perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ratamosalva 7.7.

Piharatamo (hyl.edu.hel.fi)
Maseroin ratamoöljyn nimenomaan tätä voidetta varten. Ratamon käyttö kosmetiikassa on pyörinyt mielessä jo pitkään, kun sen hyviä ominaisuuksia on kantautunut korviin sieltä täältä. Pari viikkoa sitten sain vihdoin aikaiseksi valmistaa maseraatin ja salvan, jota olen nyt pari viikkoa säännöllisesti käyttänytkin.

Ratamosalva
15 g Ratamoöljy (maseroitu neitsytoliiviöljyyn)
4 g mehiläisvaha
8 g karitevoi
1 g e-vitamiiniöljy
0,4 g Optiphen
Litsean eteeristä öljyä.

Tarkoituksena oli tehdä voide, joka olisi hyvä näppylöihin, hyttysenpistohin, ihottumiin ja moniin muihin ongelmiin. Ratamo on varsinainen tehoaine, joka lukemani mukaan ehkäisee tulehduksia, hillitsee talineritystä ja hoitaa ihoa. Lisäksi ratamo toimii hyvin mm. hyttysenpistoihin, finneihin, haavoihin, kuivalle iholle, rakkoihin ja moneen muuhun ongelmaan. Ratamoöljyn rinnalle valitsin karitevoin, joka on myös hyvä hyttysenpistoihin sekä ärtyneelle ja allergiselle iholle. Mehiläisvahaa voiteessa on lähinnä koostumuksen vuoksi, mutta toki se myös suojaa ja hoitaa ihoa. Mehiläisvahan voi jättää poiskin, mutta silloin kannattanee lisätä kovien rasvojen määrä, jotta voiteesta tulee riittävän jämäkkää. E-vitamiini ehkäisee öljyjen härskiintymistä, litsean eteerinen öljy on mukana vain tuoksun vuoksi. Päädyin lisäämään myös säilöntäainetta vaikka kyseessä on vedetön voide, koska kieltämättä tuon tuoremaseraatin säilyminen hieman huolestuttaa.

¨Raaka-aineet
Valmistin voiteen huulirasvan tapaan, eli sulatin kaikki aineet miedolla lämmöllä, sekoitin ja kaadoin purkkiin, jonka laitoin pakkaseen noin vartiksi. Koostumukseltaan voide olisi voinut olla pehmeämpääkin, mutta se on silti varsin käyttökelpoista. Toisaalta villin vihreä voide sulaa iholle melko nopeasti, joten ehkä jämäkämpi koostumus on ihan hyvä. Ratamovoide on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi lähinnä paikallisiin iho-ongelmiin, jolloin jämäkästä koostumuksesta on vähemmän haittaa. Voide on ollut valmistuksesta lähtien vakituisessa käytössä erilaisiin iho-ongelmiin, joista muutamia esittelen nyt tuloksineen.

Ensin kokeilin hoitaa salvalla halkeilevia kynsinauhoja, joihin se toki auttoi siinä missä tavallinen huulirasvakin. Se ei siis ollut mitenkään ihmeellistä, itse asiassa noin viikko sitten tekemäni kynsinauhaöljy on toiminut huomattavasti paremmin. Mutta kyllä se jonkin verran auttoi.

Lisäksi olen käyttänyt salvaa mustelmiin, joita minulle tulee melko helposti. Käyttökohteita on siis ollut useita ja parin viikon käytön perusteella väitän julkeasti, että ratamosalva auttaa mustelmia paranemaan nopeammin. Mihinkään jättimustelmiin en ole sitä päässyt kokeilemaan, mutta sellaisiin 1,5 - 2,5 cm kokoisiin, tumman violetteihin läntteihin.

