värit sekoittuvat toisiinsa niin paljon, etteivät ne erotu. Tomaattisaippuan väriä saa syvennettyä lisäämällä massaan tomaattisosetta tai -pyrettä, kuvittelisin että porkkanasose tai -raaste voisi tehdä saman porkkanasaippualle.


 Nyt täytyy vielä ainakin pari viikkoa odottaa, ennen kuin näitä saippuoita voi kokeilla. Miisa-tyttönen odottelee myös varsin kiinnostuneena saippuoiden valmistumista, kuten kuvasta näkyy. Kiinnostuneille tiedoksi, että Miisa on n. 7-8 -vuotias leikattu maatiaistyttökissa, joka on ollut meillä n. 6,5 vuotta. Pelastin sen, kun eräs tuttavani uhkasi luovuttaa sen eläinsuojeluyhdistykselle, jollen anna sille kotia.

Nyt siirryn kesän viettoon, enkä makaile tässä sohvalla koneen ääressä loppu päivää. Aurinko paistaa, joten taidan siirtyä samaan puuhaan kuin pisimpään meillä ollut kissamme, Mauno (7-v leikattu maatiaispoika), joka osaa ottaa ilon irti auringosta. Kissoja meillä on yhteensä neljä, saa nähdä josko muutkin pääsevät tähteilemään tänne joskus.

Auringossa

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Saippuaa

Käyn läpi hieman useammman saippua kerralla, koska kolme viikkoa sitten tehtyjen lisäksi muutamia vanhempia tapauksia on kokonaan unohtunut blogista. Reseptit, kuvat ja muut tiedot on kiva saada tänne ihan senkin takia, että voin jatkossa hyödyntää niitä itsekin.

Ensimmäisenä joskus tammi-helmikuussa tehty hunajasaippua. Luin ja tutkin kaikenlaisia reseptejä silloin ja jostain syystä syntyi välttämätön pakko päästä kokeilemaan hunajasaippuaa. Tällä kertaa en käyttänyt maitopurkkia muottina, vaan laakeaa uuninpellin tyyppistä astiaa, jonka päällystin leivinpaperilla. Tämä toki mahdollisti myös pinnan kuvioinnin tai muotoilun, joka ei kuitenkaan valmiissa saippuassa erotu hirveän hyvin koska massa ei ollut kuviointivaiheessa riittävän paksua. Pinta näyttää ainoastaan hieman epätasaiselta, aaltoilevalta mutta silti sileältä. Väriä en halunnut käyttää, koska halusin nähdä, mikä saippuan luonnollinen väri on. Toisaalta tuoksuöljy värjää jonkin verran. Mehiläisvahaa reseptissä on 25 g ja hunajaa myöskin 25 g. Ylirasvoitus on 7 %. Muina raaka-aineina oliivi-, rypsi- ja risiiniöljy sekä kookosrasva ja rasvojen yhteismäärä siis 500 g. Tuoksuna GF:n sitruuna. Saippuasta tuli mielestäni varsin kivan näköinen, joskin se saisi olla paksumpikin. Tuoksua ei juurikaan enää tunnu, vaikka sitruuna-hunaja olisikin ollut ihana. Pitäisi varmaan käyttää enemmän tuoksua seuraavalla kerralla. Vaahtoaa varsin mukavasti hunajan, risiiniöljyn ja kookosrasvan ansiosta, mutta on kuitenkin hellävarainen. En oikein sen tarkemmin osaa sanoa, millainen tämä on käytössä koska en ole vähään aikaan käyttänyt. Pitänee ottaa uusi pala käyttöön, nyt saippua on jo viisi-kuusi kuukautta vanha joten kypsymisaikakin on ollut varsin mukava.

