Näytetään tekstit, joissa on tunniste vartalovoide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vartalovoide. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. heinäkuuta 2012

Paksu vartaloemulsio, 3. versio 15.6.2012

Pääsin taas kerran keventämään vartalovoidettani, en kylläkään alkuun tiennyt kuinka suuri kevennys olisi tällä kertaa. Edellisessä ohjeessa öljyfaasin koko oli n. 45 %, tällä kertaa vähensin öljyn määrää 10 grammalla ja vastaavasti toki myös emulgointiaineiden määrää. Öljyfaasin suuruudeksi tuli 42 %. Prosenteissa ero ei tunnu suurelta, mutta voide on selvästi kevyempää kuin edellinen versio. Tällä kertaa toki myös kevyiden, hyvin imeytyvien öljyjen määrä on suhteessa suurempi, itse kun lasken neitsytkookosöljyn kevyeksi, koska se imeytyy niin hyvin eikä jätä iholle rasvaista tunnetta. Tein voidetta kaksinkertaisen määrän, jotta sitä riittää pidemmäksi aikaa. Annan nyt reseptin kuitenkin yksinkertaisena, jotta ero edelliseen versioon on selkeämpi.

Emulsio on melko paksua
Paksu vartaloemulsio
125 g vesi
6 g glyseriini

30 g neitsytkookosöljy
10 g kirsikansiemenöljy
10 g avokadoöljy
10 g mangovoi

6 g BTMS
6 g emulgointihiutaleet
6 g setyylialkoholi

1 g Optiphen säilöntäaine
Tuoksuina GF Kurkku, GF Vihreä omena ja GF Tropicana

Valmistuksessa ei tullut mitään yllätyksiä, mutta voiteen paksuuntumiseen menee aina vähän enemmän aikaa kun pienennän öljyfaasia. Jäähdytin voiteen kylmävesihauteessa ja lisäsin sitten säilöntäaineen ja tuoksut. Kovin viileäksi voidetta ei tarvitse saada, koska tähän ei tule mitään viileitä lämpötiloja vaativia aktiiviaineita. Väri on kauniin valkea, tuoksussa tulee raikkaan sekoituksen alta miedosti esiin myös neitsytkookosöljyn tuoksu. Käytin samaa tuoksusekoitusta myös samalla kertaa tekemässäni karoteenivartaloemulsiossa, ajattelin että en halua sekoittaa liian monia tuoksuja yhteen.
Valmis, paksu vartalovoide
Voidepurkkeina olen havainnut Body Shopin tyhjät hylsyt varsin mainioiksi. Ne saa helposti puhtaaksi ja voimakkaat tuoksutkin häviävät ensimmäisen oman voiteen jälkeen. Minulla oli yksi oma tallella, mutta työkaverini tuo minulle purkkeja aina, kun hänellä niitä tyhjenee. Toinen purkki on Clarinsin tyhjä voidepurkki, kummankin koko on 200 ml. Tuo 200 ml on minulla tälle vartalovoiteelle minimikoko, koska sekin kuluu päivittäin käytettynä n. 1-2 viikossa (riippuen ihon kunnosta). Siksi ei kannata ryhtyä pienempää purkkia tekemään, koska tuo määrä täyttäisi jotakuinkin kuusi 60 ml:n purkkia, ylikin jäisi varmasti jonkin verran.

Kaikki emulsiot
Tuoksun kanssa voiteissa kävi sikäli hauskasti, että ne tuoksuvat täysin erilaisilta. Karoteeniöljystä tulee toiseen emulsioon miellyttävä, makea vivahde, jota en osaa oikein kuvailla. Kirpeä omenan tuoksu ei siinä juurikaan tunnu. Paksussa emulsiossa raikkaat tuoksut erottuvat selkeämmin, mutta neitsytkookosöljyn tuoksu tulee pohjalta läpi. Kumpikin voiteista tuoksuu varsin hyvälle ja ne ovat miellyttäviä käyttää. Käytän tällä hetkellä pääasiallisesti karoteeniemulsiota, paksumpaa tarvitsen vain kerran tai pari viikossa.

Kasvi tuossa voiteiden vieressä ei ole mikään ihmeellinen kosmetiikkakasvi, vaan ohraa kissoille syötäväksi. Olen ihan onneton kasvien kanssa, meillä on vain yksi puolittain elossa oleva limoviikuna ja lisäksi tuota ruohoa kissoille. Viime lauantaina ostin kuitenkin pitkästä aikaa itselleni kukkasen/kasvin, josta saatan tännekin joskus jotain tarinoida.

torstai 17. toukokuuta 2012

Paksu vartaloemulsio, 2. versio

Yksi asia, mistä pidän itse tehdyssä kosmetiikassa on "tuotteiden" muokattavuus. Toisinaan ihoni kaipaa paksumpaa voidetta, toisinaan kevyempää ja voin helposti muokata lempireseptejäni ihon tarpeiden mukaan ja näin saada aina aikaiseksi tuotteen, joka on juuri omiin tarpeisiini sopiva.

Nyt kesän tullessa ihoni kuivuus ja kutina on hellittänyt ja huomasin että tekemäni paksu vartalovoide alkoi olla liian tuhtia päivittäiseen käyttöön. Oli siis aika päivittää reseptiä kevyempään suuntaan. Voidereseptiä voi keventää oikeastaan kahdella tapaa: joko käyttämällä kevyempiä öljyjä tai sitten pienentämällä öljyfaasia. Tein jo aikaisemmin pienen kevennyksen reseptiini käyttämällä vähemmän paksuja öljyjä ja rasvoja ja enemmän kevyitä, hyvin imeytyviä öljyjä. Tällä tavoin ei kuitenkaan saa suurta kevennystä aikaiseksi, joten tällä kertaa oli aika pienetää öljyfaasia. Aiemmassa reseptissä öljyjä oli 100 g ja emulgointiaineita yhteensä 24 g. Tällä kertaa laitoin öljyjä 85 g ja suhteutin emulgointiaineiden määrän tähän sopivaksi. Todennäköisesti teen myöhemmin kesällä vielä kevyempää voidetta, mutta juuri nyt tämä resepti on oikein sopiva.

Paksu vartaloemulsio, 2. versio

125 g vettä
5 g glyseriiniä

30 g manteliöljyä
30 g aprikoosinsiemenöljyä
25 g karitevoita
7 g BTMS
7 g setyylialkoholia
7 g emulgointihiutaleita

1 g Optiphen-säilöntäainetta

Valmistin emulsiovoiteen kuten aina ennenkin, joten teko-ohjetta ei liene tarpeellista käydä läpi. Tuoksuksi laitoin yhden tipan Gracefruitin Hunajaa ja useamman tipan Vihreää omenaa. Hunaja on aivan ihana tuoksu, mutta valitettavasti se tunkee näinkin pienenä määränä omenan läpi. Itse ainakin haistan pääasiassa hunajan.

Sain aikaan juuri sellaisen voiteen kuin halusinkin, huomattavasti paksumman kuin "tavallisen" emulsion mutta riittävän kevyen, jotta se silti kosteuttaa. Iho kiittää muutoksesta voiteessa ja olo on taas kovin pehmoinen. Olen pyrkinyt aina tekemään raaka-aineiltaan mahdollisimman erilaisia voiteita, jotta ihon pehmeys säilyy, mutta nähtävästi parhaan vaikutuksen saa aikaiseksi muuttamalla myös voiteen koostumusta. Tähän voiteeseen valitsin manteliöljyn ja karitevoin, koska ne ovat vitamiinirikkaita, hoitavia ja suojaavia rasvoja. Aprikoosinsiemenöljy puolestaan kosteuttaa ja auttaa muita öljyjä imeytymään. Tämä yhdistelmä sopii iholleni varsin hyvin.

