Näytetään tekstit, joissa on tunniste emulsiovoide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste emulsiovoide. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Vartalo- ja kasvoemulsiot 15.7.2012

Vartaloemulsiot
Karoteeniöljyä sisältävä vartaloemulsioni loppui ahkeran käytön ansiosta kuukaudessa, joten minun täytyi tietysti tehdä sitä lisää. Olen käyttänyt koko kesän pääasiassa tätä kevyempää emulsiota, jossa öljyfaasin koko on siis noin 30 %. Paksun vartaloemulsion käyttö on harventunut entisestään, joten sitä on vielä reilusti jäljellä. Resepti on muuten melko samanlainen kuin viimeksi, mutta muutamia muutoksia tuli pakostikin. Ensinnäkin tassut tärisi sen verran avokadoöljyn ja neitsytkookosöljyn kohdalla, että niitä lipsahti muutama gramma enemmän, kuin oli tarkoitus ja näin ollen vähensin kevyen öljyn määrää. Lisäksi vaihdoin kirsikansiemenöljyn aprikoosinsiemenöljyyn, koska kirsikansiemenöljyä oli niin vähän. Kauraproteiinin jätin kokonaan pois. Tein kaksinkertaisen annoksen, jotta voidetta riittää vähän pidemmäksi aikaa.

Vesihauteessa jäähtymässä
Karoteenivartaloemulsio
340 g vesi
10 g glyseriini

62 g neitsytkookosöljy
16 g aprikoosinsiemenöljy
22 g avokadoöljy
20 g mangovoi
10 g BTMS
10 g Setyylialkoholi
10 g Emulgointihiutaleet

10 g karoteeniöljy
6 g e-vitamiiniöljy

3 g optiphen

Voide paksuuntui ja jäähtyi melko hitaasti, koska sitä oli niin paljon. Sain jäähdytellä ja vispata hyvän aikaa ennen tuoksujen ja aktiiviaineiden lisäämistä, lähes kyllästymiseen asti. Kyllästymistä ehkäistäkseni päätin hajustaa voiteen kahdella eri tuoksulla, joten jaoin sen puoliksi ja laitoin toiseen puolikkaaseen GF Madagascar- ja toiseen GF Hawaiji -tuoksuöljyä. Olen aivan huumaantunut tuohon Madagascarin vaniljantuoksuun, joka pysyy ihollakin yllättävän hyvin. Toisaalta sitä tuli lurautettua voiteen joukkoon melko reippaalla kädellä, joten pysyvyys voi johtua siitäkin. Hawaiji on hyvä, makea mutta miedohko hedelmätuoksu, ei niin makean-kirpakka kuin esimerkiksi Tropicana tai Tangerine. Voiteen tehosta tuskin tarvitsee sen enempää jaaritella, tämä on hyvää tavaraa kuten edellinenkin.

Kasvoemulsiooni en ollut tyytyväinen, joten minun täytyi tehdä uutta. Edellinen kasvoemulsio päätyi käsi- ja jalkavoiteeksi joten se on tullut kuitenkin käytettyä jo melkein loppuun. Tarkoituksena oli pysytellä tällä kertaa perusasioissa, jotta saisin toimivan, kevyen kasvovoiteen perusohjeen. Mutta kuinkas sitten kävikään. Päätin laittaa puolet ruusuvettä, koska halusin kokeilla sitä kasvovoiteessa. Lisäksi laitoin sitten kuitenkin puolet skvalaania, koska se on niin hyvää ainetta mineraalimeikin alle.

BTMS-rakeet alkavat sulaa
Kevyt kasvoemulsio (ÖF 13 %)
40 g vesi
40 g ruusuvesi

5 g aprikoosi
4 g skvalaani
3 g BTMS

0,6 g optiphen
2,5 g karoteeniöljy
Tuoksuna GF Tropical

Tein voiteen yksifaasisena, koska se tuntui helpommalta. Kaikki ainekset aktiiviaineita lukuunottamatta siis kuppiin ja vesihauteeseen sulamaan. Voidetta sekoitetaan niin kauan, että emulgointiaine on sulanut. Kannattaa tarkkailla voidetta koko ajan, koska liikaa lämmetessään se voi puuroutua ja alkaa haista pahalle. Emulgoitunutta seosta sekoittelin ja jäähdyttelin aktiiviaineiden lisäämiseen asti, sitten annoin sen olla. Kaadoin sen melko ohuena pulloon, jotta se sai levittyä sinne nätisti.

Voide sekoitettavana

Emulgoitunutta voidetta sekoitin ja jäähdyttelin siihen asti, että se oli riittävän viileää aktiiviaineiden ja tuoksujen lisäämiseen, sitten annoin sen olla kupissa, jotta se paksuuntuisi viiletessään lisää. Se oli kuitenkin vielä varsin ohutta, kun myöhemmin kaadoin sen pulloon.

Itse asiassa voide oli hyvin löysää vielä vuorokauden kuluttuakin, mutta nyt se on ajan kanssa vähän paksuuntunut. Se on kuitenkin edelleen selvästi ohuempaa kuin esimerkiksi viimeksi tekemäni kasvovoide, mutta kuitenkin riittävän paksua jotta sitä pystyy käyttämään. Tuoksu on riittävän kevyt, jotta se ei pitkässäkään käytössä rupea haihtumaan. Toki se myös haihtuu iholta nopeasti.

Valmis kasvovoide
Tähän versioon olen vihdoin tyytyväinen. Skvalaanin silottava vaikutus ei tunnu tässä niin vahvasti, kuin ajattelin, mutta halutessaan skvalaania voi tietysti lisätä iholle levitettäessä. Voide on kuitenkin hyvä näin, koska käytän sitä sekä päivä- että yövoiteena, eli ihan tavallisena kosteusvoiteena kasvoille. Minulla ei itse asiassa koskaan ole ollut päivä- ja yövoidetta erikseen. Väri näyttää kuvassa huomattavasti keltaisemmalta kuin se oikeasti on, ylempi kuva vastaa väriltään todellisuutta paremmin.

Luulen, että tämä on lopullinen tämän kesän kasvovoiteeni, seuraavaksi alan sitten syksyllä tai talvella panostaa sopivan voiteen kehittämiseen niihin olosuhteisiin. Olen kyllä varsin helpottunut, että minulla on nyt käytössä toimivat kasvo- ja vartalovoiteet, koska voin keskittyä paremmin muun kosmetiikan kehittämiseen. Vielä pitäisi kehittää riittävän hyvä käsivoide (joka ei mielellään sisällä skvalaania, koska se on niin hintavaa), huulirasva ja vielä vähän parempi hoitoaine. Toki monia muitakin, ei niin välttämättömiä kehityskohteita löytyy, kuten vaikkapa c-vitamiiniseerumi.

Nyt on tosiaan sitten kone korjauksen alla (tämä teksti on ajastettu), en pääse kirjoittamaan uusia tekstejä ennen kuin saan kuvat kamerasta tänne. Toivottavasti saan sunnuntain aikana koneen asenneltua uusiksi ja hommat toimimaan, jotta pääsen ensi viikon alussa takaisin asiaan.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Paksu vartaloemulsio, 3. versio 15.6.2012

Pääsin taas kerran keventämään vartalovoidettani, en kylläkään alkuun tiennyt kuinka suuri kevennys olisi tällä kertaa. Edellisessä ohjeessa öljyfaasin koko oli n. 45 %, tällä kertaa vähensin öljyn määrää 10 grammalla ja vastaavasti toki myös emulgointiaineiden määrää. Öljyfaasin suuruudeksi tuli 42 %. Prosenteissa ero ei tunnu suurelta, mutta voide on selvästi kevyempää kuin edellinen versio. Tällä kertaa toki myös kevyiden, hyvin imeytyvien öljyjen määrä on suhteessa suurempi, itse kun lasken neitsytkookosöljyn kevyeksi, koska se imeytyy niin hyvin eikä jätä iholle rasvaista tunnetta. Tein voidetta kaksinkertaisen määrän, jotta sitä riittää pidemmäksi aikaa. Annan nyt reseptin kuitenkin yksinkertaisena, jotta ero edelliseen versioon on selkeämpi.

Emulsio on melko paksua
Paksu vartaloemulsio
125 g vesi
6 g glyseriini

30 g neitsytkookosöljy
10 g kirsikansiemenöljy
10 g avokadoöljy
10 g mangovoi

6 g BTMS
6 g emulgointihiutaleet
6 g setyylialkoholi

1 g Optiphen säilöntäaine
Tuoksuina GF Kurkku, GF Vihreä omena ja GF Tropicana

Valmistuksessa ei tullut mitään yllätyksiä, mutta voiteen paksuuntumiseen menee aina vähän enemmän aikaa kun pienennän öljyfaasia. Jäähdytin voiteen kylmävesihauteessa ja lisäsin sitten säilöntäaineen ja tuoksut. Kovin viileäksi voidetta ei tarvitse saada, koska tähän ei tule mitään viileitä lämpötiloja vaativia aktiiviaineita. Väri on kauniin valkea, tuoksussa tulee raikkaan sekoituksen alta miedosti esiin myös neitsytkookosöljyn tuoksu. Käytin samaa tuoksusekoitusta myös samalla kertaa tekemässäni karoteenivartaloemulsiossa, ajattelin että en halua sekoittaa liian monia tuoksuja yhteen.
Valmis, paksu vartalovoide
Voidepurkkeina olen havainnut Body Shopin tyhjät hylsyt varsin mainioiksi. Ne saa helposti puhtaaksi ja voimakkaat tuoksutkin häviävät ensimmäisen oman voiteen jälkeen. Minulla oli yksi oma tallella, mutta työkaverini tuo minulle purkkeja aina, kun hänellä niitä tyhjenee. Toinen purkki on Clarinsin tyhjä voidepurkki, kummankin koko on 200 ml. Tuo 200 ml on minulla tälle vartalovoiteelle minimikoko, koska sekin kuluu päivittäin käytettynä n. 1-2 viikossa (riippuen ihon kunnosta). Siksi ei kannata ryhtyä pienempää purkkia tekemään, koska tuo määrä täyttäisi jotakuinkin kuusi 60 ml:n purkkia, ylikin jäisi varmasti jonkin verran.