Hunajasaippua
Hunaja-mehiläisvahasaippuan tekemisessä on omat kommervenkkinsä, jotka kannattaa pitää tarkkaan mielessä. Ensin kannattaa tehdä lipeävesi, joka saa jäähtyä rauhassa ja kunnolla huoneenlämpöiseksi, vaikkapa kylmässä vesihauteessa. Sitten sulatetaan öljyt ja mehiläisvaha. Seos ei saa jäähtyä liikaa, muuten mehiläisvaha alkaa rakeistumaan. Lipeä sekoitetaan rasvoihin todella varovasti, vähän kerrallaan, koska seos kuohuu ja vaahtoaa. Sekoittamisessa käytetään lusikkaa kunnes vaahto on hävinnyt, jonka jälkeen otetaan sauvasekoitin käyttöön. Hunaja sekoitetaan mukaan kiisselivaiheessa. Hunajasaippua kannattaa laittaa laakeaan tai pieneen muottiin ja jääkaappiin, jotta massa ei ylikuumene. Laakealle muotille riitti tunnin jääkaappijäähdytys, mutta paksumpi muotti vaatii pidempää aikaa. Saippua oli hieman tahmainen ja pehmeä vielä vuorokaudenkin kuluttua, mutta leikkasin sen silti ja tein ylijäämäosista palloja tulevaa käyttöä varten. Hunajasaippuaa aion ihan varmasti tehdä jatkossakin, en tosin tiedä milloin koska kaikkea uutta kokeiltavaa tuntuu ilmaantuvan lähes jatkuvasti.

"Ympyräsaippua"
Seuraavan saippuan suunnittelin palashampooksi 4 %:n ylirasvoituksella. Rasvoina saippuassa on risiiniöljy, kookosrasva, kaakavoi, sheavoi, oliiviöljy ja rypsiöljy. Kiisselivaiheessa lisäsin vielä yhden teelusikallisen veteen liuotettua sokeria. Tuoksuna on Limettisokeri -tuoksuöljy (ei GF:n), jonka kyllä haistaa selkeästi. Käytin sitä täyden 10 ml:n pullon. Ihana, karkkinen tuoksu, joka ei näytä enää kuuluvan Pienen tuoksukaupan valikoimaan. Massan väri oli tuoreena kaunis, aavistuksen vihertävä verrattuna tavalliseen vaaleaan oliivi-kookosmassaan. Tuoksuöljy taisi kuitenkin värjätä saippuan vaalean rusehtavaksi. Pidin saippuaa jääkaapissa tunnin, mutta saippuaan jäi silti ruma geelirympyrä keskelle, koska muotti (maitopurkki) oli liian syvä. Olisi kannattanut tehdä laakeaan muottiin. Muuten varsin hyvä saippua, mutta itseäni saippuan  ruma ulkonäkö häiritsee. Tämä on ollut viime aikoina kuitenkin ihan vakikäytössä sekä vartalolle että hiuksille ja miehen mielestä nuo geeliympyrät ovat kuulemma hauskat. Vaahtoa mukavasti, mutta vaahto tuntuu varsinkin hiustenpesuun olevan hieman liian lyhytkestoista, koska se ikäänkuin loppuu kesken, jopa häviää.

Sitten olikin pidempi tauko saippuan tekemisessä, kunnes yhtäkkiä syttyi sisäinen palo tehdä piparminttusaippuaa. Aioin ensi alkuun käyttää nesteenä piparminttuteetä, mutta hylkäsin idean kun luin, että se saattaa muuttaa saippuan värin kellertävän oranssiksi. Päädyin käyttämään vihreää nestemäistä saippuaväriä (Forest Green) ja piparmintun eteeristä öljyä.

Piparminttusaippua



Tässä väri näkyy paremmin, s
Jaoin massan kiisselivaiheessa kolmeen osaan, joista yhden värjäsin tumman vihreäksi ja yhden vaaleammaksi. Yhden osan jätin värjäämättä. Kaadoin näitä massoja muottiin vuorotellen, mutta en sekoittanut massaa lopuksi, jolloin väri jäi tuollaisiksi läiskiksi. Piparmintun tuoksu on edelleen varsin vahva, käytinkin sitä lähes 10 ml puoleen kiloon rasvoja. Rasvoina saippuassa on risiiniöljy, oliiviöljy, kaakaovoi ja kookosrasva, ylirasvoitus on vain 2 % koska tämä on tarkoitettu hiusten pesuun.

Jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä voinut säästää tuon piparmintun eteerisen öljyn ja saippuavärin ihan tavalliseen käsi- tai vartalosaippuaan, ajatus hiustenpesusta vihreällä piparminttusaippualla tuntuu kieltämättä vähän oudolta. Nyt jälkeenpäin hieman hirvittää, tuliko väriä sittenkin liikaa koska vihreä on niin tummaa. Toisaalta 10 ml:n väripullosta on vielä ainakin puolet jäljellä. Saippuan pintaan muodostui hauska, vihertävä huurre joka lienee kalsiumkarbonaattia eli saippuatuhkaa.



