maanantai 9. heinäkuuta 2012

Nokkoshoitoaine tummille hiuksille 7.7.2012

En ole tehnyt hoitoaineita pitkään aikaan, koska niistä tuli aina liiankin hoitavia ja hiukseni liian liukkaiksi, vähän lätistyneiksi. On se kumma, miten en tajunnut vähentää öljyfaasia, vaikka olen muissa emulsioissa sitä tehnytkin. Toisaalta en ole hoitoainetta erityisemmin kaivannutkaan, koska palashampoon kanssa hiushuuhtelu on riittänyt ihan hyvin. Hiuksia on kuitenkin hyvä silloin tällöin hoitaa vähän paremmin, joten päätin tehdä hoitoaineen käytettäväksi hennavärjäyksen jälkeen. Hoitoaine voi myös auttaa hennavärin huuhtelussa.

Maseroitu nokkosöljy
Koska olin maseroinut päivällä erilaisia öljyjä päätin käyttää hoitoaineessa tekemääni nokkosöljyä. Maseroin nokkosen neitsytoliiviöljyyn, joka sopii hoitoaineeseen varsin hienosti. Vesifaasiin laitoin teeman mukaisesti nokkosesta haudutettua teetä. Hoitavuutta lisäsin minimimäärällä (1 %) kauraproteiinia, lisäpotkua tulee myös rosmariinin eteerisestä öljystä. Litsea peitti hyvin rosmariinin tuoksun. Nokkosen pitäisi vahvistaa tummien hiusten omaa väriä ja rosmariini tummentaa hiuksia, siksi tämä hoitoaine ei sovi vaaleahiuksisille. En tiedä, kuinka vahva nokkosen ja rosmariinin vaikutus väriin on, en itse asiassa usko että näin lyhytaikainen vaikutus suurta eroa tekee. Vaaleahiuksiset voivat kokeilla nokkosen ja rosmariinin sijaan esimerkiksi kamomillaa ja kehäkukkaa, oman halun mukaan maseroituna, teenä ja/tai eteerisenä öljynä. Tummentavan vaikutuksen lisäksi sekä nokkosen että rosmariinin pitäisi kiihdyttää hiusten kasvua. Tässä asiassa olen kyllä hieman skeptinen, täytyy myöntää. Säilöntäainetta laitoin maksimimäärän, koska hoitoaineessa on yrttiteetä ja öljyyn maseroitua yrttiä, jotka ovat tietenkin herkempiä pilaantumaan kuin pelkät öljyt.

Yhteisfaasin lämmitys (väri ei ole oikea).
Hoitoaine tummille hiuksille

50 g Nokkosteetä
6 g Nokkosöljyä (maseroitu neitsytoliiviöljyyn)
5 g BTMS -emulgointiainetta
0,9 g Optiphen -säilöntäainetta
0,6 g Kauraproteiinia
Rosmariinin ja litsean eteerisiä öljyjä

Tein hoitoaineen niin, että yhdistin molemmat faasit heti, lämmitin niitä yhdessä ja sekoitin samalla. Olen kokeillut hoitoaineita sekä erillisillä että yhteisillä faaseilla ja kokemukseni perusteella öljyt sekoittuvat hoitoaineeseen paremmin, kun faasit sekoitetaan yhdessä. Erillisillä faaseilla emulsion pinnalle jää aina jonkin verran öljyä, jota en enää saa sekoittumaan kunnolla emulsioon. Vartalovoiteessa siitä ei ole mitään haittaa, mutta hoitoaineessa tuo pieni, ylimääräinen öljy takertuu hiuksiini ja ne jäävät rasvaisiksi. Yhteisessä faasissa emulgoituminen tapahtuu yhtä nopeasti, mutta paksuuntuminen paljon nopeammin. Lämmön kanssa tulee olla varovainen, seos täytyy siirtää vesihauteesta tai liedeltä heti, kun emulgointiaine on sulanut. Muutoin emulsio saattaa vähän kärähtää ja siihen tulee omituinen haju. Bakteerien kannalta tällainen menettelytapa on tietenkin huono, joten desinfioinnin ja säilöntäaineiden kanssa kannattaa olla erityisen huolellinen.

Emulgoitunut hoitoaine
Otin hoitoaineen samantien käyttöön (siis n. 5 minuuttia valmistuksesta) ja olen todella tyytyväinen. Paksua siitä tuli, mutta mielestäni sen saa paremmin levittymään hiuksiin sellaisena. Tuoksu on hyvä, en haista rosmariinia ollenkaan. Väri on hauska, ihan aavistuksen vihertävä. Hoitoaine selvitti hiuksia ihan uskomattoman paljon, minun ei tarvinnut edes harjata niitä selviksi aiemmasta takkupehkosta huolimatta. Hiukset nimittäin olivat ennen hoitoainetta aika takussa, koska olin jo sekä pessyt että värjännyt hiukset selvittämättä niitä välissä ollenkaan.