Kaikki emulsiot
Tuoksun kanssa voiteissa kävi sikäli hauskasti, että ne tuoksuvat täysin erilaisilta. Karoteeniöljystä tulee toiseen emulsioon miellyttävä, makea vivahde, jota en osaa oikein kuvailla. Kirpeä omenan tuoksu ei siinä juurikaan tunnu. Paksussa emulsiossa raikkaat tuoksut erottuvat selkeämmin, mutta neitsytkookosöljyn tuoksu tulee pohjalta läpi. Kumpikin voiteista tuoksuu varsin hyvälle ja ne ovat miellyttäviä käyttää. Käytän tällä hetkellä pääasiallisesti karoteeniemulsiota, paksumpaa tarvitsen vain kerran tai pari viikossa.

Kasvi tuossa voiteiden vieressä ei ole mikään ihmeellinen kosmetiikkakasvi, vaan ohraa kissoille syötäväksi. Olen ihan onneton kasvien kanssa, meillä on vain yksi puolittain elossa oleva limoviikuna ja lisäksi tuota ruohoa kissoille. Viime lauantaina ostin kuitenkin pitkästä aikaa itselleni kukkasen/kasvin, josta saatan tännekin joskus jotain tarinoida.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Karoteenikasvovoide 21.6.2012

Juhannusta edeltävänä torstaina päädyin (hiusten värjäyksen lisäksi) vielä äkkiä tekemään itselleni uuden, kevyemmän kasvovoiteen. Edellinen kasvovoiteeni on kesän lämmetessä alkanut tuntua hieman liian paksulta, eikä meikkikään paksusta voiteesta tykkää näin lämpällä ja kostealla säällä. Koska varsinaiset helteet ovat vasta edessä, on aika alkaa kehittelemään kevyempää kasvovoidetta. Koska lähdimme juhannukseksi mökille, halusin voiteen matkaan jo sinne, koska mökillä on mukavampi käyttää kevyttä voidetta.

Edellisen kasvovoiteen öljyfaasin koko oli n. 19 %, tällä kertaa pienensin määrän 13 prosenttiin. Erotus öljyjen määrässä on seitsemän grammaa, eli tällä kertaa öljyjä on lähes puolet vähemmän kuin aiemmin. Lisäsin glyseriinin määrää, koska toivoin saavani siitä runsasta, mutta kevyttä kosteutta. Emulgointiaineen määrän pidin samana, mikä nosti emulgointiaineen määrän rasvoista 25 prosentista 44 %:iin. Eron huomasi hyvin, koska voide paksuuntui paljon nopeammin kuin aiemmat voiteet, se oli käyttöpaksuudessaan jo valmistusiltana. Öljyiksi valitsin nopeasti imeytyvän aprikoosinsiemenöljyn ja tehokkaasti siloittavan skvalaanin, jolla on toki monia muitakin hyviä ominaisuuksia. Karoteeniöljyllä sain voiteeseen myös runsaasti vitamiineja.

Karoteenikasvovoide
Kevyt karoteeniemulsio
40 g vesi
40 g ruusuvesi
5 g glyseriini

5 g aprikoosinsiemenöljy
4 g skvalaani
4 g BTMS

3 g karoteeniöljy

1 g Optiphen -säilöntäaine

Tuoksuna litsean ja laventelin eteerisiä öljyjä muutama tippa

Voiteen valmistuksessa ei ilmennyt mitään yllätyksiä. Tällä kertaa lämmitin faasit yhdessä koko ajan sekoittaen, jolloin emulgoituminen ja paksuuntuminen tuntuivat tapahtuvan hieman helpommin. Jäähdytin voiteen jääkaapissa ja vesihauteessa ennen aktiiviaineiden lisäämistä, sitten pistin sen pulloon odottamaan mökille lähtöä. Tuoksu oli varsin miellyttävä, rauhallinen, yrttinen laventeli tuntuu häivähdyksenä raikkaan litsean taustalta.

Valitettavasti suurempi määrä glyseriiniä tuntuu selkeänä tahmaisuutena iholla, joten seuraavasta voiteesta jätän glyseriinin pois tai ainakin vähennän sen määrää reilusti. Tuoksu on kevyt ja miellyttävä, mutta nopeasti haihtuva, mikä on kasvovoiteessa ihan hyvä asia. Voide tuntuu kyllä hoitavalta ja kosteuttavalta, mutta edelleen liian raskaalta minun makuuni. Tässä on kuitenkin hyvä pohja lähteä kehittämään vielä kevyempää voidetta, koska pienillä muutoksilla saa niin paljon aikaiseksi. Ensimmäisenä toimenpiteenä on glyseriinin ja emulgointiaineen vähentäminen. Jos koostumus muuttuu liian ohueksi, kaapistani löytyy steariinihappoa ja guarkumia, joilla voidetta voi paksuntaa. Kummassakin on omat ikävät puolensa, joten mielelläni en niitä käyttäisi emulsiovoiteeseen.

Päivitys 4.7.2012
Olen huomannut, että tämä onkin varsin mainio käsivoide, koska se imeytyy niin hyvin ja käsistä tulee silkkisen pehmeät. Glyseriinin tahmeutta ei käsissä tunnu, eikä karoteeniöljykään käsille varmaan pahaa tee. Skvalaani on kuitenkin vähän turhan ylellinen aines käsivoiteeseen vaikka toisaalta voin varsin hyvin käyttää sitä, jos haluan. Itse tekemisessä on se hieno puoli, että voin käyttää juuri niin ylellisiä ja arvokkaita raaka-aineita kuin haluan, eivätkä voiteet silti oikeasti ole kalliita. Sitruunaisen raikas tuoksu on myös miellyttävä tuoksu käsivoiteeseen, vaikka toisaalta en käsivoiteeseen edes tuoksua kaipaa.

torstai 17. toukokuuta 2012

Paksu vartaloemulsio, 2. versio

Yksi asia, mistä pidän itse tehdyssä kosmetiikassa on "tuotteiden" muokattavuus. Toisinaan ihoni kaipaa paksumpaa voidetta, toisinaan kevyempää ja voin helposti muokata lempireseptejäni ihon tarpeiden mukaan ja näin saada aina aikaiseksi tuotteen, joka on juuri omiin tarpeisiini sopiva.

Nyt kesän tullessa ihoni kuivuus ja kutina on hellittänyt ja huomasin että tekemäni paksu vartalovoide alkoi olla liian tuhtia päivittäiseen käyttöön. Oli siis aika päivittää reseptiä kevyempään suuntaan. Voidereseptiä voi keventää oikeastaan kahdella tapaa: joko käyttämällä kevyempiä öljyjä tai sitten pienentämällä öljyfaasia. Tein jo aikaisemmin pienen kevennyksen reseptiini käyttämällä vähemmän paksuja öljyjä ja rasvoja ja enemmän kevyitä, hyvin imeytyviä öljyjä. Tällä tavoin ei kuitenkaan saa suurta kevennystä aikaiseksi, joten tällä kertaa oli aika pienetää öljyfaasia. Aiemmassa reseptissä öljyjä oli 100 g ja emulgointiaineita yhteensä 24 g. Tällä kertaa laitoin öljyjä 85 g ja suhteutin emulgointiaineiden määrän tähän sopivaksi. Todennäköisesti teen myöhemmin kesällä vielä kevyempää voidetta, mutta juuri nyt tämä resepti on oikein sopiva.

Paksu vartaloemulsio, 2. versio

125 g vettä
5 g glyseriiniä

30 g manteliöljyä
30 g aprikoosinsiemenöljyä
25 g karitevoita
7 g BTMS
7 g setyylialkoholia
7 g emulgointihiutaleita

1 g Optiphen-säilöntäainetta

Valmistin emulsiovoiteen kuten aina ennenkin, joten teko-ohjetta ei liene tarpeellista käydä läpi. Tuoksuksi laitoin yhden tipan Gracefruitin Hunajaa ja useamman tipan Vihreää omenaa. Hunaja on aivan ihana tuoksu, mutta valitettavasti se tunkee näinkin pienenä määränä omenan läpi. Itse ainakin haistan pääasiassa hunajan.

Sain aikaan juuri sellaisen voiteen kuin halusinkin, huomattavasti paksumman kuin "tavallisen" emulsion mutta riittävän kevyen, jotta se silti kosteuttaa. Iho kiittää muutoksesta voiteessa ja olo on taas kovin pehmoinen. Olen pyrkinyt aina tekemään raaka-aineiltaan mahdollisimman erilaisia voiteita, jotta ihon pehmeys säilyy, mutta nähtävästi parhaan vaikutuksen saa aikaiseksi muuttamalla myös voiteen koostumusta. Tähän voiteeseen valitsin manteliöljyn ja karitevoin, koska ne ovat vitamiinirikkaita, hoitavia ja suojaavia rasvoja. Aprikoosinsiemenöljy puolestaan kosteuttaa ja auttaa muita öljyjä imeytymään. Tämä yhdistelmä sopii iholleni varsin hyvin.

Kevyempää voidetta tästä voisi muokata käyttämällä enemmän aprikoosinsiemenöljyä ja vähemmän paksuja, rasvaisia öljyjä. Lisäksi manteliöljyn sijaan voi valita esimerkiksi jojobaöljyn tai kirsikansiemenöljyn ja karitevoin voi korvata hieman kevyemmällä kaakaovoilla tai mangovoilla. Aktiiviaineita tähänkään voiteeseen ei oikeastaan voi enempää laittaa, koska muuten voide juoksettuu ja menee piloille.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kevyempi kasvovoide 27.4.2012

Ensimmäinen tekemäni kasvovoide oli varsin käyttökelpoista, mutta ehkä hieman tuhtia meikin alle. Halusin siis tietenkin kehittää siitä kevyemmän version. Valitettavasti ensimmäinen kokeilu meni vikaan, koska käytin liikaa emulgointiaineita (3 g BTMS:ää, 2 g setyylialkoholia ja 2 g emulgointihiutaleita). Voide oli muuten ihan hyvää, mutta aivan liian rasvaista ja paksua, joten päätin käyttää sen meikinpoistoaineena.Toiseen kokeiluun muutin siis ainoastaan emulgointiaineen määrää.

Aprikoosinsiemenöljyä halusin käyttää ehdottomasti, koska se on hyvin imeytyvä ja mieto öljy, joka auttaa myös muita öljyjä imeytymään. Jojobaöljy oli myös varsin itsestäänselvä vaihtoehto, koska sekin on kevyt ja hyvin imeytyvä sekä muistuttaa koostumukseltaan ihon omaa rasvaa. Avokadoöljyä laitoin mukaan, koska se on hyvin ravitsevaa ja tehostaa aktiiviaineiden imeytymistä. Tehoaineiksi valitsin e-vitamiinin ja glyseriinin lisäksi ylellisen arganöljyn, jonka pitäisi olla varsinainen ihmeaine.