Ihan kuin siinä olisi silmät, nenä ja suu
Toinen oli testisaippua. Minulla on roikkunut palmuöljyä kaapissa varmaan pari kuukautta ja päätin, että on aika kokeilla sitä ihan käytännössäkin. Pidin reseptin yksinkertaisena, jotta näen varmasti palmuöljyn vaikutukset. Rasvoina on kookosrasvaa, oliiviöljyä ja 100 g palmuöljyä, rasvoja yhteensä 500 g. Värinä on tuttu ja turvallinen kaakaojauho, tuoksuna GF:n suklaa. Näyttää vähän Paula-vanukkaalta :) Testasin juuri, miten saippua pesussa käyttäytyy ja sehän vaahtoaa ihanasti! Palmuöljy taisi päästä suosikkilistalle. Ylirasvoitusprosentti tässä saippuassa on 4 %. Kaakaojauhoa saattoi jälleen kerran tulla liikaa, mutta en muista paljonko sitä tarkalleen laitoin joten täytynee odottaa ja testata, valuuko saippuasta ruskeaa nestettä käytössä. Tuoksusta en alkuun pitänyt, mutta saa nähdä mitä saippuan kypsyessä tapahtuu. GF:n sulkaan pitäisi värjätä ruskeaksi, joten nähtäväksi jää myös se, mitä vaaleille laikuille tapahtuu.

Kaakaopalmusaippuan pintaa
Tämän saippuan pinta lohkeili geelivaiheen jälkeen ihan aavistuksen ja siihen muodoistui hauska, valkea tai vaaleahko kerros, joka taitaa olla kalsiumkarbonaattia. Lipeää se ei ainakaan ole.

Vielä on yksi saippua esittelemättä, eli eilisiltainen projektini. Sitä saatte kuitenkin odotella hetken aikaa, koska se ei ole päässyt vielä edes muotista ulos :) Pahoittelen tässä tekstissä esiintyviä asetteluomituisuuksia, varsinkin noiden kappaleiden välien kanssa, mutta blogger kenkkuaa enkä kerta kaikkiaan saa niitä välejä nyt kohdilleen.

P.S. Kannattaa käydä kurkkaamassa Karkkipäivä -blogin kirjoitus vierailusta Flow kosmetiikan tehtaalla, se oli ainakin minun mielestäni varsin kiinnostava kirjoitus. Toivottavasti blogin kirjoittaja ei pane pahakseen tätä linkitystä, mutta omassani ja varmaan lähes jokaisen kotikemistin takaraivossa kutkuttaa pieni ajatus siitä, josko joskus saisi omaa kosmetiikkaa johonkin myyntiin. Flow kosmetiikka eli entinen Vihreä Kosmetiikka on mielestäni yksi hieno esimerkki siitä, kuinka tässä onnistutaan. Tuotteet ja niiden pakkaukset ovat kauniita, luonnollisia mutta kuitenkin tyylikkäitä ja nettisivut on erittäin hyvin toteutettu. Nettisivuilta löytyy tuotteista myös hyvät selostukset ja inci-listat. Tuotteet itsekin ovat varmasti kehun arvoisia, mutta olen valitettavasti kokeillut vain yhtä saippuaa, josta olen blogissakin tainnut joskus mainita. 

Päivitys 19.6.2012
Muutama päivä sitten otin käyttöön hunajasaippuan hiusten ja vartalonpesuun ja olen kyllä ollut tyytyväinen. Miehen mielestä saippua ei vaahtoa yhtä hyvin kuin aiemmat, mikä voi olla osittain tottakin. Toisaalta vaahto on kestävämpää, eikä se häviä latvoistani yhtä nopeasti kuin muilla saippuoilla. Pidempiin hiuksiin (miehellä n. 1,5 cm) saippua myös vaahtoaa paremmin. Aavistuksen sitruunaista tuoksua myös tuntee, mutta vain kunnolla tuoksuttelemalla.

Päivitys 4.7.2012
Ajattelin ensin, ettei tuo hunajasaippua sovellu hiuksilleni, koska takaraivolle jäi tahmainen läiskä, kun olin useamman kerran sillä pessyt. Siirryin siksi ensin takaisin "ympyräsaippuaan", josta on muuten perheessä tykätty todella paljon. Sillä saa kyllä komean vaahdon aikaiseksi, kunhan käyttää kasteltua saippuaa ja riittävästi vettä. Hiukseni jäivät edelleen tahmaisiksi, joten siirryin vihreään piparminttusaippuaan. Se vaahtoaakin varsin komeasti, olen oikein ihastunut. Piparmintun tuoksu on edelleen selvä, mutta ei liian voimakas. Vaahto on selvästi vihreää, joten väriä voisi olla vähemmänkin. Tykkään saippuasta kuitenkin niin paljon, ettei värikäs vaahto haittaa. Hiusten tahmaisuus jatkui edelleen, mutta se johtui ilmeisesti ainejäämistä, jotka poistettuani kaikki on nyt muutaman päivän ajan ollut hyvin. Jotain ihon kunnosta kertonee se, että voin käyttää tätä saippuaa koko vartalon pesuun, enkä siltikään tarvitse paksua vartaloemulsiota kuin kerran tai kaksi viikossa.