Kevyempää voidetta tästä voisi muokata käyttämällä enemmän aprikoosinsiemenöljyä ja vähemmän paksuja, rasvaisia öljyjä. Lisäksi manteliöljyn sijaan voi valita esimerkiksi jojobaöljyn tai kirsikansiemenöljyn ja karitevoin voi korvata hieman kevyemmällä kaakaovoilla tai mangovoilla. Aktiiviaineita tähänkään voiteeseen ei oikeastaan voi enempää laittaa, koska muuten voide juoksettuu ja menee piloille.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kevyt kosteuttava vartaloemulsio 21.1.2012

Parin päivän käytön jälkeen aiemmin tekemäni tehokosteuttava vartaloemulsio tuntui liian tuhdilta voiteelta jokapäiväiseen käyttöön. Myöhemmin osoittautui, ettei se ole totta, mutta koska kevyempikin versio on hyvää käytössä ajattelin kirjoitella senkin reseptin tänne. Voide voi olla paljon parempi jollekin, jolla on hieman vähemmän kuiva iho kuin minulla. Uskoisin, että minulla tämä tulee olemaan kesäaikana oikein hyvä voide. Reseptin suunnittelussa lähdin liikkeelle siitä, että öljyfaasin osuus voiteesta on pienempi, tässä tapauksessa 23 %. Lisäksi vähensin babassuöljyn määrää, jätin mangovoin kokonaan pois ja korvasin manteliöljyn ja osan avokadoöljystä kevyellä aprikoosinsiemenöljyllä, jonka pitäisi auttaa muita öljyjä imeytymään paremmin. Avokadoöljyn pitäisi puolestaan tehostaa aktiiviaineiden imeytymistä. Vähensin vastaavasti myös emulgointiaineiden määrää.

Kevyt kosteuttava vartaloemulsio
vesifaasi:
170 g vettä

öljyfaasi:
15 g neitsytkookosöljy
10 g babassuöljy
10 g aprikoosinsiemenöljy
5 g avokadoöljy
4 g BTMS -emulgointiaine
3 g emulgointihiutaleet
3 g setyylialkoholi
3 g steariinihappo

2,2 g Optiphen -säilöntäaine
7 g kauraproteiini
2 g E-vitamiiniöljy
yht. 12 tippaa Gracefruit Omena ja Kurkku -tuoksuöljyjä
yht. 3 tippaa piparmintun ja katajan eteerisiä öljyjä

Arvasin jo etukäteen, että voiteesta tulee ohutta joten päätin lisätä steariinihappoa paksuntamaan voidetta. Siitäkin huolimatta voiteesta tuli hyvin juoksevaa, joten päädyin laittamaan sen pulloon purkin sijaan. Voide on kuitenkin riittävän sakeaa, jotta sitä on helppo käyttää, mutta purkista sen käyttö voisi olla hankalaa. Alkuun laitoin tuoksua vain 4 tippaa, mutta käytössä huomasin että steariinihapon tuoksu tulee tuoksuöljyn läpi, joten seuraavana päivänä lisäsin tuoksuja. Laitoin piparmintun ja katajan eteerisiä öljyjä sen vuoksi, että ne ilmeisesti peittävät muita hajuja oman tuoksunsa lisäksi. Lisäsin myös Gracefruitin Omena ja Kurkku -tuoksuöljyjä, jotta saisin edes jollakin tapaa mieleisen tuoksun.

Voide on itselleni liian ohutta varsinaiseksi vartaloemulsioksi, joten käytän sitä käsivoiteena joka kulkee kassissa mukana. Vartalolle käytän sitä vain silloin, kun ihoni kaipaa enemmän rauhoittamista kuin tehokasta kosteutusta. Esimerkiksi toisinaan suihkun jälkeen suolaliuoshoidon aiheuttamaan kutinavaiheeseen ja toisekseen kotiin tullessa, kun iho kutiaa lämmetessään. Voide imeytyy hyvin ja kosteuttaa, mutta tällä hetkellä ihoni tarvitsee tuhdimpaa tavaraa. Vähemmän kuivaihoiselle tämä voisi olla hyvä voide ja uskoisin, että itsekin käytän tätä tai muuta yhtä kevyttä voidetta kesäaikaan. Voiteen paksuntamiseen yritän keksiä jonkun muun aineen kuin steariinihapon, koska en halua tuoksua kynttilälle. Luultavasti emulgointiaineiden määrän lisääminen voisi auttaa, lisänä voisi käyttää ksantaania tai guarkumia, en tosin tiedä miltä ne sitten tuoksuvat.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Paksu vartaloemulsiovoide 2.2.2012

Päätin pitkästä aikaa ryhtyä kirjoittelemaan ja huomasin häpeäkseni, että edellisestä postauksesta on kulunut jo kaksi viikkoa! Valitettavasti työt ovat alkaneet viedä paljon aiempaa enemmän aikaa, kirjanpitäjälle tämä vuodenvaihde ei ole mukavinta aikaa. Se otti toki veronsa myös vapaa-ajastakin. Lisäksi kutina paheni taas vaihteen vuoksi, erityisesti nyt kun pakkaset ovat huomattavasti kiristyneet. Jotenkin ei huvittanut mikään, reseptien suunnittelu, kirjoittaminen eikä ylipäätään oleminen.

Se, että päädyin taas näppäimistön ääreen, kertonee siitä, että tilanne on hieman parantunut. Ei töiden suhteen, kiire tulee vielä pahenemaan ennen kuin kaikki tilinpäätökset ovat kasassa. Olo ei kuitenkaan ole enää niin ikävä ja kutinan helpottuminen on taas saanut mielen hieman virkistymään. Tällä kertaa olen keksinyt kaksi uutta asiaa, joilla helpottaa oloani: uuden voiteen ja uudet vaatteet. Vaatteista kirjoittelen lisää myöhemmin, aion tehdä hieman pidemmän tekstin tuosta ihonhoidosta yleensä. Voiteen reseptin ajattelin kertoa nyt.

Ihmettelin, kun iho kutisi ja hilseili siitä huolimatta, että kosteusvoiteena oli suihkun jälkeen kasviöljysekoitus ja lisänä käytin myös tekemääni tehokosteuttavaa emulsiota 1 - 3 kertaa päivässä. Viimeinen piste oli se, että reiteeni ilmaantui punainen läiskä, josta iho kuoriutuu pois. Jotakin oli tehtävä. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että vika on öljyn käytössä, uskoisin että se voi olla jopa liian rasvaista kosteuttaakseen ihoa kunnolla. Monet ovat kokeneet, että öljy saattaa jopa kuivattaa ihoa. Oli vaikeaa keksiä hyvää vaihtoehtoa ihoöljylle, koska uskoin pelkän emulsiovoiteen olevan liian kevyttä. Siksi päätinkin valmistaa tavallisen ö/v (öljyä vedessä) emulsion sijaan v/ö eli vettä öljyssä emulsion. Tavallisessa versiossa on yleensä n. 1/3 öljyä ja 2/3 vettä, kun taas v/ö-emulsiossa on 1/3 vettä ja 2/3 öljyä. Reseptin suunnittelu oli nopeaa, päätin käyttää öljyjä 100 g, emulgointiaineita laitoin mielestäni sopivan määrän, eli yhteensä 24 % öljyjen määrästä. Se on suurin piirtein saman verran kuin aiemmissa resepteissä, hieman enemmän kuin suositeltu minimi eli 20 %. Öljyt ja rasvat päätin vasta lennossa kokkaillessani. Sekoitusvaiheessa päädyin kuitenkin hiljalleen lisäilemään kiehautettua vettä, koska emulsio oli kovin paksua. Lopulta voiteessa on 50 % öljyfaasi ja 50 % vesifaasi.