Kevyempi kasvovoide
80 g vettä
2 g avokadoöljyä
8 g aprikoosinsiemenöljyä
6 g jojobaöljyä
4 g BTMS -emulgointiainetta

3 g glyseriiniä
3 g e-vitamiiniöljyä
2 g arganöljyä

1 g Optiphen -säilöntäainetta
3 tippaa GF Kurkku -tuoksua

Voiteen sakeutuminen kestää melko kauan, eikä siitä kovin paksua tulekaan. Ehdottomasti pullotavaraa, mutta kasvovoiteen ei tarvitsekaan olla paksua. Tuoksua on juuri sopivasti ja mielestäni Gracefruitin Kurkku sopii erinomaisesti kasvovoiteen tuoksuksi.

Voide on kevyt ja nopeasti imeytyvä, mutta kuitenkin kosteuttava. Iholle ei jää rasvaista tunnetta jälkeenpäin ja ainakin nestemäinen meikkivoide levittyy varsin hienosti tämän voiteen päälle. Olen nyt käyttänyt voidetta vasta muutaman päivän, mutta olen siihen varsin tyytyväinen.

Tänään minulle iski täydellinen turhautuminen kasvojen epäpuhtauksien kanssa. Teini-ikäisestä reilusti yli parikymppiseen minulla oli täydellinen kasvojen iho: kirkas, pehmeä ja puhdas. Kaksikymmentäviisivuotiaana se alkoi rasvoittumaan ja kukkimaan, enkä vieläkään ole saanut sitä tasapainoon. Olen kokeillut kaikenlaisia puhdistus- ja hoitotuotteita herkän ihon tuotteista akneiholle tarkoitettuihin, eikä mikään tunnu auttavan. Nykyisin käytän vain itse tekemiäni. Halvemmat meikkivoiteet hylkäsin viime syksynä ja siirtyin käyttämään Sensain Fluid Finish -meikkivoidetta, joka nyt loppui.

Hieman epätoivoisena päätin, että haluan täysin mineraaliöljyttömän meikkivoiteen, joka on mielellään vapaa myös silikoneista, lanoliinista ja kaikesta mahdollisesta, joka saattaa tukkia ja/tai ärsyttää ihoa. Melko luonnollinen valinta olisi ollut jokin luonnonkosmetiikkamerkin meikkivoide, mutta en löytänyt riittävästi positiivisia kokemuksia niistä. Mineraalimeikkejä olen vältellyt kuin ruttoa sen jälkeen, kun kolmisen vuotta sitten sain ihoni niillä aivan järkyttävään - ja kivuliaaseen - kuntoon. Nyt päädyin pitkän tutkiskelun jälkeen kuitenkin hankkimaan 100 % mineraalimeikkipuuterin, bareMineralsin meikkipohjan sävyä Light. Tutkiskelun perusteella aiempi ihon tukkiutuminen johtui siitä, että halvemmissa merkeissä on puhtaiden mineraalien lisäksi esimerkiksi talkkia ja muuta töhnää, jotka sitten tukkivat ihon. Tämä käy järkeen, kun katsoo "puhtaan" mineraalimeikin inciä: ainesosia on vain muutama! Lisäksi puhtaat mineraalimeikit ovat varsin hyvä vaihtoehto luonnonkosmetiikalle, koska niissäkään ei ole silikoneja, mineraaliöljyä, parabeeneja tai muitakaan säilöntäaineita, vaan ainoastaan maasta louhittuja mineraaleja.

Tämä asia johtui mieleeni siitä, että kokeilin meikkivoidetta juuri ensimmäisen kerran (tietysti heti) ja totesin kaksi asiaa: a) ihoni kaipaa reilusti enemmän kosteutusta, ennen kuin mineraalimeikkipohja näyttää läheltäkin hyvältä ja b) tämä kasvovoide ei ehkä ole ihan ideaali mineraalimeikin pohjalle. Tarvitaan lisää ihon pintaa silottavaa vaikutusta (eli skvalaania). Kenties mineraalimeikkien alle kannattaisi olla hieman rasvaisempi voide?

Päivitys 13.5.2012
En enää usko, että tarvitsen mineraalimeikin alle rasvaisempaa voidetta. Olen viikon ajan kosteuttanut ihoa tehokkaammin kuin aiemmin, jolloin voide on meikin alle ihan riittävä. Joskus tehostan sitä pienellä tipalla skvalaania, mutta sitäkään ei kannata laittaa liikaa. Öljyisemmälle iholle mineraalimeikki ei levity kauniisti, joten ideaali pohja lienee hyvin kosteutetttu iho ja kevyt kasvovoide. Olen siis todella tyytyväinen voiteeseen, teen varmasti uudestaankin.

Päivitys 6.7.2012
Tällä hetkellä tämä voide on käytössä vain tehokosteuttajana, jos kaipaan hoitavampaa voidetta esimerkiksi suihkun jälkeen. Meikin alle tämä on lämpimillä ilmoilla ihan liian rasvainen, jolloin meikki alkaa päivän kuluessa kärsiä ja näyttää suttuiselta. Talvella tämä on varmaan ihan omiaan myös meikin alle, mahdollisesti jopa liian kevyt. 

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kevyt kosteuttava vartaloemulsio 21.1.2012

Parin päivän käytön jälkeen aiemmin tekemäni tehokosteuttava vartaloemulsio tuntui liian tuhdilta voiteelta jokapäiväiseen käyttöön. Myöhemmin osoittautui, ettei se ole totta, mutta koska kevyempikin versio on hyvää käytössä ajattelin kirjoitella senkin reseptin tänne. Voide voi olla paljon parempi jollekin, jolla on hieman vähemmän kuiva iho kuin minulla. Uskoisin, että minulla tämä tulee olemaan kesäaikana oikein hyvä voide. Reseptin suunnittelussa lähdin liikkeelle siitä, että öljyfaasin osuus voiteesta on pienempi, tässä tapauksessa 23 %. Lisäksi vähensin babassuöljyn määrää, jätin mangovoin kokonaan pois ja korvasin manteliöljyn ja osan avokadoöljystä kevyellä aprikoosinsiemenöljyllä, jonka pitäisi auttaa muita öljyjä imeytymään paremmin. Avokadoöljyn pitäisi puolestaan tehostaa aktiiviaineiden imeytymistä. Vähensin vastaavasti myös emulgointiaineiden määrää.

Kevyt kosteuttava vartaloemulsio
vesifaasi:
170 g vettä

öljyfaasi:
15 g neitsytkookosöljy
10 g babassuöljy
10 g aprikoosinsiemenöljy
5 g avokadoöljy
4 g BTMS -emulgointiaine
3 g emulgointihiutaleet
3 g setyylialkoholi
3 g steariinihappo

2,2 g Optiphen -säilöntäaine
7 g kauraproteiini
2 g E-vitamiiniöljy
yht. 12 tippaa Gracefruit Omena ja Kurkku -tuoksuöljyjä
yht. 3 tippaa piparmintun ja katajan eteerisiä öljyjä

Arvasin jo etukäteen, että voiteesta tulee ohutta joten päätin lisätä steariinihappoa paksuntamaan voidetta. Siitäkin huolimatta voiteesta tuli hyvin juoksevaa, joten päädyin laittamaan sen pulloon purkin sijaan. Voide on kuitenkin riittävän sakeaa, jotta sitä on helppo käyttää, mutta purkista sen käyttö voisi olla hankalaa. Alkuun laitoin tuoksua vain 4 tippaa, mutta käytössä huomasin että steariinihapon tuoksu tulee tuoksuöljyn läpi, joten seuraavana päivänä lisäsin tuoksuja. Laitoin piparmintun ja katajan eteerisiä öljyjä sen vuoksi, että ne ilmeisesti peittävät muita hajuja oman tuoksunsa lisäksi. Lisäsin myös Gracefruitin Omena ja Kurkku -tuoksuöljyjä, jotta saisin edes jollakin tapaa mieleisen tuoksun.

Voide on itselleni liian ohutta varsinaiseksi vartaloemulsioksi, joten käytän sitä käsivoiteena joka kulkee kassissa mukana. Vartalolle käytän sitä vain silloin, kun ihoni kaipaa enemmän rauhoittamista kuin tehokasta kosteutusta. Esimerkiksi toisinaan suihkun jälkeen suolaliuoshoidon aiheuttamaan kutinavaiheeseen ja toisekseen kotiin tullessa, kun iho kutiaa lämmetessään. Voide imeytyy hyvin ja kosteuttaa, mutta tällä hetkellä ihoni tarvitsee tuhdimpaa tavaraa. Vähemmän kuivaihoiselle tämä voisi olla hyvä voide ja uskoisin, että itsekin käytän tätä tai muuta yhtä kevyttä voidetta kesäaikaan. Voiteen paksuntamiseen yritän keksiä jonkun muun aineen kuin steariinihapon, koska en halua tuoksua kynttilälle. Luultavasti emulgointiaineiden määrän lisääminen voisi auttaa, lisänä voisi käyttää ksantaania tai guarkumia, en tosin tiedä miltä ne sitten tuoksuvat.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Paksu vartaloemulsiovoide 2.2.2012

Päätin pitkästä aikaa ryhtyä kirjoittelemaan ja huomasin häpeäkseni, että edellisestä postauksesta on kulunut jo kaksi viikkoa! Valitettavasti työt ovat alkaneet viedä paljon aiempaa enemmän aikaa, kirjanpitäjälle tämä vuodenvaihde ei ole mukavinta aikaa. Se otti toki veronsa myös vapaa-ajastakin. Lisäksi kutina paheni taas vaihteen vuoksi, erityisesti nyt kun pakkaset ovat huomattavasti kiristyneet. Jotenkin ei huvittanut mikään, reseptien suunnittelu, kirjoittaminen eikä ylipäätään oleminen.

Se, että päädyin taas näppäimistön ääreen, kertonee siitä, että tilanne on hieman parantunut. Ei töiden suhteen, kiire tulee vielä pahenemaan ennen kuin kaikki tilinpäätökset ovat kasassa. Olo ei kuitenkaan ole enää niin ikävä ja kutinan helpottuminen on taas saanut mielen hieman virkistymään. Tällä kertaa olen keksinyt kaksi uutta asiaa, joilla helpottaa oloani: uuden voiteen ja uudet vaatteet. Vaatteista kirjoittelen lisää myöhemmin, aion tehdä hieman pidemmän tekstin tuosta ihonhoidosta yleensä. Voiteen reseptin ajattelin kertoa nyt.