Avomieskin tykkää tästä vihreästä kuulemma ainakin nyt kesällä enemmän kuin tuosta ympyräsaippuasta, karitevoin pois jättäminen ja pienempi ylirasvoitus teki saippuaan itseasiassa varsin ison eron. Iho tuntuu pesun jälkeen paljon nahkeammalta, mutta itse saippuakin on ihan eri tuntuinen, ei yhtään niin liukkaan limainen kun karitevoita sisältävät saippuani.

torstai 12. tammikuuta 2012

Kaakaosuihkusaippua

Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että olen tehnyt lähes kaikki saippuat oliiviöljysaippuaa lukuun ottamatta samalla reseptillä ja muutellut vain lisukkeita. Voitte uskoa, että vähän harmittaa, varsinkin kun kookosrasva-oliiviöljysaippua kuivattaa ihoani liikaa. Voin käyttää näitä saippuoita lähinnä hiusten- ja käsien pesuun enkä muuhun. Tietenkin voin luovuttaa niitä eteenpäin, koska ne saattavat soveltua muiden käyttöön. Suolasaippuaa aion kuitenkin kokeilla, kunhan se on kypsynyt, koska suola voi muuttaa reseptin ihan toimivaksi.

Aloin erheen huomattuani tietysti välittömästi suunnittelemaan oikein hellävaraista saippuaa, joka soveltuisi omaan käyttööni. Tein ensin reseptille ”perustan”, jota lähdin suunnittelemaan eteenpäin lukemalla erilaisia ohjeita ja kokemuksia. Pohjaksi otin kookosrasvan ja oliivin, kuten ennenkin mutta vähensin kookosrasvan määrää reilusti. Risiiniöljy tuo saippuaan vaahtoavuutta, kaakaovoi lisää kovuutta ja karitevoi hellävaraisuutta. Meinasin alun perin tehdä saippuasta tuoksuttoman, mutta päätin viime hetkellä laittaa mukaan kaakaojauhetta ja kokeilla samalla hieman kuviointia.

Kaakaosuihkusaippua, 8 % ylirasvoitus
250 g oliiviöljy
150 g kookosrasva
50 g risiiniöljy
25 g kaakaovoi
25 g karitevoi
130 g vesi
68 g lipeä
7 g kaakaojauhe

Tein saippuan kylmämenetelmällä, mutta tällä kertaa en vaivautunut mittaamaan seosten lämpötiloja ennen yhdistämistä. Kiisseli syntyi melko nopeasti, jonka jälkeen erotin kaksi kolmasosaa massasta ja sekoitin siihen kaakaojauheen. Massan paino on tällä kertaa ihan oikeasti punnittu, mutta käytin samaa prosenttimäärää kaakaojauholle kuin ruutusaippuassa (1,6 %). Seuraavaksi kaadoin värjäämätöntä massaa norona pyöritellen värjätyn massan sekaan ja pyöräytin seosta vielä pari kertaa lusikan varrella. Massan kaadoin maitotölkkimuottiin ja annoin kovettua peittelemättä noin 4,5 tuntia.

Valitettavasti jouduin leikkaamaan massan hieman liian pehmeänä, mutta en uskaltanut antaa sen odottaa aamuun asti. Saippua säilytti muotonsa hyvin, mutta siitä jäi käsiin paljon tahmaa ja geelivaihe oli vielä kesken. Palojen keskelle jäi siis tummempi rengas, mutta saa nähdä kuinka paljon se vaalenee ajan kanssa. Tuoksu on ollut alusta asti hyvä, paljon vahvempi kaakaon tuoksu kuin edellisellä kerralla. Tuoksu tulee vielä vahvenemaan, kunhan kypsyminen edistyy. Myös kuviointi onnistui ihan hyvin näin ensimmäiseksi kokeiluksi. Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen, valitettavasti saippuaa pääsee kokeilemaan aikaisintaan 5. helmikuuta, jos silloinkaan.