Paksu vartaloemulsio
vesifaasi:
124 g vettä

öljyfaasi:
40 g neitsytkookosöljyä
20 g babassuöljyä
10 g avokadoöljyä
10 g mangovoita
10 g karitevoita
10 g aprikoosinsiemenöljyä

1,5 g Optiphen -säilöntäainetta

Yht. n. 12 tippaa Gracefruit Omena, Hunaja ja Tropical -tuoksuöljyjä.

Voiteesta tuli hyvin, hyvin paksua. Lisäilinkin vettä valmistuksen aikana, kuten mainitsin. Ensin minulla oli voiteessa vain 62 g vettä, lisäilin sitä n. 20 g kerrallaan ja päädyin lopulta 124 grammaan. Jouduin joka tapauksessa kaatamaan voiteen purkkiin melko lämpimänä, koska sitä oli niin vaikea sekoittaa. Se on kuitenkin oikein hyvää voidetta suihkun jälkeen, ainakin näin kuivalle iholle. Se imeytyy huomattavasti tehokkaammin kuin pelkkä öljy ja tuntuu siltä että se kosteuttaa myös tehokkaammin ihoa. Parin päivän käyttökokemuksen perusteella olen erittäin tyytyväinen, koska iho vaikuttaa selvästi elävämmältä kuin aiemmin. Tällainen paksu emulsiovoide sopii varmasti parhaiten niille, joilla on erittäin kuiva iho. Itsekin käytän tätä vain suihkun jälkeen, muulloin käytän joko tekemääni tehokosteuttavaa emulsiovoidetta tai kevyempää versiota siitä (reseptin kerron myöhemmin). Mutta suihkun jälkeen iho tarvitsee jotain rasvaisemaa ja tämä voide on varsin hyvä siihen tarkoitukseen.

Päivitys 3.4.2012
Tämä voide osoittautui todelliseksi pelastajaksi ja onkin minulla päivittäisessä käytössä. Olen jatkokehitellyt siitä kaksi reseptiä, joissa on mahdollisimman vähän samoja öljyjä, jotta iho saa tarvitsemaansa vaihtelua. Voiteen käytön myötä olen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen jättänyt ihoöljyt kokonaan pois ja koko syksyn ja talven kestänyt kutina ja ihon hilseily on hävinnyt! Joskus jätän jopa tämänkin voiteen väliin ja käytän vain kevyempää kosteusvoidetta. Kokeiluja tehdessäni olen huomannut, ettei tämä resepti kestä vaikuttavia aineita enää oikeastaan ollenkaan. Olen lisännyt vesifaasiin 5 g glyseriiniä, mutta e-vitamiiniöljyt, kauraproteiinit ja muut on viisaampi unohtaa. Jos öljyjä tulee liikaa, voide juoksettuu ja menee kertakaikkiaan käyttökelvottomaksi.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Tehokosteuttava vartaloemulsio 19.1.2012

Parin päivän tuskailun jälkeen muistutin itseäni jälleen siitä, miksi voiteeni eivät välttämättä toimi aina niin hyvin kuin toivoisin. Vika on siinä, etten tiedä raaka-aineista tarpeeksi. Voin käyttää voiteen suunnitteluun vaikka kolme kuukautta, mutta jollen tiedä öljyjen ja rasvojen vaikutuksista, minulla ei ole juuri toivoa saada aikaiseksi sellaista rasvaa kuin haluaisin. Lähdin siis suunnittelemaan rasvaa itselleni hieman uudella tavalla, etsimällä tietynlaisia raaka-aineita ja perehtymällä niihin mahdollisimman hyvin.

Edellisestä päivityksestä ei liene vaikeaa päätellä, että tarvitsin jonkun superkosteuttavan ja tehokkaan voiteen, jolla saisin olotilani hallintaan. Suihkussa käyttämästäni suolaliuoksesta on ollut ihon kutinaan ja kirvelyyn jo parissa päivässä ihan uskomattomasti apua, joten sitä voin myös hyvällä omalla tunnolla suositella kaikille. Käyttämäni 4 % suolaliuos ei edes kirvele, vaikka sen antaa vaikuttaa 15 – 20 minuuttia ennen pois huuhtelua. Suolahoito myös paljasti sen, kuinka kuiva ihoni todellisuudessa on. Kutina on pääosin hävinnyt, mutta nyt iholla on sellainen kuiva, janoinen tunne. Ihoni tuntuu samalta, kuin suu oikein janoisena ja kuivana.

Etsin siis nimenomaan raaka-aineita, jotka kosteuttava, pidättävät kosteutta iholla ja ravitsevat tehokkaasti. Tein emulsiovoiteen, jotta voin käyttää sitä tarvittaessa useamminkin. Netistä löytyy yllättävänkin paljon tietoa erilaisista kasviöljyistä- ja rasvoista. Erityisen kosteuttavina rasvoina voiteessa ovat neitsytkookosöljy, babassuöljy ja manteliöljy. Avokadoöljy ja mangovoi auttavat säilyttämään kosteuden iholla. Avokadoöljy ja manteliöljy ovat myös erittäin vitamiinirikkaita, joten ne ravitsevat ihoa tehokkaasti. Kosteuttamisen lisäksi kookosöljy, babassuöljy, mangovoi ja manteliöljy rauhoittavat ja hoitavat ärtynyttä ihoa. Rasvojen määrät ja keskinäiset suhteet päätin hoitavien ominaisuuksien lisäksi myös rasvojen fyysisten ominaisuuksien (kovuus, kiinteys, imeytymiskyky) mukaan. Halusin voiteesta hyvin imeytyvää, joten laitoin babassuöljyä ja kookosöljyä eniten. Avokadoöljy ja manteliöljy imeytyvät aavistuksen näitä huonommin, mutta kuitenkin paremmin kuin mangovoi. Mangovoi taas on niin rasvaista, etten halunnut laittaa sitä kovinkaan paljoa. Yleensä pyrin laittamaan kiinteitä rasvoja korkeintaan puolet, mutta tässä on kiinteitä rasvoja 40 g ja juoksevia öljyjä 20 g.


Tehokosteuttava vartaloemulsio:
Vesifaasi:
170 g vettä

Öljyfaasi:
20 g babassuöljy
15 g neitsytkookosöljy
10 g avokadoöljy
10 g manteliöljy
5 g mangovoi
5 g BTMS
5 g emulgointihiutaleet
5 g setyylialkoholi

2,6 g Optiphen
7 g kauraproteiini
2,5 g e-vitamiiniöljy
3 tippaa GF Green Apple -tuoksuöljy

Joten tässä siis ensimmäinen, todella suunniteltu ja harkittu emulsiovoide. Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Voide on paksua, mutta helposti levittyvää ja imeytyvää. Väri on puhtaan valkoinen, koska kaikki öljyt ja rasvat ovat ihan valkoisia tai hyvin vaaleita. Raikas, kirpakka omena sopii todella hyvin yhteen kookoksen makean tuoksun kanssa, joka tuntuu voiteessa selvästi.