Ihmettelin, kun iho kutisi ja hilseili siitä huolimatta, että kosteusvoiteena oli suihkun jälkeen kasviöljysekoitus ja lisänä käytin myös tekemääni tehokosteuttavaa emulsiota 1 - 3 kertaa päivässä. Viimeinen piste oli se, että reiteeni ilmaantui punainen läiskä, josta iho kuoriutuu pois. Jotakin oli tehtävä. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että vika on öljyn käytössä, uskoisin että se voi olla jopa liian rasvaista kosteuttaakseen ihoa kunnolla. Monet ovat kokeneet, että öljy saattaa jopa kuivattaa ihoa. Oli vaikeaa keksiä hyvää vaihtoehtoa ihoöljylle, koska uskoin pelkän emulsiovoiteen olevan liian kevyttä. Siksi päätinkin valmistaa tavallisen ö/v (öljyä vedessä) emulsion sijaan v/ö eli vettä öljyssä emulsion. Tavallisessa versiossa on yleensä n. 1/3 öljyä ja 2/3 vettä, kun taas v/ö-emulsiossa on 1/3 vettä ja 2/3 öljyä. Reseptin suunnittelu oli nopeaa, päätin käyttää öljyjä 100 g, emulgointiaineita laitoin mielestäni sopivan määrän, eli yhteensä 24 % öljyjen määrästä. Se on suurin piirtein saman verran kuin aiemmissa resepteissä, hieman enemmän kuin suositeltu minimi eli 20 %. Öljyt ja rasvat päätin vasta lennossa kokkaillessani. Sekoitusvaiheessa päädyin kuitenkin hiljalleen lisäilemään kiehautettua vettä, koska emulsio oli kovin paksua. Lopulta voiteessa on 50 % öljyfaasi ja 50 % vesifaasi.

Paksu vartaloemulsio
vesifaasi:
124 g vettä

öljyfaasi:
40 g neitsytkookosöljyä
20 g babassuöljyä
10 g avokadoöljyä
10 g mangovoita
10 g karitevoita
10 g aprikoosinsiemenöljyä

1,5 g Optiphen -säilöntäainetta

Yht. n. 12 tippaa Gracefruit Omena, Hunaja ja Tropical -tuoksuöljyjä.

Voiteesta tuli hyvin, hyvin paksua. Lisäilinkin vettä valmistuksen aikana, kuten mainitsin. Ensin minulla oli voiteessa vain 62 g vettä, lisäilin sitä n. 20 g kerrallaan ja päädyin lopulta 124 grammaan. Jouduin joka tapauksessa kaatamaan voiteen purkkiin melko lämpimänä, koska sitä oli niin vaikea sekoittaa. Se on kuitenkin oikein hyvää voidetta suihkun jälkeen, ainakin näin kuivalle iholle. Se imeytyy huomattavasti tehokkaammin kuin pelkkä öljy ja tuntuu siltä että se kosteuttaa myös tehokkaammin ihoa. Parin päivän käyttökokemuksen perusteella olen erittäin tyytyväinen, koska iho vaikuttaa selvästi elävämmältä kuin aiemmin. Tällainen paksu emulsiovoide sopii varmasti parhaiten niille, joilla on erittäin kuiva iho. Itsekin käytän tätä vain suihkun jälkeen, muulloin käytän joko tekemääni tehokosteuttavaa emulsiovoidetta tai kevyempää versiota siitä (reseptin kerron myöhemmin). Mutta suihkun jälkeen iho tarvitsee jotain rasvaisemaa ja tämä voide on varsin hyvä siihen tarkoitukseen.

Päivitys 3.4.2012
Tämä voide osoittautui todelliseksi pelastajaksi ja onkin minulla päivittäisessä käytössä. Olen jatkokehitellyt siitä kaksi reseptiä, joissa on mahdollisimman vähän samoja öljyjä, jotta iho saa tarvitsemaansa vaihtelua. Voiteen käytön myötä olen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen jättänyt ihoöljyt kokonaan pois ja koko syksyn ja talven kestänyt kutina ja ihon hilseily on hävinnyt! Joskus jätän jopa tämänkin voiteen väliin ja käytän vain kevyempää kosteusvoidetta. Kokeiluja tehdessäni olen huomannut, ettei tämä resepti kestä vaikuttavia aineita enää oikeastaan ollenkaan. Olen lisännyt vesifaasiin 5 g glyseriiniä, mutta e-vitamiiniöljyt, kauraproteiinit ja muut on viisaampi unohtaa. Jos öljyjä tulee liikaa, voide juoksettuu ja menee kertakaikkiaan käyttökelvottomaksi.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Tehokosteuttava vartaloemulsio 19.1.2012

Parin päivän tuskailun jälkeen muistutin itseäni jälleen siitä, miksi voiteeni eivät välttämättä toimi aina niin hyvin kuin toivoisin. Vika on siinä, etten tiedä raaka-aineista tarpeeksi. Voin käyttää voiteen suunnitteluun vaikka kolme kuukautta, mutta jollen tiedä öljyjen ja rasvojen vaikutuksista, minulla ei ole juuri toivoa saada aikaiseksi sellaista rasvaa kuin haluaisin. Lähdin siis suunnittelemaan rasvaa itselleni hieman uudella tavalla, etsimällä tietynlaisia raaka-aineita ja perehtymällä niihin mahdollisimman hyvin.

Edellisestä päivityksestä ei liene vaikeaa päätellä, että tarvitsin jonkun superkosteuttavan ja tehokkaan voiteen, jolla saisin olotilani hallintaan. Suihkussa käyttämästäni suolaliuoksesta on ollut ihon kutinaan ja kirvelyyn jo parissa päivässä ihan uskomattomasti apua, joten sitä voin myös hyvällä omalla tunnolla suositella kaikille. Käyttämäni 4 % suolaliuos ei edes kirvele, vaikka sen antaa vaikuttaa 15 – 20 minuuttia ennen pois huuhtelua. Suolahoito myös paljasti sen, kuinka kuiva ihoni todellisuudessa on. Kutina on pääosin hävinnyt, mutta nyt iholla on sellainen kuiva, janoinen tunne. Ihoni tuntuu samalta, kuin suu oikein janoisena ja kuivana.

Etsin siis nimenomaan raaka-aineita, jotka kosteuttava, pidättävät kosteutta iholla ja ravitsevat tehokkaasti. Tein emulsiovoiteen, jotta voin käyttää sitä tarvittaessa useamminkin. Netistä löytyy yllättävänkin paljon tietoa erilaisista kasviöljyistä- ja rasvoista. Erityisen kosteuttavina rasvoina voiteessa ovat neitsytkookosöljy, babassuöljy ja manteliöljy. Avokadoöljy ja mangovoi auttavat säilyttämään kosteuden iholla. Avokadoöljy ja manteliöljy ovat myös erittäin vitamiinirikkaita, joten ne ravitsevat ihoa tehokkaasti. Kosteuttamisen lisäksi kookosöljy, babassuöljy, mangovoi ja manteliöljy rauhoittavat ja hoitavat ärtynyttä ihoa. Rasvojen määrät ja keskinäiset suhteet päätin hoitavien ominaisuuksien lisäksi myös rasvojen fyysisten ominaisuuksien (kovuus, kiinteys, imeytymiskyky) mukaan. Halusin voiteesta hyvin imeytyvää, joten laitoin babassuöljyä ja kookosöljyä eniten. Avokadoöljy ja manteliöljy imeytyvät aavistuksen näitä huonommin, mutta kuitenkin paremmin kuin mangovoi. Mangovoi taas on niin rasvaista, etten halunnut laittaa sitä kovinkaan paljoa. Yleensä pyrin laittamaan kiinteitä rasvoja korkeintaan puolet, mutta tässä on kiinteitä rasvoja 40 g ja juoksevia öljyjä 20 g.


Tehokosteuttava vartaloemulsio:
Vesifaasi:
170 g vettä

Öljyfaasi:
20 g babassuöljy
15 g neitsytkookosöljy
10 g avokadoöljy
10 g manteliöljy
5 g mangovoi
5 g BTMS
5 g emulgointihiutaleet
5 g setyylialkoholi

2,6 g Optiphen
7 g kauraproteiini
2,5 g e-vitamiiniöljy
3 tippaa GF Green Apple -tuoksuöljy

Joten tässä siis ensimmäinen, todella suunniteltu ja harkittu emulsiovoide. Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Voide on paksua, mutta helposti levittyvää ja imeytyvää. Väri on puhtaan valkoinen, koska kaikki öljyt ja rasvat ovat ihan valkoisia tai hyvin vaaleita. Raikas, kirpakka omena sopii todella hyvin yhteen kookoksen makean tuoksun kanssa, joka tuntuu voiteessa selvästi.

Iholla voide tuntuu todella rauhoittavalta, jopa hieman viilentävältä. Se rauhoittaa tehokkaasti kutinaa ja kosteuttaa ihoa hyvin. Kosteuden tunne myös säilyy voiteen imeytymisestä huolimatta, oli mukavaa kun ei tänään tarvinnut töissä rapsutella itseään jatkuvasti kuin joku kirppukasa  Iho tuntuu myös todella pehmeältä. Kämmenille voide on hieman liian tuhtia, mutta parempaa kuin kaakaovoiemulsio. Kokeilen luultavasti jossain vaiheessa hieman kevyempää versiota tästä samasta reseptistä, jos saisin siitä hyvän käsi- ja kesävoiteen. Kasvoille kookosöljy ei ilmeisesti sovi, koska se saattaa tukkia ihohuokosia.

Päivitys 22.1.2012
Seuraavana päivänä totesin, että voide onkin todellinen tehokosteuttaja, eikä oikeastaan sovellu koko vartalolle ihan joka päiväiseen käyttöön. Käytänkin sitä pääasiassa niille alueille, jotka kaipaavat eniten hoitoa (sisäreidet ja hartiat) sekä tarpeen tullen myös koko vartalolle.