Päivitys 15.4.2012
Saippua on muuten varsin hyvää, mutta valitettavasti siitä lähtee hieman väriä. Kyllähän se pesee silti, mutta tummanruskeaa nestettä valuu saippua-alustalle. Lisäksi saippua värjää hieman sientä. Väri kyllä peseytyy pois, mutta harmillista se on silti. Ensimmäisessä kaakaojauheella värjätyssä saippuassa tätä ongelmaa ei ollut. Ongelma johtuu liiasta kaakaojauheesta. Jostain muistan lukeneeni, ettei 2 % kaakaojauhetta vielä värjää vaahtoa tai mitään muutakaan, mutta en tiennyt mistä kyseinen 2 % pitää laskea. Ensimmäisessä saippuassa laskin kaakaojauheen määrän rasvojen määrästä, tässä reseptissä laskin sen saippuamassan kokonaismäärästä. Ilmeisesti kaakaojauheen määrä tulisi siis suhteuttaa rasvojen määrään.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Viime hetken villitystä: joululahjaprojekti, osa 2

Perjantaina siis innostuin vielä tekemään kaksi erää saippuaa – ikään kuin muuten ei olisi ollut tarpeeksi tehtävää. Olin kuitenkin jo alun perin halunnut ehdottomasti laittaa pakettiin myös suolasaippuan, joka oli vielä tekemättä. Lisäksi innostuin kokeilemaan paprikajauheella värjäystä.

Suolasaippua 23.12.2011

250 g kookosrasvaa
200 g oliiviöljyä
50 g rypsiöljyä
140 g vettä
75 g lipeää
1 kg hienoa merisuolaa (paakkuuntumisenestoaineetonta)
Litsean eteeristä öljyä

Tein saippuan kylmämenetelmällä. Tuoksun lisäsin kiisselivaiheessa ja suolan sekoitin joukkoon vasta viimeisenä. Käytin paakkuuntumisenestoaineetonta suolaa (luontaistuotekaupasta), koska ilmeisesti jotkut ovat saaneet paakkuuntumisenestoaineesta allergiaoireita. Valmiin seoksen kaadoin maitopurkkeihin ja annoin olla pöydällä peittämättömänä kunnes saippua tuntui sopivalta leikattavaksi (n. 2 – 2,5h). Poistin saippuan varovasti muotista ja leikkasin terävällä, isolla veitsellä hyvin varovasti, jotta en murtaisi paloja. Yksi pala lohkesi keskeltä, mutta muuten palat pysyivät täysin ehjinä. Valmiit palat laitoin kenkälaatikossa kaappiin kuivamaan vielä muutamaksi tunniksi ennen paketointia. Rypsiöljy antaa saippuaan kauniin, aavistuksen kellertävän sävyn. Litsea on todella pirteä tuoksu saippuassa, sitruunainen ja raikas olematta kuitenkaan yleispesuainemainen. Saippua on todella painavaa verrattuna muihin saippuoihin, mutta se ei liene mitenkään yllättävää. Lipeän testasin vasta illalla, se vasta olikin makuelämys!

Tangerine-saippua 23.12.2011

250 g kookosrasva
250 g oliiviöljy
140 g vesi
75 g lipeää
paprikajauhetta
Tangerine-tuoksuöljyä

Tämänkin tein kylmämenetelmällä. Tuoksun sekoittamisen jälkeen jaoin massan puoliksi ja lisäsin toiseen kuppiin paprikajauhetta vähän kerrallaan, kunnes väri oli mielestäni sopiva (yhteensä ehkä 1 – 1,5 teelusikallista). Kaadoin muottiin vuorotellen värillistä ja värjäämätöntä massaa, lopuksi pyöräyttelin vielä pitkällä kepillä. Muotin laitoin kylmälaukkuun sanomalehtimyttyjen alle. Tällä kertaa massa geelautui kokonaan, en tiedä johtuiko se synteettisestä tuoksusta vai paprikasta. Geelivaiheessa siirsin massan kylmälaukusta pöydälle ylikuumenemisen välttämiseksi. Saippua oli valmista leikattavaksi yllättävän nopeasti, ehkä kolmen – neljän tunnin päästä muottiin laittamisesta. Saippuan väri on mielestäni ihan hauska ja tuoksu hyvä, sopivan mieto koska käytin tuoksuöljyä vain noin 5 millilitraa.