Iholla voide tuntuu todella rauhoittavalta, jopa hieman viilentävältä. Se rauhoittaa tehokkaasti kutinaa ja kosteuttaa ihoa hyvin. Kosteuden tunne myös säilyy voiteen imeytymisestä huolimatta, oli mukavaa kun ei tänään tarvinnut töissä rapsutella itseään jatkuvasti kuin joku kirppukasa  Iho tuntuu myös todella pehmeältä. Kämmenille voide on hieman liian tuhtia, mutta parempaa kuin kaakaovoiemulsio. Kokeilen luultavasti jossain vaiheessa hieman kevyempää versiota tästä samasta reseptistä, jos saisin siitä hyvän käsi- ja kesävoiteen. Kasvoille kookosöljy ei ilmeisesti sovi, koska se saattaa tukkia ihohuokosia.

Päivitys 22.1.2012
Seuraavana päivänä totesin, että voide onkin todellinen tehokosteuttaja, eikä oikeastaan sovellu koko vartalolle ihan joka päiväiseen käyttöön. Käytänkin sitä pääasiassa niille alueille, jotka kaipaavat eniten hoitoa (sisäreidet ja hartiat) sekä tarpeen tullen myös koko vartalolle.

Minun oli tietenkin myös ihan välttämätön pakko suunnitella tämän reseptin pohjalta kevyempi emulsiovoide, joka soveltuu ihan joka päiväiseen käyttöön. Ensimmäinen looginen ratkaisu oli pienentää öljyfaasin määrää. Tässä reseptissä öljyfaasin määrä koko reseptistä (aktiivi- ja säilöntäaineita sekä tuoksua lukuunottamatta) on n. 31 %. Kevennetyssä versiossa se on 23 %. Tutkiskelin lisää raaka-aineitani ja päätin jättää manteliöljyn ja mangovoin kokonaan pois. Niillä ei oikeastaan ole mitään yksittäisiä ominaisuuksia, jotka toisivat voiteeseen mitään lisää ja lisäksi ne ovat melko paksuja ja rasvaisia raaka-aineita. Avokadoöljyn halusin säilyttää, koska se edistää aktiiviaineiden imeytymistä. Kookosöljy ja babassuöljy taas ovat koko reseptin sydän. Avokadoöljyn rinnalle otin aprikoosinsiemenöljyn, joka on hyvin imeytyvä ja kevyt öljy, joka auttaa lisäksi muita öljyjä imeytymään ihoon paremmin. Vähensin myös babassuöljyn määrää, koska se on kuitenkin hyvin öljyinen rasva ja imeytyy hieman huonommin kuin kookosöljy. Luonnollisesti vähensin myös emulgointiaineiden määrää hieman. Tiesin, että voiteesta saattaa tulla ohuehkoa, joten laitoin voiteeseen myös hieman steariinihappoa. Alun perin laitoin tuoksuksi vain Gracefruitin omenaa, mutta käyttäessäni voidetta huomasin, että steariinihapon tuoksu tunkee iholla tuoksuöljyn läpi. Korjailin tuoksua sitten seuraavana päivänä, lisäsin pari tippaa hajuja peittäviä piparmintun ja katajan eteerisiä öljyjä. Varsinaisiksi tuoksuaineiksi lisäsin Graceftuirin Kurkku ja Omena -tuoksuöljyjä. Eteeristen öljyjen tuoksu ei tule voiteessa läpi, mutta ne peittävät hyvin steariinihapon kynttilämäisen tuoksun.

Voiteesta tulikin todella hyvin imeytyvä, mutta silti kosteuttava voide. Tuoksu on hyvä ja raikas, mutta kevyt vaikka tuoksuaineita onkin enemmän kuin yleensä. Voide on steariinihaposta huolimatta melko ohutta eli pullotavaraa, mutta se ei haittaa ollenkaan. Valitettavasti kookoksen tuoksu ei tule enää voiteessa läpi. Pohdiskelen vielä, josko lisäisin emulgointiaineiden määrää ja jättäisin steariinihapon kokonaan pois. Tai etsisin sen tilalle jonkin tuoksuttoman paksuntavan ainesosan.

Päivitys 4.2.2012
Tein taas kerran liian hätäisen johtopäätöksen. Vaikka voide on melko tuhtia tavaraa, se ei ole liian tuhtia jokapäiväiseen käyttöön, ainakaan tällä hetkellä. Olen tehnyt jo toisen annoksen ja rasvaan ihoni tällä ainakin kerran, joskus kaksi kertaa päivässä. Tuota kevyempää versiota käytän käsille ja joskus suihkun jälkeen rauhoittamaan ihoa, kun suolaliuoksen aiheuttama kutina alkaa. Kumpikin on siis varsin toimiva ja hyvä voide, mutta tuhdimpi versio on tehokkaampi koko vartalolle. Ajattelin kuitenkin vielä hieman kehitellä tätä reseptiä, koska se voisi olla hieman parempikin. Hoitavampi ja paremmin imeytyvä ainakin.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kaakaovoiemulsio 2.1.2012

Ainekset:

Vesifaasi:
170 g vesi

Öljyfaasi:
30 g kaakaovoi
30 g saksanpähkinäöljy
5 g BTMS-emulgointiaine
5 g setyylialkoholi
5 g emulgointihiutaleet

2,5 g Optiphen -säilöntäaine
7 g kauraproteiini
2 g e-vitamiiniöljy

7 tippaa appelsiinin eteerinen öljy

Ajattelin, että voiteesta tulisi hirveän paksua verrattuna edellisiin emulsioihin, mutta ei siitä tullutkaan. Melko kiinteää se on, mutta helppokäyttöistä ja hyvin levittyvää. Tuoksu on hyvin, hyvin mieto eikä sitä oikeastaan haista ollenkaan. Kaakaovoikaan ei tuoksu voiteen läpi, koska appelsiini peittää sen.

Alkuun en oikeastaan juuri pitänyt voiteesta, käsille ja jaloille tarvitsin hieman kevyempää voidetta, eikä se tuntunut vartalollekaan mitenkään erityisen hyvältä. Käytin sitä kuitenkin, kun en raaskinut poiskaan heittää. Nyt kun olen käyttänyt voidetta viikon, siitä on tullut tähän asti tekemistäni ehdoton suosikki. Voide pehmentää ja kosteuttaa paljon paremmin kuin mikään aiemmista voiteista (toki tarvitsen edelleen öljyrasvavoiteen suihkun jälkeen). Ihoakaan ei enää kutita. Olin yllättynyt, kun voide oikeasti pehmentää ihoa eikä ainoastaan kosteuta. Koostumukseltaan mehiläisvahaemulsio oli mielestäni ihanampi: kermainen, keveä voide, lähes vaahto, mutta se ei kosteuttanut eikä pehmentänyt ihoani näin ihanaksi.