Minun oli tietenkin myös ihan välttämätön pakko suunnitella tämän reseptin pohjalta kevyempi emulsiovoide, joka soveltuu ihan joka päiväiseen käyttöön. Ensimmäinen looginen ratkaisu oli pienentää öljyfaasin määrää. Tässä reseptissä öljyfaasin määrä koko reseptistä (aktiivi- ja säilöntäaineita sekä tuoksua lukuunottamatta) on n. 31 %. Kevennetyssä versiossa se on 23 %. Tutkiskelin lisää raaka-aineitani ja päätin jättää manteliöljyn ja mangovoin kokonaan pois. Niillä ei oikeastaan ole mitään yksittäisiä ominaisuuksia, jotka toisivat voiteeseen mitään lisää ja lisäksi ne ovat melko paksuja ja rasvaisia raaka-aineita. Avokadoöljyn halusin säilyttää, koska se edistää aktiiviaineiden imeytymistä. Kookosöljy ja babassuöljy taas ovat koko reseptin sydän. Avokadoöljyn rinnalle otin aprikoosinsiemenöljyn, joka on hyvin imeytyvä ja kevyt öljy, joka auttaa lisäksi muita öljyjä imeytymään ihoon paremmin. Vähensin myös babassuöljyn määrää, koska se on kuitenkin hyvin öljyinen rasva ja imeytyy hieman huonommin kuin kookosöljy. Luonnollisesti vähensin myös emulgointiaineiden määrää hieman. Tiesin, että voiteesta saattaa tulla ohuehkoa, joten laitoin voiteeseen myös hieman steariinihappoa. Alun perin laitoin tuoksuksi vain Gracefruitin omenaa, mutta käyttäessäni voidetta huomasin, että steariinihapon tuoksu tunkee iholla tuoksuöljyn läpi. Korjailin tuoksua sitten seuraavana päivänä, lisäsin pari tippaa hajuja peittäviä piparmintun ja katajan eteerisiä öljyjä. Varsinaisiksi tuoksuaineiksi lisäsin Graceftuirin Kurkku ja Omena -tuoksuöljyjä. Eteeristen öljyjen tuoksu ei tule voiteessa läpi, mutta ne peittävät hyvin steariinihapon kynttilämäisen tuoksun.

Voiteesta tulikin todella hyvin imeytyvä, mutta silti kosteuttava voide. Tuoksu on hyvä ja raikas, mutta kevyt vaikka tuoksuaineita onkin enemmän kuin yleensä. Voide on steariinihaposta huolimatta melko ohutta eli pullotavaraa, mutta se ei haittaa ollenkaan. Valitettavasti kookoksen tuoksu ei tule enää voiteessa läpi. Pohdiskelen vielä, josko lisäisin emulgointiaineiden määrää ja jättäisin steariinihapon kokonaan pois. Tai etsisin sen tilalle jonkin tuoksuttoman paksuntavan ainesosan.

Päivitys 4.2.2012
Tein taas kerran liian hätäisen johtopäätöksen. Vaikka voide on melko tuhtia tavaraa, se ei ole liian tuhtia jokapäiväiseen käyttöön, ainakaan tällä hetkellä. Olen tehnyt jo toisen annoksen ja rasvaan ihoni tällä ainakin kerran, joskus kaksi kertaa päivässä. Tuota kevyempää versiota käytän käsille ja joskus suihkun jälkeen rauhoittamaan ihoa, kun suolaliuoksen aiheuttama kutina alkaa. Kumpikin on siis varsin toimiva ja hyvä voide, mutta tuhdimpi versio on tehokkaampi koko vartalolle. Ajattelin kuitenkin vielä hieman kehitellä tätä reseptiä, koska se voisi olla hieman parempikin. Hoitavampi ja paremmin imeytyvä ainakin.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kasvoemulsiovoide ja hiusten hoitoaine 5.1.2012

Kasvovoide
Vesifaasi:
80 g vettä

Öljyfaasi:
4 g BTMS-emulgointiainetta
8 g aprikoosinsiemenöljyä
8 g avokadoöljyä

1,2 g optiphen –säilöntäainetta
2,5 g kauraproteiinia
Yksi tippa palmarosan eteeristä öljyä

Päätin käyttää tässä emulsiovoiteessa vain BTMS-emulgointiainetta, koska halusin voiteesta ohuempaa. Setyylialkoholi ja BTMS paksuntavat kumpikin voidetta, joten päätin jättää toisen niistä pois. Jossain vaiheessa kokeilen, millaista voidetta saan aikaiseksi jos käytän setyylialkoholia ja emulgointihiutaleita. Lisäksi öljy- ja vesifaasien välinen suhde on erilainen. Aiemmissa emulsiovoiteissa öljyfaasin osuus koko voiteen määrästä on noin 30 %, tässä vain 20 %.

Valitsin avokadoöljyn sillä perusteella, että se on melko kevyt mutta myös hoitava ja kosteuttava öljy. Pelkällä avokadoöljyllä voiteesta olisi todennäköisesti tullut liian rasvainen, joten kevensin koostumusta käyttämällä myös aprikoosinsiemenöljyä.

Tein voiteen ihan samalla tavoin kuin aiemminkin, tällä kertaa ongelmaksi muodostui voiteen löysyys. Vatkasin voidetta yhteensä varmaankin noin tunnin verran ja annoin sen seisoa välillä kymmenen tai viisitoistakin minuuttia viileässä, avoimen ikkunan edessä. Voiteesta tuli siltikin sen verran ohutta, että sitä voi käyttää Pienen tuoksukaupan öljypullosta. Itse asiassa se onkin ihan hyvä juttu, sillä kasvovoide saa mielestäni ollakin hieman ohuempaa ja onhan pullosta käyttäminen tietysti hygieenisempääkin. Voiteen vatkaamiseen tosin meni niin kauan, että yritän seuraavalla kerralla päästä hieman vähemmällä ja käyttää jotakin paksuntavaa ainesosaa lisänä.


Voide on sopivan kosteuttava omille kasvoilleni, ainakin kun käytän sitä oikeastaan vain meikin alla. Iholle ei jää rasvaista eikä öljyistä tunnetta ja meikkivoidekin levittyy nätisti, eikä imeytymistäkään tarvitse odotella.. Iho ei ala mielestäni kiiltelemään edes työpäivän aikana, mikä onkin selkeä parannus aikaisempaan tilanteeseen. Käytän edelleen meikin poistoon öljypuhdistusta, joten illalla en voidetta kaipaa. Mitenkään erityisen ihastunut en voiteeseen ole, joskaan se ei ole mielestäni huonokaan. Siinä vain ei ole mitään erityisiä ominaisuuksia eikä sellaista tuntua, johon ihastuisin välittömästi. Tuoksu on liian vahva, vaikka sitä onkin vain tippa. Palmarosa tulee jotenkin hirveän tukevasti esiin tässä, eikä tunnu ollenkaan siltä miedolta ruusuntuoksulta, mitä se oikeasti on. Taidan jättää seuraavan version tuoksuttomaksi. Olen yleensä pitänyt eniten sellaisista ohuista, hieman geelimäisistä, viilentävistä voiteista jotka tuoksuvat hyvin miedosti, jos ollenkaan. Täytyy siis pyrkiä kehittämään voidetta siihen suuntaan.

Kasvovoiteen lisäksi tein myös hoitoaineen, koska latvat tuntuivat saippuapesujen jälkeen hieman kuivilta. Hoitoaineen ohjeen löysin Pienen tuoksukaupan sivuilta.

Paksu hiustenhoitoaine
10 g BTMS-emulgointiainetta
20 g avokadoöljyä
80 g vettä

3 g kauraproteiinia
1,6 g optiphen –säilöntäainetta
7 tippaa appelsiinin eteeristä öljyä

Mittasin ainekset suoraan kattilaan ja sulatin lieden 2-3 –tasolla, kunnes BTMS-rakeet olivat sulaneet. Sekoitin samalla vispilällä. Lämmetessään seos alkoi paksuuntua ja muuttua hieman puuromaiseksi, joten siirsin kattilan pois hellalta. Viilentyessään hoitoaine tasoittui jälleen voiteen näköiseksi. Sekoittelin sitä kunnes se oli kädenlämpöistä ja lisäsin säilöntäaineen ja kauraproteiinin. Tuoksun lisäsin, koska hoitoaine tuoksui hieman pahalle. Tuo määrä tuoksuu hoitoaineessa yllättävän vähän, mutta peittää sen pahan hajun. Hoitoaineen laitoin Pienen tuoksukaupan öljypulloihin pakastepussilla pursottamalla.

Hoitoaineesta tuli todella paksua, liian paksua pulloon. Se olisi ennemmin kannattanut laittaa voidepurkkiin, koska pullosta se on melko vaikeaa saada ulos. Luulen, että lämmitin seosta liikaa tai liian kauan, mistä luultavasti johtui seoksen puuroutuminen ja paha haju. Ainekset kannattaisi todennäköisesti sulattaa vesihauteessa, jolloin kuumentaminen ei ole niin rajua. BTMS:n vähentäminen tekisi seoksesta hieman ohuempaa, jolloin sitä voisi säilyttää pullossa.

Hoitoaine levittyy hiuksiin hyvin ja hoitaa hiuksia tehokkaasti. Käytän sitä vain latvahoitona silloin tällöin, kerran tai kahdesti viikossa, koska se on liiankin hoitava koko tukkaan käytettynä. Hiuksista tulee pehmeät, sileät ja helposti selviävät.

Päivitys 20.1.2012
Kasvoemulsio on edelleen päivittäisessä käytössä ja olen siihen varsin tyytyväinen. Mikään tehokosteuttava, ravitseva ja ihoa silottava ihmevoide se ei ole, mutta en oikeastaan kasvoille sellaista kaipaakaan. Meikin alla se on ollut hyvä, vaikka onkin paksumpi kuin mikään kaupan voide. Tämä voide on myös käsivoiteena erinomainen, riittävän kevyt mutta kuitenkin hyvin kosteuttava käsille.

Hoitoainetta käytän kerran - kaksi viikossa, mutta vain latvoille. Se kyllä pehmentää ja hoitaa hiuksia hyvin, mutta ehkä vähän liiankin hyvin välillä. Hieman kevyempi se saisi olla.