Näiden lisäksi olimme avomiehen kanssa askarrelleet myös saippua-alustat. Teimme puunvärisestä 0,8 mm paksusta pyörölistasta ritilät, joissa oli kaksi pätkää rimaa alapuolella ja viisi yläpuolella. Puukepit kiinnitimme toisiinsa puuliimalla, koska pienimmätkin naulat halkaisivat listan. Lopuksi laitoimme päälle vielä kolme kerrosta decoupage-lakkaa. Ritilöille löysin neliönmuotoiset, posliiniset alustat Paperikuusta.

Lopulta paketteihin tuli siis emulsiovoide, kaksi voidetuoksua, huulirasva, kuutta erilaista saippuaa, saippua-alusta sekä vielä jokaiselle pieni paketti suklaata, teetä tai jotakin muuta mukavaa. Saippuoille tein vyötteet askartelukaupasta ostamastani himmeän kullanvärisestä, käsintehdystä paperista, jonka sidoin organzanauhalla. Vyötteen taakse laitoin vielä pienen etiketin, jossa oli kyseisen saippuan ainesosat sekä päivämäärä, jolloin se on valmista käyttöön. Suolasaippuan kääräisin ensin ruskeaan paperiin, jotta siitä ei lähtisi murusia irti.
Korin pohjalle laitoin myös A4-paperin, jossa oli hieman ohjeita sekä ainesosaluettelot emulsiovoiteelle, voidetuoksuille ja huulirasvalle. Korin ympärille laitoin sellofaania ja lisäsin lahjanarurusetin. Paketista tuli lopulta mielestäni varsin hieno, tosin pyöreä kori olisi sellofaanin kanssa helpompi.

Vastaanotto oli parempi kuin odotin, yksi saajista on jo soitellut perään kysyäkseen, osaisinko tehdä vielä kuorintavoiteen ja kertoi samalla, että on käynyt vähän väliä kurkistelemassa saippuoita, vielä kun pitää malttaa ennen kuin kaikkia voi käytössä kokeilla. Olen jo miettinyt uusia lahjaideoita, tosin tulevaisuudessa varmaan teen aina jotakin pientä paketteihin lisäksi, enkä välttämättä korillista tavaraa :) Itse en malttaisi odottaa, että saan suolasaippuan käyttöön. Kylmennyt ilma on saanut ihon taas ärhäköitymään, eikä tuossa ruskovillan saippuassa sitä suolaa taida kovinkaan paljoa olla.. Täytynee myös kehitellä kasvoemulsion lisäksi oikein tuhti ja paksu emulsio vartalolle, reseptejä olen jonkin verran jo tutkinutkin.

Päivitys 17.6.2012
Olen vihdoin ja viimein onnistunut käyttämään ensimmäisen oman suolasaippuani. Testaaminen viivästyi kohtuullisen pitkälle, koska talvella oli pitkä jakso, jolloin käytin saippuaa hyvin, hyvin vähän kun iho oli niin hirveä. Yksi ystäväni ihastui suolasaippuaan varsin paljon ja on pyydellyt aina uutta palaa, kun entinen on loppunut. Sanoi sen myös auttavan kuivaa ihoa. Kyseisen henkilön arviointiin luotan, joten voisi sanoa suolasaippuan onnistuneen hienosti :) Nyt kun olen itsekin sitä kunnolla kokeillut, voin yhtyä ystäväni arviointiin ja todeta, että saippua onnistui varsin mainiosti. Alunperin ajattelin, että hieno suola olikin huonompi vaihtoehto kuin karkea merisuola, mutta olen muuttanut mieltäni. Karkea suola saattaisi raapia ihoa enemmän, joten uskon tämän saippuan olevan vieläpä hitusen hellävaraisempi. Voin toki olla väärässäkin. Pidän myös saippuan taikataikinamaisesta koostumuksesta ja painavuudesta. Litsean tuoksu valitettavasti haihtui ajan mittaan, mutta kaunis, vaaleankeltainen väri säilyi. Tämä suolasaippua myös vaahtoaa hieman nyt kypsyttyään kunnolla, mikä luultavasti johtuu kookosrasvan suuresta määrästä. Täytynee tehdä uusi satsi talven varalle odottamaan.