Olen yrittänyt miettiä, voisiko kyse olla siitä, että ihoni on tottunut aiempiin voiteisiin ja reagoi nyt näin hyvin kun kokeilen jotakin erilaista. En kuitenkaan usko, että kyse on siitä, koska kaakaovoi on ollut mukana lähes kaikissa voiteissani. Saksanpähkinäöljyä oli mukana jo edellisessä vartalovoissa, joten sitäkin olen käyttänyt jo monta viikkoa. Toisaalta, pähkinäöljyt ovat tuntuneet sopivan iholleni erityisen hyvin alusta lähtien. Kaakaovoita olen käyttänyt tähän asti vain melko pieniä määriä, mutta aion nyt kokeilla käyttää sitäkin enemmän. Voisiko toisaalta olla niin, että vähemmän on enemmän? Että pienemmällä määrällä ainesosia voisi saada aikaan paremman tehon? Toisaalta minun täytyisi joka tapauksessa onnistua kehittämään itselleni kaksi tai kolme keskenään mahdollisimman erilaista, mutta kuitenkin minun iholleni toimivaa voidetta, jotta voin vaihdella niitä ihon tottuessa käytössä olevaan voiteeseen. Se tarkoittaa sitä, että oikeastaan minun täytyisi tehdä näitä voiteita siten, että niissä on vain kahta-kolmea eri öljyä tai rasvaa. Näin saisin riittävän suurta vaihtelua voiteiden välille, mutta pystyisin silti käyttämään näitä erityisen hoitavia ja kosteuttavia öljyjä ja rasvoja.

Päivitys 6.7.2012
Kaakaovoiemulsiosta tuli sisareni suosikki. Hänellä on työnsä vuoksi todella kuivat kädet, joiden iho on kuivuuden vuoksi toisinaan myös rikki. Parhaan avun hän koki ilmeisesti saavansa tästä voiteesta, joka on melko rasvaista, mutta silti kosteuttavaa. Tein hänelle tästä uuden version, jossa korvasin saksanpähkinän jojoballa ja aprikoosinsiemenöljyllä hoitavuuden ja imeytyvyyden lisäämiseksi. Lisäsin myös karoteeniöljyä, jotta rasittunut iho saa myös ulkoista ravintoa. Tein voiteen joskus kesäkuun alussa, palautetta en ole vielä saanut.

torstai 5. tammikuuta 2012

Appelsiinin ja greipin tuoksuinen vartalovoi 24.12.2011

Kiinteät rasvat yht. 120 g:
50 g mangovoi
20 g karitevoi
30 g babassuöljy
20 g kaakaovoi

Juoksevat öljyt yht. 100 g:
40 g avokadoöljy
40 g saksanpähkinäöljy
10 g hampunsiemenöljy
10 g aprikoosinsiemenöljy

2,5 g e-vitamiiniöljy
6 tippaa appelsiinin eteerinen öljy
7 tippaa greipin eteerinen öljy

Kun lopulta huomasin, että olin vahingossa käyttänyt liian vähän kiinteitä rasvoja, päätin lisätä niitä tähän versioon ja katsoa kuinka koostumus muuttuu. En uskonut, että 10 grammalla suurta eroa tulee, mutta toisin kävi. Voide jähmettyi huomattavasti nopeammin ja on koostumukseltaan paljon kiinteämpi kuin edelliset kaksi vartalovoita. Toisin sanoen sitä on myös helpompi käyttää. Tuoksuksi valikoitui jälleen kerran appelsiini-greippi -yhdistelmä, koska en vieläkään innostunut kukkaistuoksuista. Kunhan tuoksukauppa aukeaa, aion tilata lisää tuoksuöljyjä, jotta saan hieman vaihtelua tähän tuoksuvalikoimaan sekä voiteiden että tuoksujen osalta. Samaten aion tilata huulirasvaa varten aromiöljyjä.

Voide on ollut tehokkaampi kosteuttaja, varmaankin koska lisäsin babassuöljyn määrää. Saatan loppujen lopuksi jättää tuon karitevoin kokonaan pois ja käyttää sen vaikka saippuaan, koska siitä ei näytä kosteusvoiteessa kovinkaan suurta apua olevan, ainakaan minulle. Tavoitteena olisi myös yksinkertaistaa tämän voiteen reseptiä, koska en näe mitään mieltä käyttää näin montaa eri raaka-ainetta Ajattelin jättää aprikoosinsiemenöljyn pois ja käyttää avokadoöljyn sijaan oliiviöljyä. Hampunsiemenöljyn käyttöön en näe näin pienissä määrin mitään järkeä, koska mokoma öljy säilyy ilmeisesti vain kuukauden – pari. Haluaisin sellaisen maksimissaan neljän-viiden raaka-aineen voiteen, mielellään toki vielä mahdollisimman edullisista ja helposti saatavista aineksista.

Uusi ongelma on se, että jostain syystä voide tihkuu öljyä, eli päälle kerääntyy pieni määrä juoksevaa öljyä, ehkä n. 0,5 – 1 millilitraa. Näin on käynyt heti ensimmäisestä päivästä lähtien. En tiedä, voisiko se johtua siitä, että voide altistui melkoisille lämpötilanvaihteluille heti valmistuksen jälkeen. Tein sen jouluaattoaamuna ja laitoin pakastimeen n. 15 minuutiksi. Sen jälkeen se oli kassissa autossa ja myöhemmin myös sisätiloissa yhteensä puolesta tunnista tuntiin, jonka jälkeen siirsin sen vielä puoleksi tunniksi jääkaappiin. Öljyn tihkuminen ei sinällään haittaa, koska kyseessä ei ole emulsiovoide, mutta toivoisin pystyväni välttämään sen tulevaisuudessa.

Toinen uusi ongelma on se, että tällä kertaa voide rakeistui ihan kunnolla. Pienet, ihan sokerilta tuntuvat rakeet sulavat kyllä iholle lopulta, mutta ne ovat hieman häiritseviä käytössä. Rakeistuminen lienee seurausta noista pienistä jäähdytyshaasteista, joita minulla oli. Voisin sulattaa voiteen uudestaan ja jäähdyttää sen uudestaan, mutta sitä on ehkä kolmasosa jäljellä, joten en varmaankaan viitsi nähdä vaivaa. Muistanen kuitenkin tulevaisuudessa varautua siihen, että minulla on riittävästi aikaa jäähdyttää voide kunnolla. Tehojäähdytys pakastimessa on käsittääkseni hyvä keino rakeistumisen estämiseksi, joten ostoslistalla on myös suuria, muovisia voidepurkkeja jotka lienevät lasia parempia pakkasen kestämisessä.

Haluaisin myös kehitellä öljypuhdistuksen rinnalle toisenlaisen kasvojen puhdistusaineen. Ihoni kyllä pitää öljypuhdistuksesta, mutta otsatukkani on edelleen hieman yhteistyökyvytön. Aikaisemmin tehtailemani puhdistusöljy ei sekään ole hyvä vaihtoehto, koska iholle jää siitäkin öljyä. Saippua lienee taas liian puhdistavaa, sitä en halua edes kokeilla. Puhdistusaineen tulisi olla kokonaan iholta pois huuhtoutuva, jolloin tietysti täytyisi käyttää myös kosteusvoidetta, joka täytynee siis myös kehitellä. Joitakin ideoita minulla on jo, palaan asiaan kunhan jotakin valmistakin löytyy. Tänä viikonloppuna teen varmaan sen kuorintavoiteen, jonka sisarelleni lupasin, minulla on jo pari ideaa joilla jatkojalostan edellistä kuorintavoidetta.