Päivitys 15.4.2012
Kokeilin tehdä uuden erän kasvovoidetta, mutta lisäsin emulgointiaineen määrää seitsemään grammaan ja käytin kolmen emulgointiaineen yhdistelmää (setyylialkoholi, BTMS, emulgointihiutaleet). Voiteesta tuli ihan liian paksua ja BTMS:n hoitavien ominaisuuksien vuoksi myös liian rasvaista ainakin meikin alle. Emulgointiaineiden määrä kannattanee siis pitää pienenä, koska ainakin omasta mielestäni kasvovoiteen pitää imeytyä kohtuullisen nopeasti, eikä liian rasvainen käy myöskään meikkivoiteen alle. Kokeilen uutta erää ihan näinä päivinä - eri öljyillä tosin, laitan sitten reseptiäkin jos voiteesta tulee hyvää.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kaakaovoiemulsio 2.1.2012

Ainekset:

Vesifaasi:
170 g vesi

Öljyfaasi:
30 g kaakaovoi
30 g saksanpähkinäöljy
5 g BTMS-emulgointiaine
5 g setyylialkoholi
5 g emulgointihiutaleet

2,5 g Optiphen -säilöntäaine
7 g kauraproteiini
2 g e-vitamiiniöljy

7 tippaa appelsiinin eteerinen öljy

Ajattelin, että voiteesta tulisi hirveän paksua verrattuna edellisiin emulsioihin, mutta ei siitä tullutkaan. Melko kiinteää se on, mutta helppokäyttöistä ja hyvin levittyvää. Tuoksu on hyvin, hyvin mieto eikä sitä oikeastaan haista ollenkaan. Kaakaovoikaan ei tuoksu voiteen läpi, koska appelsiini peittää sen.

Alkuun en oikeastaan juuri pitänyt voiteesta, käsille ja jaloille tarvitsin hieman kevyempää voidetta, eikä se tuntunut vartalollekaan mitenkään erityisen hyvältä. Käytin sitä kuitenkin, kun en raaskinut poiskaan heittää. Nyt kun olen käyttänyt voidetta viikon, siitä on tullut tähän asti tekemistäni ehdoton suosikki. Voide pehmentää ja kosteuttaa paljon paremmin kuin mikään aiemmista voiteista (toki tarvitsen edelleen öljyrasvavoiteen suihkun jälkeen). Ihoakaan ei enää kutita. Olin yllättynyt, kun voide oikeasti pehmentää ihoa eikä ainoastaan kosteuta. Koostumukseltaan mehiläisvahaemulsio oli mielestäni ihanampi: kermainen, keveä voide, lähes vaahto, mutta se ei kosteuttanut eikä pehmentänyt ihoani näin ihanaksi.

Olen yrittänyt miettiä, voisiko kyse olla siitä, että ihoni on tottunut aiempiin voiteisiin ja reagoi nyt näin hyvin kun kokeilen jotakin erilaista. En kuitenkaan usko, että kyse on siitä, koska kaakaovoi on ollut mukana lähes kaikissa voiteissani. Saksanpähkinäöljyä oli mukana jo edellisessä vartalovoissa, joten sitäkin olen käyttänyt jo monta viikkoa. Toisaalta, pähkinäöljyt ovat tuntuneet sopivan iholleni erityisen hyvin alusta lähtien. Kaakaovoita olen käyttänyt tähän asti vain melko pieniä määriä, mutta aion nyt kokeilla käyttää sitäkin enemmän. Voisiko toisaalta olla niin, että vähemmän on enemmän? Että pienemmällä määrällä ainesosia voisi saada aikaan paremman tehon? Toisaalta minun täytyisi joka tapauksessa onnistua kehittämään itselleni kaksi tai kolme keskenään mahdollisimman erilaista, mutta kuitenkin minun iholleni toimivaa voidetta, jotta voin vaihdella niitä ihon tottuessa käytössä olevaan voiteeseen. Se tarkoittaa sitä, että oikeastaan minun täytyisi tehdä näitä voiteita siten, että niissä on vain kahta-kolmea eri öljyä tai rasvaa. Näin saisin riittävän suurta vaihtelua voiteiden välille, mutta pystyisin silti käyttämään näitä erityisen hoitavia ja kosteuttavia öljyjä ja rasvoja.

Päivitys 6.7.2012
Kaakaovoiemulsiosta tuli sisareni suosikki. Hänellä on työnsä vuoksi todella kuivat kädet, joiden iho on kuivuuden vuoksi toisinaan myös rikki. Parhaan avun hän koki ilmeisesti saavansa tästä voiteesta, joka on melko rasvaista, mutta silti kosteuttavaa. Tein hänelle tästä uuden version, jossa korvasin saksanpähkinän jojoballa ja aprikoosinsiemenöljyllä hoitavuuden ja imeytyvyyden lisäämiseksi. Lisäsin myös karoteeniöljyä, jotta rasittunut iho saa myös ulkoista ravintoa. Tein voiteen joskus kesäkuun alussa, palautetta en ole vielä saanut.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululahjaprojekti, osa 1

Käyn lyhyesti läpi useamman reseptin kerrallaan, koska olen jo aiemmin selittänyt mielestäni aika kattavasti varsinaisen valmistamisen. Valitettavasti unohdin ottaa kuvia, joten niitä ei paljoakaan ole luvassa. Tarkoituksenahan oli alkuun tehdä pienet paketit kaikille, mutta mutta.. mopo karkasi aavistuksen verran käsistä ja pakettiin päätyi lopulta vähän kaikenlaista mukavaa :) Osan saippuoista olen jo blogiin saanutkin, mutta lisääkin on luvassa. Tässä nyt kuitenkin ensi alkuun joululahjapakettien emulsiovoiteet, huulirasvat ja voidetuoksut. 

Kevyempi vartaloemulsio 19.12.2011

Vesifaasi:
170 g vettä

Öljyfaasi:
20 g avokadoöljyä
20 g aprikoosinsiemenöljyä
10 g jojobaöljyä
10 g mangovoita
5 g setyylialkoholia, 5 g BTMS-emulgointiainetta, 5 g emulgointihiutaleita

2,5 g Optiphen –säilöntäainetta
2 g e-vitamiiniöljyä
7 g kauraproteiinia
yht. 9 tippaa appelsiinin ja greipin eteeristä öljyä

Halusin joululahjavoiteesta kevyempää, joten valitsin kevyempiä öljyjä ja vähensin myös kiinteiden rasvojen määrää. Emulsiosta tuli lähes yhtä paksua, mutta vähemmän rasvaista kuin aikaisempi versio. Se myös imeytyy todella hyvin. Voide on itse asiassa jopa liian kevyttä minulle, ihoni tarvitsee rasvaisempaa ja hoitavampaa ainetta. Kasvoillenikaan tämä ei toimi, koska meikin alle kaipaan vielä kevyempää voidetta. Minulle tämä ei siis käy, mutta toivottavasti saajille kuitenkin, heillä kun ei ole yhtä kuiva iho kuin minulla. Tuoksuksi valitsin raikkaan greipin ja appelsiinin, mutta vähensin tuoksun määrää. Lahjan saajien mielipidettä en vielä tiedä, täytyy jossain vaiheessa kysellä kun heillä on ollut mahdollisuus käyttää voidetta jonkin aikaa. Voiteille ostin Saippuapajasta 60 millilitran purkit. Tein voidetta kaksi annosta, jolla kuusi purkkia täyttyi hienosti ja lisäksi voidetta jäi vielä 40-50 millilitraa omaan käyttöön.

Voidetuoksut 23.12.2011
25 g mehiläisvahaa
25 g aprikoosinkiviöljy
25 g kaakaovoi
n. 10 ml eteerisiä öljyjä

Viimeksi tuli hieman ongelmia seoksen jähmettymisen kanssa, sitähän jäi kattilaan hyvinkin paljon. Tällä kertaa annoin seoksen seistä vielä jonkin aikaa sen jälkeen, kun mehiläisvaha näytti sulaneen. Tuoksuseoksen lisäsin vasta hieman jäähtyneeseen seokseen, eikä se tällä kertaa jähmettynytkään. En tiedä, johtuiko se seisottamisesta vai siitä, että käytin synteettisten tuoksujen sijaan pelkästään eteerisiä öljyjä. Sain kuitenkin kaiken kaadettua muotteihin, joten nyt minulla on itsellenikin tuoksuja ihan liikaa. Alkuperäinen annos olisi riittänyt mainiosti, todennäköisesti vähempikin. Muottina minulla oli Lahtisen vahavalimolta tilattu konvehtimuotti, joka olikin varsin mainio tähän tarkoitukseen. Herttaiset metallirasiat (sisällä muovisuojus) löysin Paperikuusta. Tuoksusekoituksia onnistuin lopulta tekemään kaksi erilaista. Kukkaistuoksussa on mm. palmarosaa, jasmiinia, appelsiinia ja ruusupuuta. Hedelmäisessä puolestaan pääosassa ovat greippi, appelsiini ja litsea.
Tuoksujen sekoittaminen oli tämän joululahjaprojektin ylivoimaisesti hankalin työ. Tein erilaisia versioita varmaan kymmenkunta, joista lähes kaikki päätyivät pois heitettäviksi. Lisäksi tuoksujen sekoittelu oli paljon aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa, koska hajuaisti hävisi aina muutaman minuutin sekoittelun jälkeen. Tuoksujen kanssa puuhastelu aiheutti minulle myös päänsärkyä, joten tämä ei ollut joululahjaprojektista kaikkein mukavin osuus. Voidetuoksut sainkin lopulta valmiiksi vasta 23. päivä illalla!

Huulivoide 22.12.2011
36 g jojobaöljyä
24 g saksanpähkinäöljyä
42 g karitevoita
30 g mehiläisvahaa
24 g kaakaovoita
e-vitamiiniöljyä, appelsiinin eteerinen öljy (5-fold) 13 tippaa

Huulivoiteen koostumusta jouduin viime tipassa muuttamaan, koska minulta loppui jojobaöljy. Reseptin mittasuhteet ovat samat kuin aiemmin tekemässäni huulivoiteessa, vaihdoin vain manteliöljyn jojobaan ja saksanpähkinäöljyyn. Tein loppujen lopuksi varmuuden vuoksi kuusinkertaisen annoksen, mikä oli ihan liikaa. Täytin kuuden Saippuapajalta tilaamani purkin lisäksi omia purkkejani kaksi kappaletta ja kaadoin vielä jääpalamuottiin loput. Nelinkertainen annos olisi varmasti riittänyt paremmin kuin hyvin. Täytetyt purnukat laitoin ilman kantta pakkaseen ja annoin olla siellä n. 30 minuuttia. En tiedä, johtuuko tehokkaasta jäähdytyksestä vai öljyjen vaihtamisesta, mutta huulivoide ei ole vieläkään rakeistunut, kuten edellisellä kerralla.