Valmis seos
Nilkassa tai jalkapöydän ulkosyrjällä minulla on molemmissa jaloissa läiskät todella kuivaa, paksuuntunutta ihoa. En tiedä, mistä nuo läiskät johtuvat, koska rasvaan jalkoja päivittäin, eikä niitä ole muualla. Hankauskaan ei oikein voi olla syynä, koska mitkään kenkäni eivät hankaa tuosta kohdasta. Läiskät ovat siinä pönöttäneet jo useamman vuoden huolimatta erilaisista hoitokokeiluista sekä kaupan että omilla jalkakylvyillä, kosteusvoiteilla, öljyillä, bebanthenilla, vaseliinilla, huulirasvalla ja millä tahansa keinolla. Ne eivät ole kokeiluista juuri miksikään muuttuneet. Läntit eivät tunnu mitenkään pahalta, mitä nyt joskus kutiavat vähän. Iho on niiden kohdalla niin paksua, että jopa tunto on vähän heikompaa kuin muualla. Oikeassa jalassa läntti on aina ollut isompi, ehkä noin 4 x 6 cm kooltaan, vasemman jalan läntti on huomattavasti pienempi, ehkä 2 x 3 cm.

Valmis voide
Nyt olen käyttänyt ratamovoidetta oikean jalan länttiin parin viikon ajan joka ilta ja olen ihan hämmästynyt siitä, kuinka paljon tuo läntti on parantunut. Jätin vasemman tahallani verrokiksi, joten se on ihan samassa kunnossa kuin ennenkin. Oikean jalan läiskän paksu iho on ohentunut huomattavasti ja kuivuuskin on alkanut parantua. Ihon ohenemisen myötä myös tunto on parantunut läiskän kohdalta, myös läiskän koko on jonkin verran pienentynyt, se on enää noin 2 x 4 cm. Olen ihan hämmästynyt, koska näihin läntteihin ei tosiaan ole aiemmin tepsinyt mikään. Enkä itse asiassa uskonut, että tämäkään toimii. Nyt alan varmaan laittamaan sitä kaksi kertaa päivässä molempiin jalkoihin siihen asti, että saan läiskät kokonaan pois.

Käyttökohteita löytyy koko ajan lisää, mutta mitään raportoitavaa niistä ei vielä ole, joten palataan astialle myöhemmin. Kokeilen sitä nyt ainakin kuiviin, paksuihoisiin kantapäihin, hyttysenpistoihin (kunhan jostain semmoisen saan) ja erilaisiin näppyihin ja finneihin. Kaikkeen, mitä vain keksin.

Täytynee lähteää keräämään ratamoa kuivattavaksi talven varalle, jotta saan maseroitua lisää öljyä myös silloin. Ratamosta täytynee kehitellä muitakin käyttötuotteita, kasvovettä olen jo kokeillutkin mutta kokeilen vielä uudestaan ennen kuin postaan siitä mitään. Lisäksi voisi tehdä jonkinlaisen After Sun -voiteen ratamosta ja aloemehusta, ratamokasvovoiteen ja mitä kaikkea. Täytyy tutkia käyttökohteita lisää ja ideoida.

Jos haluat käyttää ratamon käyttö ihonhoidossa kiinnostaa, mutta et halua valmistaa itse tuotteita, niin ratamoa löytyy mm. monista Frantsilan, Madaran ja Lumenen tuotteista. Lapcreamilla on ainakin jossain vaiheessa ollut myynnissä ratamoöljyä, mutta ei sitä enää sivuilta löytynyt. Ratamon tunnistaa inci-listasta nimellä plantago major.

2 kommenttia:

  1. Aika hyvä jos ratamo auttaa mustelmiin. Minullekin tulee herkästi mustelmia ja suurin osa on sellaisia joista minulla ei ole mitään hajua mistä ne ovat edes tulleet. Toinen juttu on se että ratamon pitäisi hillitä talineritystä. Minulla se vaan lisää. Ainakin kun käytän ratamokasvovettä. Kokeilin ihan "raakana", suolan kanssa sekä omenaviinierikan kera. Kaikki lisävät kasvojen rasvoittuvuutta, mutta muuten iho on paremman näköinen.

    VastaaPoista
  2. Mä huomasin saman kun kokeilin sitä ratamokasvovettä. Iho ei varsinaisesti rasvoittunut enempää (tai ainakaan kiiltänyt), mutta kosteusvoidetta ei välttämättä tarvinnut sen jälkeen laittaa..

    VastaaPoista