Päivitys 11.1.2012
Lakkasin käyttämästä tätä voidetta, koska voimakas rakeistuminen teki siitä melko epämiellyttävää. Harmi, koska tämä oli tehokkaampaa kuin aiemmat versiot. Voidetta on niin vähän jäljellä, etten viitsi sulattaakaan sitä uudestaan. Saatan käyttää sen tulevaisuudessa kuorintavoiteeksi, käyttöikää on kuitenkin vielä jäljellä aika paljon. 

maanantai 2. tammikuuta 2012

Appelsiinin ja greipin tuoksuinen vartalovoi 11.12.2011

Kiinteät rasvat yht. 110 g:
41 g mangovoi
20 g babassuöljy
29 g karitevoi
20 g kaakaovoi

Juoksevat öljyt yht. 100 g:
30 g oliiviöljy
23 g jojobaöljy
22 g makadamiapähkinäöljy
10 g avokadoöljy
10 g aprikoosinsiemenöljy
5 g hampunsiemenöljy

6 tippaa appelsiinin eteeristä öljyä
7 tippaa greipin eteeristä öljyä
2,1 g e-vitamiiniöljy

Valmistin tämänkin vartalovoin vaahdottamalla. Olen tullut siihen tulokseen, että vaahdottaminen parantaa niin olennaisesti voiteen koostumusta, ettei sitä kannata jättää väliin.

Huomasin vasta myöhemmin, että tein voiteen (samoin kuten edellisenkin) vahingossa liian pienellä määrällä kiinteitä rasvoja. Tämä voide oli kuitenkin vielä huomattavasti löysempää kuin edellinen, minkä vuoksi sitä oli jopa hieman hankalaa käyttää. Minun ei ollut tarkoitus käyttää noin monia erilaisia öljyjä, mutta niin monet olivat vähissä että otin lisäksi vielä jojobaöljyä ja oliiviöljyä. Mangovoi oli sen verran vähissä, että korvasin osan siitä karitevoilla, lisäksi vähensin babassuöljyn määrää. Tuoksua tuli kerrankin sopiva määrä, koska hälytin mieheni kertomaan, onko tuoksun määrä hänen mielestään sopiva. Oma nenäni tykkäisi hajustaa voiteita liikaakin. Tämäkin voide kovettui huomattavan hitaasti, ensin pidin sitä parikymmentä minuuttia pakastimessa ja sitten vielä tunnin – pari jääkaapissa. Siltikin se oli hyvin löysää.

Valitettavasti voide oli myös vähemmän tehokas kuin edellinen vartalovoi. Luulen sen johtuvan babassuöljyn määrän vähentämisestä ja karitevoin määrän lisäämisestä. Karitevoin kanssahan minulla on ollut imeytymisongelmaa aiemmin, enkä muutenkaan ole enää niin vakuuttunut sen tehosta yksinään, minusta se vaatii rinnalleen muitakin kasvirasvoja. Jojobaöljykään ei mielestäni ole osoittautunut mitenkään poikkeavan hyväksi, käytän ihovoiteeseen todennäköisesti jatkossa ennemmin erilaisia pähkinäöljyjä ja oliiviöljyä, jotka ovat hieman edullisempiakin. Huulivoiteeseen jojobaöljy tuntuu olevan omiaan, joululahjaksi valmistunut huulirasvaerä tuntuu mielestäni vielä paremmalta kuin se edellinen versio, eikä voide ole edes rakeistunut. Aprikoosinsiemenöljyn suhteen mielipiteeni vaihtelee.. vartalovoiteeseen se on ehkä hieman liian kevyt, mutta voisin käyttää sitä vaikkapa kevyessä kasvoemulsiossa. Avokadoöljyynkään en ole mitenkään erityisen ihastunut, mielestäni oliiviöljy tuntuu ravitsevammalta ja kosteuttavammalta. Avokadoöljy voisi sopia hieman tuhdimpaan kasvovoiteeseen. Pähkinäöljyistä pidän edelleen hyvin paljon, olen nyt makadamian ja mantelin lisäksi kokeillut myös saksanpähkinää. Kasvopuhdistuksessa käytän edelleen pelkkää manteliöljyä, olen aina silloin tällöin kokeillut muutakin mutta palaan aina takaisin manteliöljyyn.

Joulun jälkeen en ole kokkaillut mitään, koska voidevarastot ovat sen verran hyvällä mallilla, etten tarvitse vielä uutta – eikä Pieni tuoksukauppakaan ole vielä auki. Ensimmäinen oma saippua (eukalyptus uunisaippua) on otettu käyttöön jo viikko sitten, siitä on lisätietoa palashampoo-tekstissä ja alkuperäisen tekstin yhteydessä. Vartalolle käytän edelleen pesuun ruskovillan oliiviöljy-suolasaippuaa, lisäksi ostin väliaikaiseksi avuksi luontaistuotekaupasta sellaisen himalajansuola”saippuan”, joka on enemmänkin kyllä suolakivi. Omaa suolasaippuaani kun en saa käyttöön ennen kuin 20. päivä aikaisintaan. Tarkoituksena on kuitenkin ryhtyä taas hommiin lähiaikoina, haluan tehdä ainakin kasvovoiteen, paksun kaakaovoiemulsion sekä luultavasti jossain vaiheessa hiussaippuaa eli palashampoota ja karitevoisaippuaa. Aiempia saippuareseptejäni en voi lähteä parantelemaan, ennen kuin olen niitä kokeillut, koska en vielä tiedä, kaipaanko niihin jotain lisää. En saanut Saara Kuhan saippuakirjaa lahjaksi, koska sitä ei enää tahdo löytyä mistään, joten en voi hakea inspiraatiota sieltäkään.

Kirjoittelen vielä sen kolmannen parannellun vartalovoin ohjeen ihan piakkoin, samoin kuin noista suihkurutiineista hiussaippuan ja suolashampoon kanssa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vartaloemulsio 16.12.2011

Vesifaasi:
170 g vettä

Öljyfaasi:
15 g oliiviöljyä
5 g hampunsiemenöljyä
5 g kaakaovoita
5 g karitevoita
5 g BTMS-emulgointiainetta
5 g emulgointihiutaleita
5 g setyylialkoholia (emulgointiaine)

2 g Optiphen –säilöntäainetta

2 g e-vitamiiniöljyä
7 g kauraproteiinia

yht. 13 tippaa appelsiinin ja greipin eteeristä öljyä

Tein emulsion Pienen tuoksukaupan ohjeen mukaan. Ensin desinfioin kaikki astiat sekä voidepurkin kloriitti-vesiseoksella. Keitin vettä kattilassa ihan reilusti, mittasin sen sitten vasta ennen faasien sekoittamista. Emulgointiaineet sulatin öljyfaasissa. Pidin kumpaakin faasia 20 minuuttia siinä 80 asteen paikkeilla. Tämä on steriloinnin vuoksi, joten ajattelin ettei haittaa, jos asteet menevät välillä hieman yli. Öljy oli helppo pitää näissä lukemissa, koska sulatin sen vesihauteessa.

Seuraavaksi kaadoin öljyfaasin veden sekaan hitaasti, ohuena norona ja sekoitin samalla käsivispilällä. Yritin pitää vispilän koko ajan pinnan alapuolella, jotta kuplia ei tulisi hirveästi. Seos muuttui alkuun kermanvalkoiseksi, mutta ei juuri paksuuntunut. Sekoitin voidetta koko ajan ja melko nopealla tahdilla, onneksi tuo parempi puolisko tuli välillä vuorottelemaan ettei käsi krampannut. Kun seos oli alle 50 –asteista, lisäsin joukkoon 2 g säilöntäainetta. Tässä vaiheessa voide alkoi selkeästi paksuuntumaan, joten sekoittamisestakin tuli hieman raskaampaa. Onneksi voide jäähtyy melko nopeasti, kuulemma viileää vesihaudettakin olisi voinut käyttää mutta en nyt tullut kokeilleeksi. Aktiiviaineet eli e-vitamiiniöljyn ja kauraproteiinin lisäsin, kun seos oli alle 40 –asteista. Sen jälkeen sekoitin vielä huolellisesti ja kaavin voiteen purkkiin.

Koostumukseltaan voide on melko paksua, mutta helposti levittyvää. Tunne iholla on aika rasvainen, mutta voide imeytyy nopeasti siitä huolimatta. Tuoksua olisi voinut laittaa aavistuksen vähemmän, ilmeisesti tuoksu tulee emulsiovoiteessa enemmän esiin kuin rasva-öljyvoiteessa, koska käytin samaa määrää eteerisiä öljyjä suurin piirtein samaan määrään voidetta. Appelsiini-greippi –yhdistelmä on kuitenkin itsessään niin mieto ja raikas, että hieman voimakkaampi tuoksu ei käyttöä haittaa. Kuvassa emulsiovoide näyttää melko kiiltävältä ja jotenkin hyytelömäiseltä. Kiiltävää se onkin, mutta ei millään tavoin hyytelömäistä. Purkki on Clarinsin 200 ml voidepurkki, joka tuli tästä annoksesta ihan täyteen.

Seuraavalla kerralla laitan varmaankin vähemmän karitevoita tai vaihdan sen johonkin toiseen raaka-aineeseen. Todennäköisesti korvaan myös osan oliiviöljystä jollakin kevyemmällä öljyllä tai vaihdan sen kokonaan toiseen. Aion myös kehitellä kevyemmän voiteen kasvoille, jotta pääsen lopuistakin kaupan rasvoista eroon. Sain myös tietää, että aktiiviaineet vaativat vieläkin miedomman lämpötilan, jotta niiden ominaisuudet eivät kärsi. Täältä näkee erilaisten aineiden lisäämislämpötiloja. Turvallisinta lienee lisätä kaikki viileään voiteeseen, ihan viimeiseksi ennen purkkiin laittamista. Saippuafoorumilta löytyy paljon apua ja asiaa myös voiteiden tekemiseen, kannattaa käydä lukemassa. 
Joululahjaemulsioista aion tehdä paljon kevyempiä, todennäköisesti laitan 5 g mangovoita ja 55 g erilaisia öljyjä, ainakin avokadoa mutta todennäköisesti myös aprikoosinkiviöljyä sekä hieman hampunsiemenöljyä ja/tai jojobaa. Tuoksuista aion tehdä myös paljon, paljon miedompia.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Hedelmäntuoksuinen vartalovoi 29.11.2011

Ainekset:

Kiinteät rasvat yht. 120 g
50 g mangovoita
30 g babassuöljyä
15 g karitevoita
15 g kaakaovoita

Juoksevat öljyt yht. 100 g
40 g avokadoöljyä
30 g makadamiapähkinäöljyä
10 g aprikoosinsiemenöljyä
15 g manteliöljyä
5 g hampunsiemenöljyä

E-vitamiiniöljyä
Appelsiinin eteeristä 5-fold öljyä
Gracefruit Tangerine ja Tropical -tuoksuöljyjä

Mukailin ohjeessa Hellusen Kesä –vartalovoiteen ohjetta sikäli, että ohjeessa on kiinteitä rasvoja 120 g ja juoksevia öljyjä 100 g. Alun perin aikomuksena oli laittaa öljyjä vain 50 g, mutta päätinkin kokeilla suoraan täydellä määrällä ja hyvä niin. Nämä pelkkiä rasvoja ja öljyjä sisältävät voiteet ovat siitä kivoja tehdä, että aineksia ja niiden keskinäisiä suhteita voi muutella ja näin vaikuttaa voiteen koostumukseen ja imeytymisnopeuteen. 

Valmistin voiteen samalla tavoin kuin vaahdotetun karitevoin aiemmin, tällä kertaa tosin laitoin puolet suoraan purkkiin vaahdottamatta ja vaahdotin vain toisen puolikkaan. Laitoin molemmat purnukat pakkaseen n. 20 minuutiksi ja siirsin sitten jääkaappiin, jossa ne saivat viihtyä vielä 1,5 tuntia. 

Öljyjen suuren määrän vuoksi voiteesta tuli tällä kertaa paljon juoksevampaa ja jähmettyminen tapahtuu huomattavasti hitaammin. Kokeilin vielä samana iltana kumpaakin voidetta, mielestäni vaahdotetussa on parempi rakenne ja sitä on helpompi käyttää, sillä vaahdottamaton muuttuu ihonlämmössä liian juoksevaksi. Voiteen oikea koostumus saattaa tosin selvitä vasta seuraavana päivänä valmistuksesta, joten aion kurkata tuota vaahdottamatonta versiota vielä parin päivän päästä. Jos koostumus ei vieläkään miellytä, voin sulattaa sen uudelleen ja vaahdottaa.

Vaahdotettu vartalovoi
Tuoksu voiteessa on aivan ihana, kirpakan hedelmäinen ja mehukas. Iholla voide tuntuu rauhoittavalta ja imeytyy huomattavasti paremmin kuin edellinen vartalovoi. Iho tuntuu käytön jälkeen pehmoiselta. Tuoksu on aika voimakas, mutta haihtuu nopeasti. Seuraavana päivänä iholla on enää aavistus jos sitäkään. Tämä voide on myös selvästi parempi kämmenille ja jalkaterille, edellisen kanssahan jouduin käyttämään lisänä apteekin emulsiovoidetta, koska valmistamani voide oli liian tuhtia. Öljypitoisempi voide tuntuisi imeytyvän paremmin myös kuivaan ihoon, mikä olikin yksi tavoitteeni, kun minun tarvitsee kuitenkin laittaa kosteusvoidetta ainakin pari kertaa päivässä. Olkapäitä ja olkavarsia vielä hieman kutittaa, mutta katson mitä tässä viikon kuluessa tapahtuu.


Vaahdottamaton vartalovoi
Vaahdottamaton vartalovoi oli alun liian nestemäistä, mutta jähmettyi tietysti parin päivän jääkaappisäilytyksen jälkeen ihan kivikovaksi. Käsissä lämmetessään se on silti liian nestemäistä, joten sulatan sen myöhemmin uudelleen ja vaahdotan. Halusin vain tietää, onko vaahdottamisella jotain radikaalia vaikutusta koostumukseen vai voinko laiskuuttani jättää sen väliin. Ilmeisesti se on kuitenkin ihan tärkeä osa tätä voidetta, varsinkin näin suurella öljymäärällä.



Tällä viikolla lupaan vielä sen tuoksupalan eli oikeammin voidetuoksun ohjeen. Olen nyt parin päivän aikana tuon joululahjaidean ansiosta perehtynyt myös paljon tuoksuihin ja tuoksuyhdistelmien rakentamiseen, siitä lisää viimeistään sitten kun alan niitä joululahjoja tekemään.