Seuraavaksi luvassa kahden uuden saippuan ohjeet - kuvineen tällä kertaa. Minun täytyi myös aattoaamuna keitellä itselleni oma rasva, koska edellinen pääsi loppumaan edellisenä iltana. Enkä tälläkään kertaa tehnyt samanlaista kuin aiemmin. Nyt alkaa raaka-ainevarasto olla hiukan vähissä, joten mitään kovinkaan suurta en pysty tekemään ennen kuin tuoksukauppa palaa joululomalta. Tarkoituksena olisi kuitenkin kokeilla saippuan värjäystä ihan oikeilla väreillä, tehdä omaa huulikiiltoa ja kehittää omille kasvoilleni sopiva emulsiovoide. Tahtoisin myös kovasti kaikkia ihanan kuuloisia tehoaineita näihin voiteisiini, mutta niihin täytynee perehtyä ensin lisää. Toistaiseksi nyt tyytyisin siihen, että pääsen vihdoin tuosta kutinasta kokonaan eroon. Hartiat, kyljet ja selkä sekä sisäreidet ovat tuottaneet vielä hieman harmia.

Päivitys 11.1.2012
Emulsiovoide oli minulle liian kevyttä, kuten arvelin jo etukäteen. Käsivoiteena se menettelee, mutta kaipaisin peruskäsivoiteeksi päiväkäyttöön jotakin vielä kevyempää, koska käsittelen töissä paljon paperia enkä halua rasvata niitä. Lahjan saajilta olen saanut voiteesta kehuja, se on kuulemma todella hyvää. Olin jokseenkin ihmeissäni kuullessani tämän, koska ns. aktiiviaineena on vain kauraproteiini. Eräs käyttäjistä kertoi sen silottavan ja pehmentävän ihoa paljonkin. Tuoksua on kuulemma juuri sopiva määrä, se tuoksuu hetken käsissä mutta häviää sitten.

Huulivoiteen koostumus on paljon parempi kuin ensimmäisessä versiossa. Tämä voide on jotenkin ohuempaa ja levittyy helpommin. Osittain siitä johtuen se myös hoitaa huulia tehokkaammin. Reseptien ero ei ole suuren suuri, joten eron täytyy johtua jojobaöljystä ja osittain kunnon jäähdytyksestä. Tämä voide ei nimittäin ole myöskään rakeistunut ollenkaan, toisin kuin ensimmäinen versio.

Päivitys 6.2.2012
Huomasin, että emulsiovoiteen ohjeessa oli väärät öljymäärät. Laskin alunperin määrät puolikkaaseen annokseen, mutta tein sitten kuitenkin täyden annoksen ja jotenkin tänne päätyi reseptistä ihan hassu versio, jossa on vettä täysi määrä mutta vain puolikas määrä öljyjä. Korjasin sen nyt.

Monet tykkäsivät emulsiovoiteesta paljon, se kuulemma pehmentää ihoa. Kaikille se ei tietenkään sopinut yhtä hyvin, koska kaikilla on hieman erilainen iho, toisilla kuivempi ja toisilla ei. Voidetta on jopa pyydetty lisää, luonnollisesti pienillä kehitysehdotuksilla. Ajattelinkin ottaa tämän reseptin pohjaksi, josta voin sitten kehittää parempaa voidetta kun tiedän mihin verrata. Sinälläänhän tässä on hyvät raaka-aineet, koska avokadoöljy on hyvin vitamiinirikas ja ravitseva sekä paksu öljy, joka tehostaa aktiiviaineiden imeytymistä. Aprikoosinsiemenöljy on puolestaan hyvin imeytyvä ja kevyt, mutta säilyttää kosteutta iholla pitkään ja auttaa paksua avokadoöljyä imeytymään paremmin. Jojobaöljy normalisoi ihon toimintoja ja tuntuu hyvin rauhoittavalta, mangovoi hoitaa ja suojaa. Tätä voidetta on helppo muuntaa moneen suuntaan korvaamalla osa öljyistä jollakin ylellisellä, hoitavalla tai hyvin kosteuttavalla raaka-aineella. Myös voiteen rasvaisuutta voi säätää helposti, koska puolet rasvoista (avokadoöljy ja mangovoi) on melko paksuja, rasvaisia rasvoja ja puolet hyvin kevyitä ja hyvin imeytyviä.

Huulivoide minulla on käytössä edelleen ja siihen olen todella tyytyväinen. Kohta täytynee tehdä jo uusi erä. 

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vartaloemulsio 16.12.2011

Vesifaasi:
170 g vettä

Öljyfaasi:
15 g oliiviöljyä
5 g hampunsiemenöljyä
5 g kaakaovoita
5 g karitevoita
5 g BTMS-emulgointiainetta
5 g emulgointihiutaleita
5 g setyylialkoholia (emulgointiaine)

2 g Optiphen –säilöntäainetta

2 g e-vitamiiniöljyä
7 g kauraproteiinia

yht. 13 tippaa appelsiinin ja greipin eteeristä öljyä

Tein emulsion Pienen tuoksukaupan ohjeen mukaan. Ensin desinfioin kaikki astiat sekä voidepurkin kloriitti-vesiseoksella. Keitin vettä kattilassa ihan reilusti, mittasin sen sitten vasta ennen faasien sekoittamista. Emulgointiaineet sulatin öljyfaasissa. Pidin kumpaakin faasia 20 minuuttia siinä 80 asteen paikkeilla. Tämä on steriloinnin vuoksi, joten ajattelin ettei haittaa, jos asteet menevät välillä hieman yli. Öljy oli helppo pitää näissä lukemissa, koska sulatin sen vesihauteessa.

Seuraavaksi kaadoin öljyfaasin veden sekaan hitaasti, ohuena norona ja sekoitin samalla käsivispilällä. Yritin pitää vispilän koko ajan pinnan alapuolella, jotta kuplia ei tulisi hirveästi. Seos muuttui alkuun kermanvalkoiseksi, mutta ei juuri paksuuntunut. Sekoitin voidetta koko ajan ja melko nopealla tahdilla, onneksi tuo parempi puolisko tuli välillä vuorottelemaan ettei käsi krampannut. Kun seos oli alle 50 –asteista, lisäsin joukkoon 2 g säilöntäainetta. Tässä vaiheessa voide alkoi selkeästi paksuuntumaan, joten sekoittamisestakin tuli hieman raskaampaa. Onneksi voide jäähtyy melko nopeasti, kuulemma viileää vesihaudettakin olisi voinut käyttää mutta en nyt tullut kokeilleeksi. Aktiiviaineet eli e-vitamiiniöljyn ja kauraproteiinin lisäsin, kun seos oli alle 40 –asteista. Sen jälkeen sekoitin vielä huolellisesti ja kaavin voiteen purkkiin.

Koostumukseltaan voide on melko paksua, mutta helposti levittyvää. Tunne iholla on aika rasvainen, mutta voide imeytyy nopeasti siitä huolimatta. Tuoksua olisi voinut laittaa aavistuksen vähemmän, ilmeisesti tuoksu tulee emulsiovoiteessa enemmän esiin kuin rasva-öljyvoiteessa, koska käytin samaa määrää eteerisiä öljyjä suurin piirtein samaan määrään voidetta. Appelsiini-greippi –yhdistelmä on kuitenkin itsessään niin mieto ja raikas, että hieman voimakkaampi tuoksu ei käyttöä haittaa. Kuvassa emulsiovoide näyttää melko kiiltävältä ja jotenkin hyytelömäiseltä. Kiiltävää se onkin, mutta ei millään tavoin hyytelömäistä. Purkki on Clarinsin 200 ml voidepurkki, joka tuli tästä annoksesta ihan täyteen.

Seuraavalla kerralla laitan varmaankin vähemmän karitevoita tai vaihdan sen johonkin toiseen raaka-aineeseen. Todennäköisesti korvaan myös osan oliiviöljystä jollakin kevyemmällä öljyllä tai vaihdan sen kokonaan toiseen. Aion myös kehitellä kevyemmän voiteen kasvoille, jotta pääsen lopuistakin kaupan rasvoista eroon. Sain myös tietää, että aktiiviaineet vaativat vieläkin miedomman lämpötilan, jotta niiden ominaisuudet eivät kärsi. Täältä näkee erilaisten aineiden lisäämislämpötiloja. Turvallisinta lienee lisätä kaikki viileään voiteeseen, ihan viimeiseksi ennen purkkiin laittamista. Saippuafoorumilta löytyy paljon apua ja asiaa myös voiteiden tekemiseen, kannattaa käydä lukemassa. 
Joululahjaemulsioista aion tehdä paljon kevyempiä, todennäköisesti laitan 5 g mangovoita ja 55 g erilaisia öljyjä, ainakin avokadoa mutta todennäköisesti myös aprikoosinkiviöljyä sekä hieman hampunsiemenöljyä ja/tai jojobaa. Tuoksuista aion tehdä myös paljon, paljon miedompia.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Emulsiovoide mehiläisvahasta 9.12.2011

Ainekset:
236 g kylmää vettä (1 cup)
168 g öljyä (3/4 cup)
90 g mehiläisvahaa (3 tablespoons)

E-vitamiiniöljyä

Haluttaessa tuoksuöljyä, eteeristä öljyä ja/tai vaikuttavia aineita (esim. kauraproteiini, karoteeniöljy ym.)


Nyt moni varmasti kohottaa kulmiaan: emulsiovoide ilman emulgointiainetta, ei voi toimia. Niin ajattelin minäkin, kun bongasin TheMommypotamuksen blogista tämän ohjeen. Ohje on videona, mikä selkeyttää asiaa huomattavasti. Lisäksi täsmällisempi ohje löytyy täältä. Ohjeet ovat englanniksi, joten suomennan niitä tässä samalla omin sanoin. Antamani mitat olen laskenut netistä löytyvillä avuilla tuota ruokalusikallista lukuun ottamatta. Sen mittasin raastamalla yhden ruokalusikallisen mehiläisvajaa ja punnitsemalla sen. Punnitsin toki myös muutkin tuotteet. Jos ihmettelette tarkkoja grammamääriä, se johtuu juuri siitä että alkuperäiset mitat olivat ameriikan mallia, enkä uskaltanut niitä muutella. Tavallisen digitaalisen keittiövaa’an tarkkuus kuitenkin riittänee.