Nokkoshoitoaine

Kuivettuaan hiukset olivat silkkisen pehmeät, kiiltävät ja sileät. Selkeästi paremman tuntuiset, kuin aikoihin.  En tietenkään tiedä, kuinka suuri osuus hoitoaineella on tässä, koska olin juuri hennannut hiukset. Hiusten "suihkukäyttäytymisen" perusteella hoitoaine on kuitenkin parasta tähän asti tekemääni ja tulen toki kokeilemaan sitä vielä ihan yksinäänkin, jotta näen miten se vaikuttaa ihan itsekseen. Tummentavasta ominaisuudesta en osaa sanoa, hiukset tietenkin ovat tummemmat mutta siitä taidan antaa suurimman kunnian värjäykselle. Pehmeä tunne ja kiilto säilyivät vielä sunnuntaina ja maanantainakin, joten hoitoaine jää ehdottomasti käyttöön. Hoitoaineen määrä näyttää melko pieneltä, mutta sitä on riittävästi moneen hoitokertaan, koska sitä tarvitsee vain vähän kerrallaan hyvän levittyvyyden ja tehokkaiden hoito-ominaisuuksien vuoksi.

Tämän voiteen valmistaminen ja onnistuminen antoi huomattavasti enemmän iloa, kuin mikään muu valmistamani tuote pitkään aikaan. Toki olen yleensä kovin tyytyväinen muihinkin ja iloitsen niistä, mutta tämän tekemisessä oli jotakin ihan erityistä. Kenties se johtuu siitä, kuinka paljon tässä on itse valmistettua mukana. Itse kerätyt ja kuivatut nokkoset sekä niistä valmistettu tee ja nokkosöljy, sekä toki hoitoaineen varsinainen valmistus ja sen onnistuminen.

Tästä päädyttiin siis lopulta tähän.
 Miten teillä, rakkaat lukijat, mikä teille on antanut itse valmistetuissa kosmetiikkatuotteissa ihan erityisen onnistumisen ja ilon tunteen? Oliko se se ensimmäinen kokeilu, vai jokin sen jälkeen? Mistä syystä saitte kyseisestätuotteesta niin paljon iloa?

4 kommenttia:

  1. Ja minä olen täällä heti vastaamassa... :D Eniten huvitti tuo minun eilinen kysely hiuksia tummentavista aineista :)

    Minä olen ollut iloinen melkein kaikesta itse tehdystä ja siitä että itse tehty toimii vähintään yhtä hyvin, jopa paremmin kuin kaupasta ostettu kosmetiikka. Jos kuitenkin minun pitäisi valita jotkut tuotteet josta olen ollut erittäin tyytyväinen, niin ne ovat deodorantti, palashampoo sekä jalkavoide. Sopivan deodorantin löytäminen oli suurmenestys siihen verrattuna että kaupoista etsin turhaan useamman vuoden. Suurta mielihyvää saan myös siitä että tällä hetkellä ostan kaupasta valmiina ainoastaan hiuslakan ja meikit.

    VastaaPoista
  2. Juu, nauratti eilen vähän itsekin kun tämä teksti oli jo lähes valmis ja aikomuksena oli julkaista se tänään tai huomenna :)

    Itsekin iloitsen aina kun saan uuden kaupan tuotteen tiputettua omasta valikoimasta pois. Toisaalta olen aika varma siitä, etten itse ala kuitenkaan mineraalimeikkivoiteita ja muita meikkejä tekemään, kaikki ripsiväriä myöten kun pystyisi tekemään itse. Se menee jotenkin ehkä vähän liian kärsivällisyyttä näperteleväksi minulle, kun huomasin miten pahasti hermot meni jo tuoksujen sekoittelussa.

    Tavallista suurempaa onnistumisen tunnetta tulee kieltämättä, kun saa tehtyä tuotteen, jota on joko kauan yrittänyt täysin onnistumatta ja joka toimii vielä paremmin kuin mikään kaupasta saatu tuote. Minulla tulee kaupasta vielä deodorantti, meikit ja hiuslakka, joista kuitenkin lähes kaikki olen vaihtanut luonnollisempiin versioihin. Itselläni ongelmana on ollut käsivoide ja nimenomaan voiteen imeytyminen, töissä kun ei saisi jäädä rasvaisia sormenjälkiä papereihin. Toisaalta kädet kuitenkin kuivaa herkästi, johtuen osin juuri tuosta paperin käsittelystä. Käsivoide on vielä kehittelyn alla, samoin se täydellinen kasvovoide ja huulirasva. Deodorantti on vielä harkinnassa, en ole edes kokeillut sen valmistamista vielä. Paljon siis löytyy vielä kehitettävää ja uutta kokeiltavaa ja aina tulee uusia ideoita, onneksi :)

    VastaaPoista
  3. Minä käytän töissä hyvin imeytyvää öljyä käsissä. Meillä ei ole kauhean hyväksyttävää jos käyttää itse tehtyjä tuotteita, joten minulla on Ceridal-öljyä. Mutta varmaan mikä tahansa muu hyvin imeytyvä öljy käy. Käytän öljyä juuri sen takia että se imeytyy voiteita paljon nopeammin, enkä ole huomannut että papereihin tulisi mitään jälkijä.

    VastaaPoista
  4. Mulle ei käy öljy käsille, alkaa tuntua heti kuivilta. Pitää olla aika kevyt voide, kasvovoiteen luokkaa eli jotain 10 - 15 % öljyfaasia. Kummasti sitä on matkan varrella oppinut, mitä mikäkin osa vartalosta kaipaa :)

    VastaaPoista