Tangerinesaippua on kuulunut monien lahjan saajien ja oman mieheni suursuosikkeihin jostain ihmeen syystä. Koostumus ei ole erityisen hellävarainen eikä ulkonäkökään mitenkään erityisen kaunis, mutta kaakoruutusaippuan rinnalla se lienee kaikkein pidetyin tästä saippuasatsista.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Floppisaippua eli kaakao-vaniljasaippua OHP-menetelmällä 17.12.2011

Ainekset:
250 g kookosrasvaa
250 g oliiviöljyä
188 g vettä
75 g lipeää

4 g leivontakaakaojauhetta
9 g vanilliinisokeria

Halusin kokeilla marmorointikuviota, mutta minulla ei ollut värejä joten päädyin käyttämään kaakaojauhetta. Löysin jostakin ohjeen, että keskiruskeaan tarvitaan kaakaojauhetta 1 – 2 % saippuamassasta. Määrän laskin puolikkaasta massasta, koska tarkoitus oli värjätä vain sen verran. Käytin tosin laskussa vain rasvojen määrää, en ottanut vettä enkä lipeää huomioon. Laitoin jauhetta 1,6 %. Vaniljan ajattelin sopivan kaakaon kanssa hyvin yhteen. Tiedän, että vanilja todennäköisesti värjää myös ruskeaksi, mutta ajattelin, että ei yhtä tummaksi kuin kaakao. Oikeaa vaniljasokeria ei kaapissa ollut, joten päätin kokeilla vanilliinia. En onnistunut löytämään mitään ohjetta vaniljasokerin määrälle, joten päätin hajustaa näppituntumalla.

Tein saippuan ihan samalla tavoin kuin edellisen uunisaippuan. Tällä kertaa otin myös kuvia, jotka lisään ensimmäisen uunisaippuan ohjeeseen vielä tällä viikolla. Ennen muottiin laittamista jaoin massan silmämääräisesti puoliksi ja laitoin toiseen gramma kerrallaan kaakaojauhetta, kunnes se oli mielestäni riittävän ruskeaa. Sitten työnsin massan sivuun ja aloin laittamaan vanilliinisokeria toiseen puolikkaaseen. Siihen en onnistunut saamaan tuoksua millään, lopulta luovutin kun vanilliinisokeria tuntui olevan jo ihan älytön määrä. Päätin lisätä kumpaankin seokseen vielä ruokalusikallisen oliiviöljyä ylirasvoituksen vuoksi. Oikeasti sillä ei ilmeisesti ole mitään merkitystä, missä vaiheessa ylirasvoitusöljyn lisää, koska saippuoituminen on jo alkanut, uunisaippuassa kaikki lipeä on itseasiassa jo hävinnyt. Lisäksi massa on jo valmiiksi ylirasvoitettu, joten lipeä ei kuitenkaan saippuoi kaikkea öljymäärää. 

Värjätty saippuamassa, joka ei vielä ole jäsähtänyt
Sen lyhyen hetken aikana, jolloin hain öljypullon keittiöntasolta, kumpikin massa oli jäsähtänyt ihan täysin. Lopputulos on suurin piirtein sama, kun lisäisi joulupiparitaikinaan vielä puolisen litraa jauhoa. Minulla oli edessäni kaksi kupillista kovaa pöpperöä, jota oli täysin mahdotonta sekoittaa lusikalla. En uskonut siitä myöskään tulevan kasassa kestävää saippuaa. Lisäsin öljyn siinä toivossa, että massa löysenisi hieman, mutta eihän näin pieni öljymäärä tietenkään niin paljoa auta. Istuin hetken vain tuijottamassa, mietin että heitänkö koko satsin roskiin, kunnes päässä heräsi pieni ajatuksenpoikanen. Olin lukenut, että kypsästä saippuasta voi tehdä koristeita raastamalla ne ja lisäämällä joukkoon hieman vettä. Tuloksena on muovailtavaa massaa, jota voi sitten uusiin saippuasatseihin laittaa sekaan. Päätin siis lisätä joukkoon hieman lämpöistä vettä. Laitoin vettä ihan arviolta ja vaivasin massaa samalla käsin. Kun se oli kohtuullisen pehmeää ja helposti muovailtavaa painelin sen tiiviisti muottiin. Jotta homma ei olisi ollut liian helppo, päätin tässä vaiheessa tehdä ruutusaippuaa. Voitelin vielä massojen välit pienellä määrällä vettä, ajattelin sen auttavan kiinni tarttumista. Lopuksi painoin vielä massaa tyhjän glögipurkin pohjalla, jotta se oli varmasti tiivis ja tasainen. Keittiön siivoamisessa vierähtikin tovi, koska tiskien lisäksi pieniä saippuamurusia oli pitkin pöytää ja lattioita. Annoin saippuan olla muotissaan pari tuntia, jonka jälkeen uskaltauduin leikkaamaan sen. Oli varsin mukava yllätys, kun saippua pysyi leikatessa hienosti koossa. Siitä en tiedä, alkaako se hajota käytössä, mutta sen näkee sitten. Voihan saippuan käyttää sitten koristemassana, jos ei muuta.

