sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Puhdistusemulsio 10.6.2012

Meikinpoistoemulsioni loppui perjantaina, joten päädyin tekemään uutta tänään. Käytän puhdistusemulsiota päivittäin huolimatta siitä, etten meikkaa ihan joka päivä. Eilen tein kuitenkin öljypuhdistuksen, joten en tarvinnut vielä muuta puhdistusainetta. Jos joskus oppisin tekemään lisää ennen vanhan loppumista, olisin kovin tyytyväinen. Menee kuitenkin aina päivä tai pari, ennen kuin tuore voide "asettuu" lopulliseen olotilaansa.

Teen puhdistusemulsiot aina kasvovoiteen mittasuhteilla (80 % vesifaasi), koska ohut emulsio on mielestäni helpompaa käyttää. Ensimmäisen puhdistusemulsion tein joskus tammikuussa, mutten tainnut laittaa siitä reseptiä tänne. Siinä oli 10 g risiiniöljyä ja 6 g avokadoöljyä, emulgointiaineenan 4 grammaa BTMS:ää. En ollut siihen syystä tai toisesta kovinkaan tyytyväinen, osasyynä tuoksuvalintani (Palmarosan eteerinen öljy), joka ei loppujen lopuksi miellyttänyt omaa nenää ollenkaan. Toisen puhdistusemulsion tein joskus huhtikuun alussa, siinä käytin pelkästään oliiviöljyä enkä tuoksua ollenkaan. Tämä puhdistusemulsio oli jo varsin hyvä, mutta mielestäni se saisi huuhtoutua paremmin kasvoilta. Lisäksi minulla oli hieman ongelmia saada meikki pois leuan alta, mutta sama ongelma on ollut aina, ilmeisesti en pese sieltä tarpeeksi kärsivällisesti. Päätin kuitenkin muuttaa puhdistusemulsion sisältöä tällä kertaa vähän puhdistavampaan suuntaan.

Puhdistusemulsio suuremmassa pullossa
Puhdistusemulsio
160 g vettä

32 g oliiviöljyä
6 g risiiniöljyä
4 g BTMS
2 g setyylialkoholia
2 g emulgointihiutaleita

Oliiviöljy on hyvä ja hoitava, mutta kuitenkin edullinen öljy, joka näin ollen sopii mielestäni varsin hyvin puhdistusemulsioon. En näe järkeä käyttää kalliita öljyjä puhdistusemulsiossa, joka kuitenkin huuhdellaan iholta pois. Risiiniöljy on puolestaan puhdistava öljy, joka sopii siis puhdistusemulsioon kuin nenä päähän. Laitoin nyt reilusti vähemmän risiiniöljyä kuin ensimmäisellä kerralla (n. 15 % öljyistä, viimeksi 63 %), koska risiiniöljy saattaa myös kuivattaa ihoa. Emulgointiaineiksi valitsin pelkän BTMS:n sijaan myös setyylialkoholin ja emulgointihiutaleet, koska yksi BTMS:n ominaisuus on heikohko huuhtoutuvuus. Sen kuuluukin jäädä iholle tai hiuksiin hoitamaan, kun taas toiset emulgointiaineet huuhtoutuvat paremmin pois. Tai näin olen lukenut, menen vasta kohta suihkuun testaamaan, kuinka käy.

Puhdistusemulsion vaahto jo vähenemään päin
Hassua on se, että risiiniöljy vaahtoaa jonkin verran myös emulsiovoiteessa. Ensimmäisenen risiiniöljyä sisältänyt puhdistusemulsioni oli koostumukseltaan todella lähellä vaahtoa, joka ei hävinnyt ajan myötä. Tällä kertaa vaahto tuli vain valmistusvaiheessa, nyt se on jo hävinnyt. Mielenkiintoista on myös se, että kosmetiikassa (siis kaupallisessa) vaahtoavat aineet ovat yleensä niitä, jotka myös kuivattavat kaikkein eniten. Tämä pätee niin shampoissa, suihkugeeleissä kuin meikinpoistoaineissakin. Myös saippuassa hyvin vaahtoava kookosrasva kuivattaa, samoin risiiniöljy ainakin kasvopuhdistuksessa käytettäessä. Tosin kumpikaan näistä ei kuivata riittävän pienillä määrillä, toisin kuin synteettiset vaahtoavat aineet, esimerkkinä vaikkapa SLS.

Kuvassa puhdistusemulsiopullon vieressä näkyy myös pieni pullo, joka sisältää c-vitamiiniseerumia, jonka tein tuossa samalla. C-vitamiinivoide on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, mutta osoittautui melko mahdottomaksi toteuttaa c-vitamiinin nopean hapettumisen vuoksi, joten päädyin kokeilemaan tällaista seerumia. Ohjeen löysin netistä ja esittelen seerumin tarkemmin myöhemmin, kunhan katson minkälaisia vaikutuksia sillä on.

Kuinkahan monta postausta olen jo teille luvannut.. Ainakin tekemäni saippuat, joita on "esittelemättä" tällä hetkellä 3-4 erilaista. Lisäksi on tulossa teksti öljypuhdistuksesta, joka onkin ollut tekeillä jo viikon ajan. Olen kirjoitellut sitä pikku hiljaa, kun jotakin uutta on tullut mieleen. Sitten olen tehnyt sisarelleni käsivoiteen, jota jäi itselleni testattavaksi jonkin verran. Siinä ei kylläkään ole mitään erikoista, joten saatan jättää sen pois tästä. Olen myös tilannut tuoksukaupasta kasan kaikkea uutta ja kivaa sekä täydentänyt vanhoja varastoja. Suunnitteilla on myös hieman suurempi saippuaprojekti, joka ylittää mittasuhteiltaan viime jouluprojektin ihan kevyesti. Katsotaan, josko siitäkin jotain tänne laittaisin, kunhan tuloksia tulee :) Toki päivitystä tulee myös vanhempiin teksteihin, ainakin palashampoopesuun mutta luultavasti muutamiin muihinkin...

Päivitys 12.6.2012
Jouduin ottamaan puhdistusemulsion heti valmistuspäivänä käyttöön, koska entinen oli ihan loppu. Se on vähän harmillista, koska tietenkään se ei ollut ensimmäisenä päivänä vielä ihan käyttökunnossa. Nyt parin päivän jälkeen se on paksuuntunut jo "täyteen mittaansa", mutta on selkeästi ohuempaa kuin pelkällä BTMS:llä tehty emulsiovoide. Saavutin kuitenkin tavoitteeni, koska se huuhtoutuu paljon paremmin pois kuin BTMS-emulsio. Risiiniöljy teki myös siitä ainakin sikäli puhdistavampaa, että meikit lähtevät leuan alta paremmin pois.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti