sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Nokkosen kuivaaminen

Nokkosenpesua
Jo talvella mietiskelin, että kesän tullen täytyy kerätä nokkosta kuivattavaksi hiusten hoitoa varten. Paras keruuaika olisi ollut ennen juhannusta, mutta nuoria nokkosia voi kerätä kyllä edelleen, kunhan ne eivät ole vielä kukkineet. Koska keräsin nokkosia kosmetiikkakäyttöä varten, hyväksyin joukkoon myös sellaisia, joissa oli pieniä nuppuja. Nokkoset keräsimme muutama päivä juhannuksen jälkeen anoppikokelaan pihasta, jossa olikin hyvä nokkospaikka. Nokkosia ei pitäisi kerätä tien läheltä, tai paikoista joissa maahan pääsee lannoitteita tai jätevesiä eikä myöskään navetan tai ulkohuussin lähestöltä. Nokkonen imee nitraatteja itseensä, eikä nitraattien liiallinen saanti ole hyväksi.

Nokkoset uunissa
Poistin nokkosenlehdistä varret ja huuhtelin niitä kylmässä vedessä pariin kertaan, jonka jälkeen kuivasimme ne talouspaperilla ennen uuniin laittoa. Kuivaaminen oli helpointa niin, että laitoimme kerroksittain nokkosenlehtiä ja talouspaperia, jota sitten paineltiin jotta ylimääräinen vesi imeytyy pois. Halusin kuivata nokkoset vedestä, jotta ne kuivaisivat uunissa nopeammin. Ensimmäinen pellillinen meni uuniin kuivaamatta, jolloin kuivaamiseen meni huomattavasti kauemmin ja lehtien väri muuttui lähes mustaksi. Nämä päädyin heittämään roskiin, koska väri ei saisi kuivauksessa muuttua.

Kuivatut nokkoset
Vedestä kuivatut lehdet säilyttivät vihreän värinsä ja kuivaus onnistui huomattavasti nopeammin. Uunin lämpötila oli 40 - 50 astetta (meillä ei pysty lämmittämään 40 asteeseen) ja pidin uuninluukkua koko ajan raollaan kuivaamisen nopeuttamiseksi. Viimeiset pellilliset nokkosenlehtiä sain kuivaksi jo parissa tunnissa. Annoin nokkosten olla uunissa yön yli, murensin ne purkkiin vasta seuraavana aamuna.

Kuivattu nokkosmurska
Muovikassillisesta tuoretta nokkosta tuli reilu desilitra kuivattua, murskattua nokkosta. Olin tosin ottanut jo noin litran tuoretta nokkosta sivuun murskaamista ja pakastamista varten, koska tarkoituksena on tehdä myöhemmin nokkoskeittoa. Kuivattua nokkosta aion käyttää hiushuuhteluissa ja hoitoaineissa sekä mahdollisesti myös saippuassa. Saatan kerätä nokkosta vielä lisääkin, mutta tuosta purkillisestakin on iloa pitkään, koska nokkosteehen tai -öljyyn kuivattua nokkosta ei kulu paria teelusikallista enempää. Aion ihan tietoisesti myös säästellä nokkosta, koska parhaat keräysajat ovat jo menneet. Sen vuoksi huuhtelut ja hoitoaineet ovat lopputuotteissa etusijalla, saippuassa nokkosen vaikutus menee vähän hukkaan. Nokkosesta olen jotakin jo puuhaillutkin, esittelen tuotoksia myöhemmin, kunhan saan tekstit kuvineen valmiiksi.

Pikkis
Esitellään nyt pikaisesti vielä viimeinenkin kissa, joka ei vielä ole päässyt blogiin tähteilemään. Pikkarainen on 5-vuotias maatiaistyttönen, joka rakastaa meitä kumpaakin mahdollisesti jopa enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa. Se myös luottaa meihin niin paljon, että ensimmäinen valjasulkoilu sujui reippaasti häntä pystyssä, vaikka isompaa kaveria vieressä pelotti niin paljon, ettei tärinästä tullut loppua. Tämä kissa on kyllä malliesimerkki siitä, miksi kissanpennut saisi luovuttaa emon luota uuteen kotiin aikaisintaan 12 -viikkoisina. Riittävän vanhasta pennusta tulee huomattavasti sosiaalisempi ja pelottomampi kuin liian nuorena luovutetusta, eron huomaa hyvin tämän kissan ja aiemmin jossakin kuvassa esiintyneen mustavalkoisen Maunon käytöksessä (joka tuli meille arviolta 6-8 viikkoisena).

Tälle päivälle on suunnitelmissa pieniä puuhia ratamon kanssa ja muita kotihommia sekä pääasiallisesti rentoutumista. Tänään on kaksiviikkoisen lomani viimeinen päivä, huomenna palaan taas sorvin ääreen ja arkinen aherrus alkaa. Seuraava loma on edessä vasta ensi kesänä, voi surku. Täytynee suunnitella ennakkoon muutamia tekstejä blogia varten, tiedän että kirjoitustahti hidastuu, kun aikaa kosmetiikan valmistukseen ja tekstien kirjoitukseen ei enää ole niin paljoa käytettävissä. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin minulle tärkeä ja mukava osa kosmetiikkaharrastusta, koska pidän kirjoittamisestakin hyvin paljon.


4 kommenttia:

  1. Oletko jo käyttänyt nokkosvettä hiushuuhteluna?

    VastaaPoista
  2. Joo, olen silloin tällöin käyttänyt. Valitettavasti se osui samaan ajankohtaan hiusten rasvoittumisongelman kanssa, joten vaikutuksista en osaa sanoa. Pidän nyt vähän väliä ja otan sen uudestaan käyttöön tässä viikon - kahden sisään, kun vaikutukset näkee paremmin. Ensituntumalta sanoisin, että se on jonkin hoitavampaa kuin vihreä tee ja hiuksista tulee vähän kiiltävämmät. Hiusten rasvoittuminen kuitenkin sotki asioita niin paljon, etten mitään varmaa osaa sanoa.

    VastaaPoista
  3. Kerro sitten kun olet käyttänyt sitä säännöllisesti. Itse olen lueskellut miten voisi luonnonkeinoin sävyttää hiuksia. Minulla on tummanruskeat, melkein mustat hiukset ihan luonnostaan. Mutta niissä on pieni harmanruskea sävy. Yksi minkä löysin oli että nokkonen tummentaa hiusta, mutta värjää vaalean hiuksen vihreänruskeaksi.

    VastaaPoista
  4. Rosmariinin pitäisi myös tummentaa hiuksia, ilmeisesti myös rosmariinin eteerinen öljy toimii. Sitä voi käyttää esim. hiusnaamiossa jonkun muun öljyn seassa. Myös kahvi hiushuuhtelussa voi jonkin verran tummentaa, käsittääkseni.

    VastaaPoista