Ruutusaippua
Saippuassa on ihan pieni aavistus kaakaon tuoksua, mutta ei juurikaan vaniljan. Saa nähdä, muuttuuko asia kypsymisen edetessä, usko siihen ei ainakaan ole kovin suuri. Ihan hauskan näköistä siitä tuli, joten tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen. Seuraavaan vanilja-kaakaosaippuaan taidan tosin käyttää ihan tuoksuöljyjä, jotta saan oikeasti tuoksua.

Saippuan kokokin on ihan hyvä, kun pienensin muotin litran vetoiseksi
Tämä saippua on ainakin ihan täyttä käsityötä, koska itse tekemisen lisäksi se täytyy vielä muovailla muottiin. Työvälineinä oli glögipurkin lisäksi vain omat sormet, mikä tietysti näkyy myös lopputuloksesta. Eihän nuo ruudut ihan tasaisia ole, lisäksi jokainen saippua on ihan eri näköinen ja hieman eri kokoinenkin, mutta itse tehty on aina itse tehty. Tästä määrästä massaa litran maitotölkkimuotilla tuli 10 saippuaa.

Joululahjaprojekti on edennyt sen verran, että tein tänään emulsiovoiteet. Kevensin edellistä voidettä käyttämällä vähemmän kiinteitä rasvoja ja kevyempiä öljyjä, itse asiassa vaihdoin kaikki rasvat ja öljyt toisiin. Tein kaksi annosta, josta tuli kuusi 60 ml purkkia täyteen sekä vielä itselle jäi yli n. 40-50 ml. Pääsen siis kivasti testaamaan voiteen kunnolla ennen pakettiin käärimistä. Tuoksusta tein huomattavasti kevyemmän, mutta käytin tälläkin kertaa greippiä ja appelsiinia. Siitä tulee niin mukavan hedelmäinen ja raikas tuoksu! Vielä täytyy tehdä huulirasvat ja voidetuoksut sekä sekoittaa tietysti tuoksut, joihin onkin kaksi pohjaa valmiina. Suunnitelmana on myös askarrella pyörölistasta saippua-alustat, koska en löytänyt mieleisiä kauppojen valikoimista. Halusin nimenomaan puiset. Lisäksi jokaiseen pakettiin lähtee valikoima saippuaa, joka varmaan hieman vaihtelee lahjan saajasta riippuen. Suolasaippuaa en ehtinyt valitettavasti tehdä, koska olin hieman sairaana sunnuntaina. Mutta varastossahan on jo eukalyptusta, kardemummaa, oliiviöljysaippuaa sekä ruutusaippuaa. Paketoinnin kanssa on vielä miettiminen, perinteinen kori sellofaanissa olisi tietysti sievä, mutta nuo korit ovat aivan hirveän hintaisia.

Päivitys 12.1.2012
Otin ensimmäisen näistä käyttöön pari päivää sitten ja kokeilin sitä sekä hiuksille että vartalolle. Jostain syystä saippua tuntuu hellävaraisemmalta kuin eukalyptuksen tuoksuinen saippua, vaikka rasvojen mittasuhteet ovat ihan samat. Ero ei voi johtua kypsymisajasta, koska eukalyptuksen tuoksuinen saippua on kypsynyt pidempään. Ainoa ero resepteissä on se, että tässä on kaakaojauhetta ja vanilliinisokeria, toisessa eukalyptuksen eteeristä öljyä. Jotenkin järkeni sanoo, ettei ero voi johtua tästä. Täytyy selvitellä asiaa ja testata saippuat vielä hieman huolellisemmin.

Tätä saippuaa oli myös joululahjapaketeissa ja yksi sanoi tuoksua syötävän hyväksi. Tuoksu onkin tullut hyvin esiin saippuan kypsyessä, vaniljaakin voi havaita ihan aavistuksen. Vaikka tuoksu on mieto se tuntuu jopa pestessä.

Kaakao-vaniljasaippuaa teen myös jatkossa, mutta luultavasti en tällä samalla reseptillä, vaan hellävaraisemmalla.