Päivitys 6.12.2011
Olen käyttänyt vartalovoita nyt viikon ja  olen siihen kovin tyytyväinen, se toimii paremmin kuin pelkkä öljy ja aiempi vartalovoikokeiluni. En kuitenkaan usko pääseväni kokonaan eroon kosteusvoiteen käytöstä, mutta jos saisin mukavamman olon tai voisin vähentää voiteiden käyttöä, olisin todella tyytyväinen


torstai 17. marraskuuta 2011

Vaahdotettu karite 3.11.2011

Ainekset:
150 g karitevoi
50 g jojobaöljy
Muutama tippa E-vitamiiniöljyä
Parikymmentä tippaa Gracefruit Neilikka –tuoksuöljyä

Karitevoi jätti sormiin todella rasvaisen tunteen, mutta jojobaöljy imeytyi hyvin kun sivelin sitä ranteelle. Testaan kaikki tilaamani aineet ensin pienelle alueelle, etten aiheuta itselleni allergisia reaktioita. En kyllä ole allerginen oikeastaan millekään, joten en todennäköisesti saa reaktiota mistään.

Tein voiteen täysin Pienen tuoksukaupan ohjeen mukaan, sieltä tilasin muuten raaka-aineetkin. Ainoa poikkeus ohjeeseen johtui siitä, että olin unohtanut tehdä jääpaloja, joten vatkasin voiteen tiskialtaassa, jossa oli kylmää vettä ja jäisiä kylmäkalleja 5 kpl. Toimi ihan yhtä hyvin, tosin kylmäkallet ovat hieman hankalia kokonsa puolesta. Vatkasin voidetta, kunnes se muistutti sokeri-kananmunavaahtoa, eli väri oli hyvin vaalean kellertävä ja vaahto pientä kuplaa. Kaadoin valmiin voiteen 2,5 desilitran lasipurkkiin, joita muuten löytyy monien tavaratalojen säilöntäosastolta muiden taloustarvikkeiden joukosta. Tästä määrästä raaka-aineita tuli purkki täyteen. Se oli vielä kuitenkin hyvin nestemäistä, joten annoin sen olla kylmässä vesihauteessa vielä kymmenisen minuuttia ja siirsin sen sitten vielä noin puoleksi tunniksi jääkaappiin. Voide oli todella helppo tehdä ja mielestäni siitä tuli juuri sellaista, kuin ohjeen mukaan pitääkin. Tuo neilikka muuten yllätti, sain sen tuoksunäytteenä tilauksen mukana, enkä todellakaan näköjään yhtään tiennyt, miltä neilikka tuoksuu! Ihana tuoksu joka tapauksessa.

Ihon lähtötilanne on se, että joka paikkaa kutittaa ja kiristää. Kosketuksessa iho tuntuu kuulemma pehmeältä, mutta olo on silti kuiva. Kutina on pahinta, jos nojaan johonkin tai iho venyy tai kiristyy jostain kohdasta. Pahimmin kutisevat olkapäät, käsivarret, kyljet ja selkä. Jollen rasvaa ihoa, kutina ensin pahenee ja sitten alkaa hilseilemään ja menee lopulta jopa hieman verille. Apteekista saatava Ceridal-öljy ja Aqualan Plus eivät enää yksinkertaisesti riitä, kun ilma on kesästä kylmennyt niin paljon. Myös kädet ja jalkaterät tuntuvat todella kuivilta, mutta eivät kutise.

Iltasuihkun päätteeksi käytin kosteusvoiteena pelkästään tätä vartalovoita. Voide oli jo jähmettynyt, koostumukseltaan hieman moussea muistuttava, pehmoinen ja ilmakuplia täynnä. Iholle voide levittyi ihan hyvin, joskin iho jäi melko öljyiseksi. Voide vaatii melko paljon aikaa imeytyäkseen. Oma ihoni tuntui kaipaavan tavallaan tuhdimpaa ja kermaisempaa, mutta vähemmän öljyistä voidetta. Olo oli kuitenkin pehmoinen, ainoastaan ongelmakohdat, eli käsivarret ja olkapäät, kyljet, kädet ja jalkaterät kaipaavat vielä jotain enemmän.

Parin viikon käytön jälkeen on selvää, että jotakin voiteen koostumuksessa täytyy muuttaa. Voide ei imeydy riittävästi, jotta kosteutus olisi paras mahdollinen. Iho siis kutisee edelleen. Vaihtoehtona on lisätä öljyn määrää tai sitten tehdä emulsiovoide. Öljy imeytyisi paremmin kuin voi, emulgoimalla taas voisin lisätä voiteeseen vettä. Olen ennemminkin ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, koska se on helpompi. En uskalla vielä kokeilla emulsiovoiteen tekoa :)
 
Hyvä puoli näissä itse tehdyissä voiteissa on se, että halutessaan voiteen voi sulattaa uudelleen ja öljyn määrää lisätä tai tuoksua muuttaa. Itse aion kuitenkin muuttaa koostumusta niin paljon, että taidan aloittaa ihan alusta. Pienestä tuoksukaupasta onkin tulossa paketillinen kaikkea ihanuutta: babassuöljyä, kaakaovoita, aprikoosinsiemenöljyä, avokadoöljyä, makadamiapähkinäöljyä, hampunsiemenöljyä sekä kolme ihanalta kuulostavaa tuoksua. Lisäksi tilasin Saippuapajasta mehiläisvahaa ja mangovoita. Ohjeen aion muokata Hellusen blogin reseptistä, aloitan ensin hieman pienemmällä määrällä öljyä. Jossain vaiheessa kokeilen varmasti myös tuota huulikiiltoa.

Kerron sitten miten onnistun, kun kovasti odottamani paketit saapuvat perille ja pääsen hellan ääreen!

Jos joku haluaa kokeilla karitevoin tehoa, mutta ei ole innostunut voiteen tekemisestä itse, voin suositella kahta kokeilemaani tuotetta. Body Shopin karite-vartalovoita olen käyttänyt koko viime talven hyvällä menestyksellä ja tänä talvena hetken aikaa hieman huonommalla. Voide on melko voimakkaan, mausteisen tuoksuinen (käykää testaamassa tykkäättekö), mutta auttoi itselläni kutinaan aika hyvin. Se jättää hieman tahmaisen tunteen ennen kuin imeytyy ja tuoksu säilyy iholla jopa seuraavankin päivän, varsinkin päivittäin käytettynä. Myös Cliniquella on karitevoita sisältävä kosteusvoide, jonka tuoksu on hyvin erilainen. En osaa oikein kuvailla tuoksua, mutta itse en siitä pitänyt. Tuoksu ei kuitenkaan imeytymisen jälkeen jäänyt iholle ja minua Cliniquen voide auttoi enemmän kuin tuo Body Shopin, toki se on melkein kaksi kertaa kalliimpaakin..

Vinkki: kuivaihoisen (ja miksei muidenkin) kannattaa vaihdella kosteusvoiteita säännöllisesti ja pitää varalla yhtä tai kahta voidetta, jonka tietää toimivan. Iho kuulemma tottuu kosteusvoiteisiin, jolloin niiden teho heikkenee ja jopa loppuu kokonaan. Pitääköhän sama paikkansa puhdistusaineiden, shampoiden ja muiden tuotteiden kohdalla? Ainakin hiustenhoitotuotteista olen sitä mieltä, että oma tukka kaipaa säännöllistä vaihtelua.