Usko tähän ei tosiaan ollut suurensuuri, mutta halusin silti kokeilla. Pikainen googlettaminen vahvisti, että mehiläisvaha tosiaan on luonnon oma emulgointiaine. Aloitin punnitsemalla kaikki aineet valmiiksi astioihin sekä tekemällä valmiin tuoksusekoituksen greipin ja appelsiinin eteerisestä öljystä pieneen lääkekuppiin. Kasasin valmiiksi myös blenderin (se pirtelökone), joka on muuten tässä ihan välttämätön. Muukin vastaava toimii, mutta en usko esimerkiksi sähkövatkaimen sekoittavan riittävän tehokkaasti. Lisäksi minulla oli valmiina myös käsipyyhe ja silikoninen nuolija sekä pari lusikkaa. Valmistamisen aikana opin sen, että kannattaa varata lähistölle myös runsaasti talouspaperia sekä kippoja tai lautasia likaisille astioille. Lavuaariin kannattaa laittaa tulppa, sillä mehiläisvahaa ei saisi päästää viemäriin aiheuttamaan tukoksia. Mehiläisvaha kannattaa ihan ehdottomasti raastaa tai sitten käyttää hyvin pieniä paloja, koska isommat sulavat hitaammin.

Lämmitin ensin vesihauteen kiehuvaksi ja laitoin sitten öljyn ja mehiläisvahan muovikupissa päälle sulamaan. Ohjeessa sanottiin ”gentle boil”, joten pienensin levyä asteittain 2-tasolle sen jälkeen, kun se alkoi kiehua. Varo sormia, kuuma vesihöyry polttaa (itse sain todeta sen aika monta kertaa ennen kuin otin suosiolla pienen patalapun käyttöön). Kun mehiläisvaha oli kokonaan sulanut, siirsin kupin pöydälle ja annoin sen viiletä 2 minuuttia. 

Seuraavaksi kaadoin veden blenderiin, laitoin kannen kiinni ja blenderin päälle pienimmälle nopeudelle. Otin kannesta sen pienen korkin pois, koska öljy täytyy kaataa sitä kautta sisään. Tämä ei oikein toimi, koska vesi luonnollisesti roiskuu blenderistä ulos pitkin pöytää. Onneksi olin niinkin nokkela, että työnsin aukkoon suppilon ja sain öljyn kaadettua sitä kautta sekaan. Öljy täytyy kaataa todella ohuena norona, niin ohuena kuin suinkin onnistuu. Pidin vielä varmuudeksi puolessa välissä tauon ja annoin voiteen sekoittua. Hidas kaataminen saa voiteen emulgoitumaan.

Kun olin lisännyt kaiken öljyn, sekoitin vielä hetken ja kurkkasin kannuun. Vettä oli voiteen pinnalla aika paljon, joten kaavin seoksen reunoilta ja kannesta alas kannuun ja sekoitin lisää. Kurkin aina aika ajoin kannuun ja sekoitin voidetta niin kauan, ettei yhtään vettä enää näkynyt. Välillä kaavin voiteen reunoilta alas ja sekoittelin myös lusikalla hieman, nostelin voidetta jotta myös päällä olevat ainekset varmasti sekoittuvat. Sekoitin yhteensä varmaan n. 15-20 minuuttia, onneksi olin tajunnut laittaa jo etukäteen korvatulpat, kun en noista kovista äänistä niin välitä. Kun voide oli koostumukseltaan riittävän tasaista, sekoitin varmuuden vuoksi vielä hetken ja lisäsin sitten e-vitamiiniöljyn. Sitä ei ollut alkuperäisessä ohjeessa, mutta se on luonnollinen säilöntäaine ja käsittääkseni myös iholle hyväksi, joten totta kai halusin lisätä sitä. Tässä vaiheessa hylkäsin tekemäni tuoksusekoituksen, koska voiteen tuoksu oli miedon hunajainen ja kerta kaikkiaan ihana, en halunnut pilata sitä. Sekoitin vielä lisää, kunnes voide oli varmasti tasaista.

Tässä näkyy hyvin voiteen kermainen koostumus
Kaavin valmiin voiteen puhtaisiin ja kuiviin lasipurkkeihin käyttäen apuna lusikkaa ja nuolijaa. Blenderin kannun purin sopivan kokoisen pakasterasian päällä, jotta sain mahdollisimman paljon voidetta talteen. Tästä määrästä raaka-aineita tuli yhteensä n. 4 desilitraa voidetta, kenties enemmänkin. Pienempää määrää on kuitenkin vaikeaa valmistaa, koska en usko että se sekoittuisi tarpeeksi hyvin blenderissä. Jos siis haluaa vain vähän, niin kannattaa tehdä yhdessä kaverin kanssa tai sitten useampiin purkkeihin ja antaa vaikka lahjaksi jollekin. Ohjeen mukaan purkkeja ei saa sulkea heti, vaan voiteen tulisi antaa jäähtyä keittiöliinan alla kunnes se on huoneenlämpöistä tai viileää. Sulkeminen voi saada vettä tiivistymään purkkiin, josta se sitten valuu voiteeseen.

Astioiden pesemisestä: kaikki astiat kannattaa pyyhkiä ensin huolellisesti talouspaperilla, jotta viemäriin joutuisi mahdollisimman vähän seosta. Apuna on hyvä käyttää fairya myös tässä vaiheessa, fairyvaahto toimii parhaiten. Astiat kannattaa pestä lämpöisellä, ei kuumalla vedellä, koska mehiläisvaha tuntuu lähtevän helpommin näin. Paljaita käsiä kannattaa käyttää apuna, koska näin tuntee parhaiten milloin astiasta on hävinnyt rasvaisuus. Omat astiani laitan vielä astianpesukoneeseen, jotta ne ovat varmasti puhtaita. Pyyhin myös pöydät ensin talouspaperilla, sitten vasta rätillä. 

Voiteen tekeminen oli hyvin helppoa, siihen meni aikaa noin 1 – 1,5 tuntia mukaan lukien tiskaus, joka onkin suurin työ. Suurin osa varsinaisesta tekemisestä menee siihen, kun odottaa että mehiläisvaha sulaa sekä sekoittamiseen. Näillä näkymin teen tätä voidetta uudestaankin, sikäli kun emulsio on tosiaankin riittävän vakaa ja voide muutenkin hyvää.

Kuvassa näkyy hyvin voiteen väri, joka ei siis ole kellertävä vaan pikemminkin kermanvalkoinen
Koostumukseltaan voide on hyvin paksua, kermaista ja jopa rasvaista. Se on kuitenkin miellyttävää käytössä, koska se imeytyy nopeasti eikä ole koostumukseltaan (tietenkään) yhtään samanlaista kuin pelkät öljy-rasvaseokset. Tuoksu, kuten mainitsin, on ihana näin luonnollisenakin, mehiläisvahan hunajainen, mieto tuoksu johon oliiviöljy antaa vivahteen, jota en oikein osaa kuvailla. Koostumuksen ja tuoksun vuoksi tätä tekisi suorastaan mieli maistaa. Kumpikin ohjeista lupasi voiteelle melko pitkän säilymisajan – kolme kuukautta huoneenlämmössä ja kuusi jääkaapissa. Odotan nyt siis mielenkiinnolla, että lähtevätkö öljy ja vesi erottumaan toisistaan ja kuinka voide säilyy. Ainakaan vielä parin tunnin jälkeen mitään merkkejä erottumisesta ei ole havaittavissa.  Saa myös nähdä, kuinka aika vaikuttaa tuon tuoksun kanssa. Voi tosin olla, että ehdin käyttää sen kokonaan ennen tuon aikarajan vastaan tulemista.

Päivitys 11.12.2011
Öljy ei vieläkään ole varsinaisesti erottunut vedestä, mutta yksi muutos voiteeseen on tullut. Kun sitä ottaa käteen ja hieroo käsiä yhteen, vesi erottuu öljystä ja kädellä on siis pieniä vesipisaroita. Iholle levitettäessä pisarat kuitenkin häviävät. Voide on edelleen paljon kevyempää kuin vartalovoi, joten käytän sitä iltaisin ennen nukkumaanmenoa sekä yleisenä käsivoiteena. Säilymisestä olen hieman huolissani. On vaikeaa uskoa, että se säilyisi kolmesta kuuteen kuukautta, vaikka laitoinkin siihen e-vitamiiniöljyä sekaan. Mutta saa nyt nähdä. Tarkoituksena on tehdä tulevaisuudessa ihan kunnollinen emulsiovoide, kunhan saan siihen raaka-aineet.

Päivitys 16.12.2011
Olen käyttänyt voidetta nyt viikon, eikä siinä näy mitään merkkejä pilaantumisesta. Bakteerit ovat sitten asia erikseen, mutta niistä on vaikea sanoa mitään. En ole saanut voiteesta minkäänlaisia oireita, joten olen käyttänyt sitä ihan turvallisin mielin. Eilen kaivoin jääkaapista toisen purkin, mutta en tiedä aionko käyttää sitä loppuun. Käsittääkseni parissa viikossa ei pitäisi vielä hirveää vaaraa syntyä, mutta parempi olla liian varovainen kuin varomaton, bakteerit kun voivat saada ilkeän tulehduksen aikaan. Öljy ei edelleenkään ole erottunut vedestä, joten emulsio taitaa olla riittävän vakaa. Kenties tätä voisi tulevaisuudessakin tehdä, mutta sekaan voisi lisätä säilöntäainetta ihan turvallisuuden vuoksi. Koostumukseltaan voide on nimittäin ihana.

Päivitys 12.1.2012
En uskaltanut loppujen lopuksi käyttää toista voidepurkkia, vaikka nyt jälkeenpäin ajateltuna en usko, että voiteeseen tulee tulehdusta aiheuttavaa määrää bakteereja kahden viikon jääkaappisäilytyksen jälkeen. Sanoisin, että tällaisen säilöntäaineettoman voiteen turvallinen käyttöaika voisi olla kahdesta viikosta kuukauteen, kunhan se säilytetään jääkaapissa. Itse en aio säilöntäaineetonta emulsiovoidetta enää tehdä, koska olen mieluummin tässä asiassa liian varovainen.

Voide oli kuitenkin mielestäni niin hyvää, että aion tehdä tätä uudestaan - parantelen vain reseptiä hieman. Siitä lisää sitten, kunhan ehdin kokeilemaan!